Kohtuuhintaisuuspolitiikka ei ole lääke asumisen kalleuteen

Abstract

Julkisessa keskustelussa asumisen kalleudesta asumistukimenojen kasvua pidetään ongelmana ja kohtuuhintaisen ARA-asuntotuotannon lisäämistä ongelman ratkaisuna. Keskustelua kuitenkin vääristää se, että näistä kahdesta tavasta tukea pienituloisten asumista vain asumistuella on näkyvä hintalappu.

Tämä on kuitenkin harhaa. Asumiskustannuksia voidaan alentaa joko antamalla asumiseen korvamerkittyä rahallista tukea tai tarjoamalla kohtuuhintainen asunto. Molempien tukimuotojen ansiosta tuensaajien asumistaso paranee ja muuhun kulutukseen jää enemmän rahaa.

Mutta molemmat aiheuttavat myös kustannuksia julkiselle sektorille: asumistuessa lisätään julkisen sektorin menoja ja kohtuuhintaisuudessa julkinen sektori luopuu tuloista. Molemmat ovat siis luonteeltaan tulonsiirtoja. Kun tämä ymmärretään, voidaan aloittaa järkevä keskustelu siitä, tarvitaanko molempia ja jos tarvitaan, miksi.

Tässä kirjoituksessa vertailemme yleistä asumistukea ja kuntien omistamia ARA-vuokra-asuntoja. Kutsumme näitä asuntoja kohtuuhintaisiksi ja politiikkaa kohtuuhintaisuudeksi. Vaikka molemmat tukimuodot ovat tulonsiirtoja, liittyy niihin myös selkeitä eroja. Molemmissa on hyviä puolia, joita olisi vaikeaa korvata muilla tukimuodoilla.