Haku
Viitteet 1-10 / 14
Pohjoinen ulottuvuus: Investointien rahoitukseen liittyviä näkökohtia
(Valtion taloudellinen tutkimuskeskus VATT, 2000-12-29)
Tässä raportissa kuvataan pohjoisen ulottuvuuden poliittisia tavoitteita ja prosesseja sekä arvioidaan investointien rahoitukseen vaikuttavia taustatekijöitä. Pohjoinen ulottuvuus on käsitteenä vakiinnuttamassa asemaansa ...
Kaupunkipoliittinen näkökulma alueiden väliseen tasaukseen
(Valtion taloudellinen tutkimuskeskus VATT, 2000-04-18)
Työssä tarkastellaan kuntien valtionosuuksien avulla toteutettua alueiden välistä tasausta kaupunkipolitiikan näkökulmasta. Kaupunkipolitiikan käsite on Suomessa ollut toistaiseksi vakiintumaton. Tässä työssä omaksutun ...
Asuntomarkkinoiden alueellinen kehitys Suomessa 1980- ja 1990-luvulla
(Valtion taloudellinen tutkimuskeskus VATT, 2000-06-26)
Tutkimus käsittelee asuntojen kysynnän, tarjonnan ja hintojen alueellista kehitystä 1980- ja 1990-luvuilla. Pääasiallinen kiinnostuksen kohde on 1990-luvun laman ja sitä edeltäneen talouden ylikuumenemisen aika. Tutkimuksen ...
Työttömien työmarkkinasiirtymät vuonna 1998
(Valtion taloudellinen tutkimuskeskus VATT, 2000-07-13)
Vuonna 1998 toimeenpantiin työvoimapoliittisen järjestelmän uudistaminen. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on tutkia, onko työvoimapolitiikan vaikutuksissa työttömyydestä poistumisen virtaan tapahtunut muutoksia vuosien ...
Kaupunkien, taajamien ja maaseudun väliset ja sisäiset tulo- ja kulutuserot
(Valtion taloudellinen tutkimuskeskus VATT, 2000-01-11)
Työssä tarkastellaan alueiden välisiä ja sisäisiä tulo- ja kulutuseroja kaupungeissa, taajamissa ja maaseudulla erityisesti 1990-luvulla. Aineistoina ovat vuosien 1966-1996 kulutustutkimukset ja vuosien 1990-1997 ...
Hanhiauran seuraajasta johtajaksi - Japanin teollisuuspolitiikka 1860-1940 sekä jatkumo nykypäivään
(Valtion taloudellinen tutkimuskeskus VATT, 2000-02-03)
Japani on kehittynyt nopeasti yhdeksi maailman johtavista talouksista. Valtion roolin on tiedetty olleen merkittävä kehityksen eri vaiheissa.
Työssä tutkitaan miten Japanin talouden kasvu käynnistyi ja miten talouden ...
Pk-yritysten turvallisuuskysely
(Valtion taloudellinen tutkimuskeskus VATT, 2000-11-03)
Yleisen käsityksen mukaan rikollisuus ja kansalaisten yleinen turvattomuus ovat lisääntyneet viime vuosien aikana. Tätä käsitystä tukevat myös poliisin tietoon tulleiden rikosten määrän lisääntyminen. Koska yrityksiin ...
Hiilidioksidiveron vaikutus kotitalouksien tulonjakoon
(Valtion taloudellinen tutkimuskeskus VATT, 2000-11-03)
Tutkimus tarkastelee yleisen hiilidioksidiveron ja siihen mahdollisesti liittyvän kompensoivan tuloveron alennuksen tulonjakovaikutuksia Suomen aineistolla. Laskelmat perustuvat kotitaloustiedustelun aineistoon vuosilta ...
Globalisaatio ja työn loppu? Talous ja työllisyys vuoteen 2030
(Valtion taloudellinen tutkimuskeskus VATT, 2000-11-03)
Tässä julkaisussa arvioidaan Suomen kansantalouden ja julkisen talouden kehitysnäkymiä vuoteen 2030 asti. Raportissa kuvataan teknologisen kehityksen, tuottavuuden kasvun ja työllisyyden välisiä riippuvuuksia ja arvioidaan ...
Methods applied in evaluating business subsidy programs: A survey
(Valtion taloudellinen tutkimuskeskus VATT, 2000-12-19)
This paper surveys evaluation studies of business subsidy programs conducted in Finland and abroad. The aim is to assess the evaluation methods applied and then recommend the most appropriate ones applicable in Finland. ...