Studying fuel and car tax policies using microdata: evidence from Finland, Sweden and Norway
Harju, Jarkko; Kosonen, Tuomas; Laukkanen, Marita; Palanne, Kimmo; Sallee, James (2018-12-17)
Harju, Jarkko
Kosonen, Tuomas
Laukkanen, Marita
Palanne, Kimmo
Sallee, James
Valtioneuvoston kanslia Prime Minister's Office
17.12.2018
Kuvaus
nonPeerReviewed
Tiivistelmä
Tutkimus arvioi polttoaine- ja autoverojen muutoksia Suomen, Ruotsin ja Norjan mikroaineistojen avulla. Polttoaineverojen osalta tutkitaan, erosiko Suomen vuoden 2012 polttoaineverojenkorotuksen läpimeno kuluttajahintoihin tulo- ja varallisuusluokittain tai alueen väestötiheyden mukaan. Autoveromuutosten osalta tarkastellaan erityisesti vaikutuksia uusiin autoihin autokannassa sekä CO2-päästöintensiteettiin.
Tulosten perusteella dieselveron korotuksen läpimeno hintoihin oli regressiivinen. Alimmissa tulo- ja varallisuusryhmissä veronkorotuksesta siirtyi hintoihin 15-20 prosenttiyksikköä enemmän kuin ylimmissä tulo- ja varallisuusryhmissä. Myös tiheämmin asutuilla ja kaupunkimaisimmilla alueilla veronkorotuksesta siirtyi hintoihin pienempi osa. Kaikilla alueilla vain osa veronkorotuksesta siirtyi hintoihin. Suurimpien tulojen, varallisuuden ja väestötiheyden alueilla sekä kaupunkimaisimmilla alueilla veronkorotuksen läpimeno oli noin 60 prosenttia, alimpien tulojen, varallisuuden ja väestötiheyden alueilla sekä maaseutumaisimmilla alueilla hieman alle 80 prosenttia.
Autoverojen osalta raportoidaan laajan tutkimusohjelman ensimmäiset, alustavat tulokset.
Vahvat päätelmät toimien tehokkuudesta vaativat vielä lisätyötä. Alustavien tulosten perusteella autojen määrässä havaitaan selvää ennakointikäyttäytymistä autoveromuutosten edellä. Autoveromuutokset heijastuvat myös pidemmällä aikavälillä ensirekisteröityjen autojen lukumäärään varsinkin vuosien 2003 ja 2012 verouudistusten jälkeen. Suomalaisten havaittiin myös ajavan vanhemmilla ja laadultaan heikommilla autoilla kuin ruotsalaisten ja norjalaisten, mutta vuoden 2003 autoverouudistus pienensi tätä eroa hieman. Muilla veromuutoksilla havaittiin samankaltainen, suuruusluokaltaan pienempi vaikutus. Veromuutokset näyttävät heijastuvan uusien autojen CO2-päästöintensiteettiin, mutta muutokset päästöissä eivät ole suuria. Dieselautojen osuus näytti myös lisääntyvän jyrkästi kaikissa kolmessa maassa CO2-perusteisten verojen käyttöönoton jälkeen. Veromuutokset eivät juuri näytä heijastuneen vanhojen autojen poistumiseen autokannasta.

Tutkimusteema
Social security, taxation and inequality, Environment, energy and climate policy, Sosiaaliturva, verotus ja tulonjako, Ympäristö, energia ja ilmastopolitiikka
Avainsanat
fuel tax, car tax, vehicle tax, pass-through, road transport, CO2 emissions, polttoainevero, autovero, veron siirtyminen hintoihin, tieliikenne, hiilidioksidipäästöt