Haku
Viitteet 21-30 / 40
Irman tarina
(Siirtolaisuusinstituutti, 2012)
Suomesta on Pohjois-Amerikkaan muuttanut viimeisen 150 vuoden aikana noin 400 000 henkeä. Heistä vajaa neljännes eli noin 80 000 henkeä muutti aikoinaan Kanadaan. Muuttaneiden joukossa oli Pohjansalon perhe vuonna 1912. ...
Kultaisten katujen maahan : siirtolaisten matka Suomesta Pohjois-Amerikkaan
(Siirtolaisuusinstituutti, 2015)
Yli puolet suomalaisista siirtolaisista oli kotoisin Pohjanmaalta, jossa maatilat periytyivät yleensä vanhimmalle pojalle. Tilojen jakaminen useille sisaruksille olisi tehnyt niistä elinkelvottomia. Heidän oli etsittävä ...
Amerikankistu ja rautarenssi = Finnish immigrant's trunk and the iron range
(Siirtolaisuusinstituutti, 2003)
Suomalaisuus elää paikoin vielä vahvana Pohjois-Amerikassa. Nykyisin yli 600 000 amerikkalaista on tietoisia suomalaisista sukujuuristaan. Suomalaista perinnettä vaalivat ensimmäisen polven siirtolaisten lisäksi suuri osa ...
Karstulan siirtolaisuus entisajoista tähän päivään
(Siirtolaisuusinstituutti, 2012)
Suomalaisia muutti yksittäin tai pieninä ryhminä Keski-Ruotsin kaivosalueille jo varhaisella keskiajalla. 1500-luvulla yhteydet yli Pohjanlahden olivat varsin vilkkaita. Pohjois- ja Keski-Ruotsiin tultiin etupäässä ...
Suomalaiset utopiayhteisöt maailmalla
(Siirtolaisuusinstituutti, 2012)
Turkulaiset maailman turuilla
(Siirtolaisuusinstituutti, 2009)
Ruotsin ja Suomen alueiden välisellä muutolla on vuosituhantiset perinteet. Suomen väestöä on liikkunut meren yli jo kauan ennen kristinuskon tuloa. Turkulaiset opiskelijat olivat 1500-luvulta lähtien osa Ruotsiin suuntautuvaa ...
Emigration
(Siirtolaisuusinstituutti, 2002)
Siirtolaiset veivät Kalevalan mukanaan maailmalle : 110 vuotta Kalevan Ritarien perustemisesta
(Turun Sanomat, 2008-03-01)
Keisareita kaikilla mantereilla
(2005)
Juhlaesitelmä Keisarin sukuseuran VII sukujuhlassa Kokkolassa 30.7.2005.
Ameriikkaan, Ameriikkaan
(Siirtolaisuusinstituutti, 2017)