Koulutustason kehitys Suomessa
Kalenius, Aleksi (2018-01-23)
Kalenius, Aleksi
Talouspolitiikan arviointineuvosto
23.01.2018
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe20231020140720
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe20231020140720
Kuvaus
nonPeerReviewed
Tiivistelmä
Nuorten ikäryhmien koulutustason nousu on pysähtynyt ja 1970-luvun lopulla syntynyt sukupolvi on jäämässä kaikkien aikojen koulutetuimmiksi suomalaisiksi. Nuorten koulutustason nousun pysähdyttyä koulutetuimman ikäryhmän asema on siirtymäässä kohti vanhempia ikäryhmiä 1970-luvun lopulla syntyneiden mukana. Vanhemmissa ikäryhmissä koulutustason nousu jatkuu koulutetumpien kohorttien ikääntyessä, mikä kaventaa ikäryhmien välisiä koulutustasoeroja.
Koska valtaosa koulutuksesta suoritetaan työuran alkupuolella, koko väestön koulutustaso ja –rakenne muuttuvat vielä pitkään viimeisten niihin vaikuttaneiden koulutuspoliittisten muutosten jälkeen. Nuoriin kohdistuneiden toimien vaikutus leviää vanhempiin ikäryhmiin vaiheittain. Koulutustason nousun odotettavissa oleva hidastuminen 2020-luvulla on seurausta siitä, että viimeiset nuorten ikäluokkien koulutustasoon selvästi vaikuttaneet koulutustarjonnan laajennukset ovat toteutuneet 1980-1990-lukujen vaihteessa.
Vähintään toisen asteen koulutuksen suorittaneiden osalta nuorissa ikäryhmissä saavutettiin nykytaso 1980-luvun puoliväliin mennessä. Ensimmäiset tämän tason saavuttaneet ikäluokat ovat tulossa 2020-luvun alussa ikään, jossa ne poistuvat työmarkkinoilta. 2020-luvun alusta lukien vähintään toisen asteen koulutus on yhtä yleinen työmarkkinoilta poistuvilla ikäluokilla kuin työmarkkinoille tulevilla ikäluokilla. Koska vanhat ikäluokat ovat nuoria suurempia, ilman perusasteen jälkeistä koulutusta olevien määrä tulee yhä hieman laskemaan, vaikka heidän osuutensa väestöstä pitkälti vakiintuukin.
Korkea-asteen koulutuksen osalta kehitys on pitkälti vastaava. Korkea-asteen tutkinnon suorittaneiden osuutta nuorissa ikäluokissa nostanut koulutustarjonnan laajentuminen hidastui olennaisesti vuoden 1990-luvun alun jälkeen. Korkea-asteen koulutuksen suorittaneiden osuus nuorista kääntyi laskuun vuonna 1977 syntyneiden kohorttien jälkeen. Lasku näkyy vuoden 1998 jälkeen 20–24-vuotiaissa ja on vaiheittain levinnyt vanhempiin ikäryhmiin. Laskun seurauksena 25–34-vuotiaiden korkeasti koulutettujen osuus oli vuonna 2016 alle vuoden 1997 tason. Vuoden 2018 jälkeen korkeasti koulutettujen osuus kääntyy laskuun 40–44-vuotiaissa. Nykyiset 25–34-vuotiaat seuraavat alempaa koulutustasouraa kuin hieman vanhemmat ikäryhmät ja tulevat, vaikka heidän koulutustasonsa yhä nousee, jäämäänkin matalammin koulutetuiksi kuin nykyiset 35–44-vuotiaat.
Nuorten koulutustason nousun pysähtyminen heijastuu myös koulutuksen ikärakenteeseen. Nuorten koulutustason noustessa nuoret ikäryhmät ovat olleet vanhempia ikäryhmiä koulutetumpia, koska nuorten koulutus on laajentunut nopeammin kuin entiset nuoret ovat tutkintoja suorittaneet. Koulutustason nousun pysähtymisestä nuorissa ikäluokissa seuraa vaiheittain ikärakenteen muutos, kun koulutetuimman ikäryhmän asema siirtyy asteittain vanhempiin ikäryhmiin.
