Lehmijärven valuma-alueen happamuus sekä alumiini- ja rikkipitoisuus
Silver, Timo; Tikander, Sanna (2014-05)
Varsinais-Suomen ELY-keskus
05 / 2014
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-314-025-7
https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-314-025-7
Tiivistelmä
Lehmijärvi on 63 ha laajuinen kirkasvetinen ja vähähumuksinen latvajärvi Salossa. Lehmijärven suojeluyhdistys pyysi Varsinais-Suomen ELY-keskukselta ja Suomen metsäkeskukselta apua järvivedessä havaittujen korkeiden alumiinipitoisuuksien ja happamuuspiikkien sekä mahdollisten metsätaloustoimenpiteiden haittojen ehkäisemiseen valuma-alueella. Suomen metsäkeskuksen ja Varsinais-Suomen ELY-keskuksen yhteistyönä selvitettiin maanäytteiden avulla maaperän happamuutta ja alumiinipitoisuutta Lehmijärven valuma-alueella. Tulokset ja johtopäätökset on esitetty tässä raportissa.
Tulosten perusteella näyttää siltä, että Lehmijärven happamuuspiikit (pH:n jyrkät laskut vedessä) johtuvat pääosin happamista lumensulamisvesistä, johon on jo aiemmissakin selvityksissä viitattu eikä alunamaa ongelmasta valuma-alueella. Myös ojitettujen soiden suuri osuus valuma-alueesta ja turvemaiden yleinen happamuus lisäävät osaltaan valuma-alueelta virtaavien vesien happamuutta varsinkin tulva-aikoina. Mustikkasuon eteläpuolisella suokuviolla, jonka läpi pääosa pohjoispuolen valumavesistä virtaa, voi kuitenkin esiintyä ohuen turpeen alla pienialaisesti alunamaata.
Vertailtaessa tämän aineiston liukoisen alumiinin määriä turpeessa aikaisempien tutkimusten vertailulukuihin, voidaan sanoa Lehmijärven valuma-alueen ojitetuilla soilla olevan keskimääräistä korkeampia alumiinipitoisuuksia. Paikoin liukoiset alumiinipitoisuudet olivat jopa erittäin korkeita. Mustikkasuon eteläpuolisella suokuviolla, jonka kautta vedet suurelta osin virtaavat, alumiinipitoisuus oli korkeimmillaan 11 267 mg/kg ja Miilussuolla 7 044 mg/kg, kun Niemisen ja Jarvan (1996) tutkimuksessa alumiinipitoisuuden maksimiarvo oli 5 577 mg/kg.
Alumiinin ajoittain korkeat pitoisuudet Lehmijärvessä johtuvat tämän raportin tulosten perusteella todennäköisesti pääosin valuma-alueen soiden turpeen korkeista alumiinipitoisuuksista. Voimakas maanmuokkaus kivennäismailla lisää alumiinin liukoisuutta ja samalla alumiinin huuhtoutumisriskiä vesistöihin. Lehmijärven valuma-alueella on suositeltavaa käyttää metsänuudistamisessa kevyitä maanmuokkausmenetelmiä (laikutus, kääntömätästys ja laikkumätästys) ja välttää ojitusmätästystä. Luontainen uudistaminen (erityisesti alikasvosten hyödyntäminen) pitäisi olla ensisijainen uudistamismenetelmä Lehmijärven valuma-alueella. Kunnostusojituksia toteutettaessa pitäisi ottaa käyttöön mahdollisimman tehokkaat vesiensuojelutoimet.
On muistettava, että korkeat alumiinipitoisuudet Lehmijärvellä eivät ole pelkästään negatiivinen asia, koska alumiini sitoo tehokkaasti fosforia ja pahasti rehevöityneitä järviä (esim. Köyliön Ilmijärvi) on yritetty kunnostaa alumiinisulfaatti käsittelyllä. Lisätutkimusta tarvitaan selvittämään, onko Lehmijärven veden alumiinipitoisuus ajoittain jo niin korkea, että siitä on haittaa kalakannalle tai, että se jopa estää rapukannan palauttamisen istuttamalla järveen. Lehmijärvi är en 63 ha stor sjö med klart vatten och lite humus i Salo. Skyddsföreningen Lehmijärven suojeluyhdistys bad NTM-centralen i Egentliga Finland och Finlands skogscentral om hjälp med de höga aluminiumhalter och surhetstoppar som upptäckts i sjövattnet samt med att förhindra eventuella skador som skogsbruksåtgärder kan medföra på avrinningsområdet. Surheten och aluminiumhalten i jordmånen i Lehmijärvis avrinningsområde utreddes med hjälp av jordprov i ett samarbete mellan Finlands skogscentral och NTM-centralen i Egentliga Finland. Resultaten och slutsatserna presenteras i denna rapport.
