Kohti kevyempää jalanjälkeä : erikoisjoukkojen roolin muutos osana Yhdysvaltojen ulkopolitiikkaa

Abstract

Globaalisti heikentyvä taloustilanne ja siitä johtuvat budjettileikkaukset, vuosia kestäneet operaatiot ulkomailla sekä jatkuvasti muuttuva turvallisuustilanne erityisesti Lähi-idässä ja Pohjois-Afrikassa ovat muuttamassa Yhdysvaltojen lähestymistapaa sotilaallisessa kriisinhal-linnassa kohti kevyemmän jalanjäljen operaatioita (light footprint approach), joissa kooltaan entistä pienemmillä mutta monipuolisemmilla joukoilla pyritään yhtä tehokkaaseen vaikutuk-seen kuin aiemmin käytetyillä suuremmilla joukkokokoonpanoilla. Tämän tutkimuksen tar-koituksena on selvittää erikoisjoukkojen rooleja osana Yhdysvaltojen ulkopolitiikkaa sekä kevyen jalanjäljen operaatioita. Tutkimuksessa selvitetään kevyen jalanjäljen operaatioiden taustaa Yhdysvaltojen muuttuvan ulkopolitiikan työkaluina sekä erikoisjoukkojen käytön roolia sotilaallisen kriisinhallinnan viitekehyksessä.

Tutkimuksessa on käytetty asiakirjojen, raporttien ja tutkimusten vertailevaa ja laadullista si-sällönanalyysiä, jonka avulla pyritään muodostamaan tutkittavasta ilmiöstä tiivistetty kuvaus, sekä kytkee tulokset ilmiön laajempaan kontekstiin ja aihetta koskeviin muihin tutkimustu-loksiin. Aineistona tässä tutkimuksessa ovat primaarilähteenä Yhdysvaltain hallinnon viralli-set asiakirjat ja sekundaarilähteenä asiaa käsittelevä tutkimuskirjallisuus. Yhdysvaltain stra-tegiaa käsitellään tutkimuksessa julkisten dokumenttien ja asiakirjojen pohjalta sekä tarkaste-lemalla tapaa, jolla strategia on tuotu julkisuuteen.

Asevoimien käytöllä Yhdysvallat pyrkii laajentamaan vaikutuspiiriään erityisesti yhteistyön, koulutusohjelmien ja monikansallisten harjoitusten kautta. Yksi tärkeimmistä työkaluista yh-teistyön toteuttamiseksi ovat erikoisjoukot. Yleisesti asevoimien käytössä pyritään minimaa-liseen jalanjälkeen, ja erikoisjoukot nähdään operaatioiden ensisijaisena toteuttajana. Laadul-la pyritään korvaamaan aiemmin painotettua määrää.

Erikoisjoukkojen varsinainen tehtäväkenttä tai perustehtävät eivät ole merkittävästi muuttu-neet, vaan niiden strateginen merkitys osana proaktiivista ulkopolitiikkaa on saanut enemmän painoarvoa. Aiempaa monitasoisempi ja verkottunut turvallisuusympäristö vaatii entistä in-novatiivisempia ja monipuolisempia vaihtoehtoja asevoimien käyttöön.