Suomessa väestön koulutustaso on siirtynyt tähän vakiintumisvaiheeseen. Koska koulutustason nousu on nuorissa ikäryhmissä pysähtynyt, koulutetuimman ikäryhmän asema on siirtynyt 25–34-vuotiailta 35–44-vuotiaille ja tulee siirtymään siirtymään 45–54-vuotiaille 1970-luvun lopulla syntyneiden kohorttien mukana.
Koulutustason nousun pysähtyminen nuorissa ikäryhmissä, ja siitä seuraava koulutuksen ikärakenteen muutos, ovat kansainvälisessä vertailussa poikkeuksellisia ilmiöitä. Valtaosassa OECD-maista 25–34-vuotiaat ovat koulutetuin ikäryhmä, koska korkeakoulutuksen laajentuminen on niissä jatkunut. Suomen ja verrokkimaiden kehityksen erisuuntaisuus heijastuu siinä, että 25–34-vuotiaiden ja 35–44-vuotiaiden välinen ero koulutustasossa suhteessa muihin kehittyneisiin maihin on merkittävästi suurempi kuin niiden välinen ero puhtaasti kansallisessa tai ajallisessa tarkastelussa. Vaikka koulutustasoero 25–34-vuotiaiden ja 35–44-vuotiaiden välillä ei ole kasvanut suureksi, on koulutustaso 25–34-vuotiailla jo OECD-keskitasolla tai sen alapuolella ja osuus korkeasti koulutettujen osuus 30–34-vuotiaista lähestyy eurooppalaista keskitasoa.
Tähän saakka ensisijaisesti 25–34-vuotiaiden suhteellisessa koulutustasossa näkyvä muutos alkaa asteittain näkyä vanhemmissa ikäryhmissä myös kansainvälisessä vertailussa. Seuraavaksi se heijastuu 35–44-vuotiaiden suhteelliseen koulutustasoon. Toistaiseksi ikäryhmän asema kansainvälisessä vertailussa on korkea, kuuluvathan siihen Suomen kaikkien aikojen koulutetuimmiksi jäämässä olevat 1970-luvun lopulla syntyneet.
Nuorissa ikäryhmissä Suomen suhteellinen asema voi säilyä ennallaan, jos korkeakouluvisiossa asetetut tavoitteet korkeakoulutettujen ikäluokkaosuuden nostamisesta 50 prosenttiin toteutuvat ja jos nuorten ikäluokkien koulutustason nousu muissa OECD-maissa ja Euroopassa hidastuu.
Koska valtaosa koulutuksesta suoritetaan työuran alkupuolella, koko väestön koulutustaso ja –rakenne muuttuvat vielä pitkään viimeisten niihin vaikuttaneiden koulutuspoliittisten muutosten jälkeen. Nuoriin kohdistuneiden toimien vaikutus leviää vanhempiin ikäryhmiin vaiheittain. Koulutustason nousun odotettavissa oleva hidastuminen 2020-luvulla on seurausta siitä, että viimeiset nuorten ikäluokkien koulutustasoon selvästi vaikuttaneet koulutustarjonnan laajennukset ovat toteutuneet 1980-1990-lukujen vaihteessa.
Vähintään toisen asteen koulutuksen suorittaneiden osalta nuorissa ikäryhmissä saavutettiin nykytaso 1980-luvun puoliväliin mennessä. Ensimmäiset tämän tason saavuttaneet ikäluokat ovat tulossa 2020-luvun alussa ikään, jossa ne poistuvat työmarkkinoilta. 2020-luvun alusta lukien vähintään toisen asteen koulutus on yhtä yleinen työmarkkinoilta poistuvilla ikäluokilla kuin työmarkkinoille tulevilla ikäluokilla. Koska vanhat ikäluokat ovat nuoria suurempia, ilman perusasteen jälkeistä koulutusta olevien määrä tulee yhä hieman laskemaan, vaikka heidän osuutensa väestöstä pitkälti vakiintuukin.