Resultaten tyder på att surhetstopparna (tvära sänkningar i vattnets pH) i Lehmijärvi i huvudsak beror på surt smältvatten, vilket även tidigare utredningar har tytt på, och inte på problemet med sulfatjordar på avrinningsområdet. Vattnet från avrinningsområdet försuras också på grund av det stora antalet utdikade myrar på avrinningsområdet och surheten i torvmarkerna, i synnerhet under översvämningsperioder. I den södra delen av Mustikkasuo, som största delen av avrinningsvattnet från den norra delen rinner igenom, kan det dock förekomma små ytor med sulfatjord under den tunna torven.
När mängderna lösligt aluminium i torven i detta material jämförs med andra jämförelsetal kan man säga att aluminiumhalterna i de utdikade myrarna i Lehmijärvis avrinningsområde är högre än genomsnittet. Ställvis är halterna rentav mycket höga. I den södra delen av Mustikkasuo, som största delen av vattnet rinner genom, var aluminiumhalten 11 267 mg/kg som högst och i Miilussuo 7 044 mg/kg. Den högsta halten i Nieminens och Jarvas undersökning (1996) var 5 577 mg/kg.
De tidvis höga halterna i Lehmijärvi beror utgående från resultaten i denna rapport troligtvis på de höga aluminiumhalterna i torven i myrarna på avrinningsområdet. Intensiv markbearbetning i mineraljord ökar lösligheten av aluminium och samtidigt risken för att metallen sköljs ut i vattendragen. På Lehmijärvis avrinningsområde rekommenderas man använda lätta markbearbetningsmetoder för att föryngra skogen (ruthackning, vändhögläggning och fläckhögläggning) och undvika dikningshögläggning. Naturlig föryngring (särskilt utnyttjande av underväxt) borde vara den primära föryngringsmetoden på Lehmijärvis avrinningsområde. När iståndsättningsdikning genomförs borde man använda sig av så effektiva vattenskyddsmetoder som möjligt.
Man måste komma ihåg att de höga aluminiumhalterna i Lehmijärvi inte enbart är en negativ sak. Aluminium binder fosfor effektivt och man har försökt iståndsätta svårt övergödda sjöar (exempelvis Ilmijärvi i Kjulo) med hjälp av aluminiumsulfat. Det behövs fler undersökningar för att utreda om aluminiumhalten i Lehmijärvi redan är så hög att det skadar fiskstammen eller om det rentav är ett hinder för att återställa kräftstammen genom inplantering.
Tulosten perusteella näyttää siltä, että Lehmijärven happamuuspiikit (pH:n jyrkät laskut vedessä) johtuvat pääosin happamista lumensulamisvesistä, johon on jo aiemmissakin selvityksissä viitattu eikä alunamaa ongelmasta valuma-alueella. Myös ojitettujen soiden suuri osuus valuma-alueesta ja turvemaiden yleinen happamuus lisäävät osaltaan valuma-alueelta virtaavien vesien happamuutta varsinkin tulva-aikoina. Mustikkasuon eteläpuolisella suokuviolla, jonka läpi pääosa pohjoispuolen valumavesistä virtaa, voi kuitenkin esiintyä ohuen turpeen alla pienialaisesti alunamaata.
Vertailtaessa tämän aineiston liukoisen alumiinin määriä turpeessa aikaisempien tutkimusten vertailulukuihin, voidaan sanoa Lehmijärven valuma-alueen ojitetuilla soilla olevan keskimääräistä korkeampia alumiinipitoisuuksia. Paikoin liukoiset alumiinipitoisuudet olivat jopa erittäin korkeita. Mustikkasuon eteläpuolisella suokuviolla, jonka kautta vedet suurelta osin virtaavat, alumiinipitoisuus oli korkeimmillaan 11 267 mg/kg ja Miilussuolla 7 044 mg/kg, kun Niemisen ja Jarvan (1996) tutkimuksessa alumiinipitoisuuden maksimiarvo oli 5 577 mg/kg.
Alumiinin ajoittain korkeat pitoisuudet Lehmijärvessä johtuvat tämän raportin tulosten perusteella todennäköisesti pääosin valuma-alueen soiden turpeen korkeista alumiinipitoisuuksista. Voimakas maanmuokkaus kivennäismailla lisää alumiinin liukoisuutta ja samalla alumiinin huuhtoutumisriskiä vesistöihin. Lehmijärven valuma-alueella on suositeltavaa käyttää metsänuudistamisessa kevyitä maanmuokkausmenetelmiä (laikutus, kääntömätästys ja laikkumätästys) ja välttää ojitusmätästystä. Luontainen uudistaminen (erityisesti alikasvosten hyödyntäminen) pitäisi olla ensisijainen uudistamismenetelmä Lehmijärven valuma-alueella. Kunnostusojituksia toteutettaessa pitäisi ottaa käyttöön mahdollisimman tehokkaat vesiensuojelutoimet.
On muistettava, että korkeat alumiinipitoisuudet Lehmijärvellä eivät ole pelkästään negatiivinen asia, koska alumiini sitoo tehokkaasti fosforia ja pahasti rehevöityneitä järviä (esim. Köyliön Ilmijärvi) on yritetty kunnostaa alumiinisulfaatti käsittelyllä. Lisätutkimusta tarvitaan selvittämään, onko Lehmijärven veden alumiinipitoisuus ajoittain jo niin korkea, että siitä on haittaa kalakannalle tai, että se jopa estää rapukannan palauttamisen istuttamalla järveen.
Resultaten tyder på att surhetstopparna (tvära sänkningar i vattnets pH) i Lehmijärvi i huvudsak beror på surt smältvatten, vilket även tidigare utredningar har tytt på, och inte på problemet med sulfatjordar på avrinningsområdet. Vattnet från avrinningsområdet försuras också på grund av det stora antalet utdikade myrar på avrinningsområdet och surheten i torvmarkerna, i synnerhet under översvämningsperioder. I den södra delen av Mustikkasuo, som största delen av avrinningsvattnet från den norra delen rinner igenom, kan det dock förekomma små ytor med sulfatjord under den tunna torven.
När mängderna lösligt aluminium i torven i detta material jämförs med andra jämförelsetal kan man säga att aluminiumhalterna i de utdikade myrarna i Lehmijärvis avrinningsområde är högre än genomsnittet. Ställvis är halterna rentav mycket höga. I den södra delen av Mustikkasuo, som största delen av vattnet rinner genom, var aluminiumhalten 11 267 mg/kg som högst och i Miilussuo 7 044 mg/kg. Den högsta halten i Nieminens och Jarvas undersökning (1996) var 5 577 mg/kg.
De tidvis höga halterna i Lehmijärvi beror utgående från resultaten i denna rapport troligtvis på de höga aluminiumhalterna i torven i myrarna på avrinningsområdet. Intensiv markbearbetning i mineraljord ökar lösligheten av aluminium och samtidigt risken för att metallen sköljs ut i vattendragen. På Lehmijärvis avrinningsområde rekommenderas man använda lätta markbearbetningsmetoder för att föryngra skogen (ruthackning, vändhögläggning och fläckhögläggning) och undvika dikningshögläggning. Naturlig föryngring (särskilt utnyttjande av underväxt) borde vara den primära föryngringsmetoden på Lehmijärvis avrinningsområde. När iståndsättningsdikning genomförs borde man använda sig av så effektiva vattenskyddsmetoder som möjligt.
Man måste komma ihåg att de höga aluminiumhalterna i Lehmijärvi inte enbart är en negativ sak. Aluminium binder fosfor effektivt och man har försökt iståndsätta svårt övergödda sjöar (exempelvis Ilmijärvi i Kjulo) med hjälp av aluminiumsulfat. Det behövs fler undersökningar för att utreda om aluminiumhalten i Lehmijärvi redan är så hög att det skadar fiskstammen eller om det rentav är ett hinder för att återställa kräftstammen genom inplantering.
Kokoelmat
- Raportteja [1096]