Korkea-asteen koulutuksen osalta kehitys on pitkälti vastaava. Korkea-asteen tutkinnon suorittaneiden osuutta nuorissa ikäluokissa nostanut koulutustarjonnan laajentuminen hidastui olennaisesti vuoden 1990-luvun alun jälkeen. Korkea-asteen koulutuksen suorittaneiden osuus nuorista kääntyi laskuun vuonna 1977 syntyneiden kohorttien jälkeen. Lasku näkyy vuoden 1998 jälkeen 20–24-vuotiaissa ja on vaiheittain levinnyt vanhempiin ikäryhmiin. Laskun seurauksena 25–34-vuotiaiden korkeasti koulutettujen osuus oli vuonna 2016 alle vuoden 1997 tason. Vuoden 2018 jälkeen korkeasti koulutettujen osuus kääntyy laskuun 40–44-vuotiaissa. Nykyiset 25–34-vuotiaat seuraavat alempaa koulutustasouraa kuin hieman vanhemmat ikäryhmät ja tulevat, vaikka heidän koulutustasonsa yhä nousee, jäämäänkin matalammin koulutetuiksi kuin nykyiset 35–44-vuotiaat.
Nuorten koulutustason nousun pysähtyminen heijastuu myös koulutuksen ikärakenteeseen. Nuorten koulutustason noustessa nuoret ikäryhmät ovat olleet vanhempia ikäryhmiä koulutetumpia, koska nuorten koulutus on laajentunut nopeammin kuin entiset nuoret ovat tutkintoja suorittaneet. Koulutustason nousun pysähtymisestä nuorissa ikäluokissa seuraa vaiheittain ikärakenteen muutos, kun koulutetuimman ikäryhmän asema siirtyy asteittain vanhempiin ikäryhmiin.
Suomessa väestön koulutustaso on siirtynyt tähän vakiintumisvaiheeseen. Koska koulutustason nousu on nuorissa ikäryhmissä pysähtynyt, koulutetuimman ikäryhmän asema on siirtynyt 25–34-vuotiailta 35–44-vuotiaille ja tulee siirtymään siirtymään 45–54-vuotiaille 1970-luvun lopulla syntyneiden kohorttien mukana.
Koulutustason nousun pysähtyminen nuorissa ikäryhmissä, ja siitä seuraava koulutuksen ikärakenteen muutos, ovat kansainvälisessä vertailussa poikkeuksellisia ilmiöitä. Valtaosassa OECD-maista 25–34-vuotiaat ovat koulutetuin ikäryhmä, koska korkeakoulutuksen laajentuminen on niissä jatkunut. Suomen ja verrokkimaiden kehityksen erisuuntaisuus heijastuu siinä, että 25–34-vuotiaiden ja 35–44-vuotiaiden välinen ero koulutustasossa suhteessa muihin kehittyneisiin maihin on merkittävästi suurempi kuin niiden välinen ero puhtaasti kansallisessa tai ajallisessa tarkastelussa. Vaikka koulutustasoero 25–34-vuotiaiden ja 35–44-vuotiaiden välillä ei ole kasvanut suureksi, on koulutustaso 25–34-vuotiailla jo OECD-keskitasolla tai sen alapuolella ja osuus korkeasti koulutettujen osuus 30–34-vuotiaista lähestyy eurooppalaista keskitasoa.
Tähän saakka ensisijaisesti 25–34-vuotiaiden suhteellisessa koulutustasossa näkyvä muutos alkaa asteittain näkyä vanhemmissa ikäryhmissä myös kansainvälisessä vertailussa. Seuraavaksi se heijastuu 35–44-vuotiaiden suhteelliseen koulutustasoon. Toistaiseksi ikäryhmän asema kansainvälisessä vertailussa on korkea, kuuluvathan siihen Suomen kaikkien aikojen koulutetuimmiksi jäämässä olevat 1970-luvun lopulla syntyneet.
Nuorissa ikäryhmissä Suomen suhteellinen asema voi säilyä ennallaan, jos korkeakouluvisiossa asetetut tavoitteet korkeakoulutettujen ikäluokkaosuuden nostamisesta 50 prosenttiin toteutuvat ja jos nuorten ikäluokkien koulutustason nousu muissa OECD-maissa ja Euroopassa hidastuu.