Occupational self-efficacy among ageing workers : A resource for a full working life

Abstract

Background: Occupational self-efficacy refers to workers’ beliefs in their own capabilities to successfully perform tasks related to their occupational domain. Self-efficacy determines how people act in different situations and persevere in the face of obstacles. Retaining ageing workers longer in their working lives has become a major concern due to increasing shortage of work staff. Work ability is important for ageing workers, since it predicts longer working lives, and declining work ability among ageing workers is often caused by difficulties in adapting work-related changes to changes in individual resources. To have longer working lives, workers must also be motivated to work. Occupational selfefficacy is crucial for adapting to changes in one’s working life and meeting job demands and is positively related to work motivation. However, occupational self-efficacy has been less studied among ageing workers. Aim: The overall aim of this thesis is to explore and deepen the understanding of occupational self-efficacy as a resource for a full working life among ageing workers. An additional aim is to explore the relationships between occupational self-efficacy for a full working life, work ability and work motivation. Methods: A convergent mixed methods design was applied in this thesis. Quantitative and qualitative data were concurrently collected in 2018 using a cross-sectional survey (n = 359). The included samples of ageing workers, that is workers aged 45 years and older, consisted of home care workers and engineers. The questionnaire included validated and reliable measuring scales (the Work Ability Index, the Occupational Self- Efficacy Scale – Short Form, and the Utrecht Work Engagement Scale), and four open-ended questions concerning what positively and negatively affects occupational self-efficacy for a full working life and work motivation. Quantitative and qualitative data were of equal importance and were integrated into the aim, data analysis, results, and discussion. In Study I, binary logistic regression was performed to examine the relationships between work ability, occupational self-efficacy, and work engagement. In Studies II and III, a mixed methods design with a qualitative to quantitative approach was used to analyse the collected data from the participants. First, the qualitative data was analysed separately for each open-ended question and separately for home care workers and engineers using an inductive manifest content analysis. The qualitative analyses were based on 1,634 utterances from the participants about what positively and negatively affects their occupational self-efficacy for a full working life, and 1,937 utterances about what positively and negatively affects their work motivation. Next, the findings were integrated by transforming the qualitative data into quantitative data to examine which of the emerged aspects were most prominent. The integrated results from home care workers and engineers were further compared with each other and finally merged and compared in a joint display for final interpretation. Results: The findings in Study I showed statistically significant relationships between work ability, occupational self-efficacy, and work engagement. Higher occupational self-efficacy was more often related to higher work ability. According to Studies II and III, the most prominent aspects of occupational selfefficacy for a full working life were health, and working conditions (physical, mental, social, and organisational) that eventually affect health either positively or negatively. Meaningfulness of work, intrinsic motivation, competence, and private life were also vital aspects. Similarly, the most prominent aspects of work motivation were working conditions, stimulating and meaningful work, and competence. Health declines and high workloads that threaten health seemed to decrease work motivation to a higher degree than good health improved it. The findings were mostly similar for both home care workers and engineers, despite their differences in work content, work challenges, work context, education, and gender. The integration showed that most of the key findings for occupational self-efficacy for a full working life, work motivation and the work ability model used in this thesis (the Work Ability House) were mostly consistent. Meaningfulness of work, private economy, and upcoming retirement expand the Work Ability House model. Conclusion: The main findings of this thesis emphasise the value of occupational self-efficacy as a resource for ageing workers’ full working life. The main areas that need to be considered to improve occupational self-efficacy for a full working life are primarily health, and working conditions that eventually affect health, as well as meaningfulness of work, intrinsic motivation, and competence. The findings suggest that there is also a need to reflect on individual essential work-related health issues at a deeper level, as well as reflect on the meaningfulness of work, and what enhances both, in order to support the movement towards a perceived better health and work ability for a full working life. This includes reflecting on and supporting the emerged aspects of occupational self-efficacy for a full working life in relation to the four sources of self-efficacy belief development according to the Bandura’s theory: mastery experiences, vicarious experiences, verbal persuasion, and coping with physiological and affective states. These deeper reflections should be undertaken by the workers themselves, close supervisors and employers, as well as occupational health and HR professionals, to promote long working lives.

Bakgrund: Arbetsrelaterad self-efficacy definieras som arbetstagares tilltro till egen förmåga (på svenska även självförmåga) att framgångsrikt klara av aktiviteter inom sitt arbetsområde. Self-efficacy beskriver hur människor agerar i olika situationer och hur de uthärdar när de möter hinder. Det är angeläget att äldre arbetstagare hålls längre kvar i arbetslivet på grund av en ökande brist på arbetskraft. Arbetsförmåga predicerar längre arbetsliv. Försämringar av arbetsförmåga hos äldre arbetstagare orsakas ofta av svårigheter att anpassa arbetsrelaterade förändringar till förändringar i de individuella resurserna. För att längre arbetsliv ska vara möjligt bör arbetstagare också vara motiverade att arbeta. Arbetsrelaterad self-efficacy har visat sig vara betydelsefull för lyckad anpassning sig till nutida föränderliga arbetsliv, för att möta arbetskrav och för arbetsmotivation. Trots detta är arbetsrelaterad self-efficacy hos äldre arbetstagare relativt lite undersökt. Syfte: Det övergripande syftet med denna doktorsavhandling är att undersöka och fördjupa förståelsen av äldre arbetstagares arbetsrelaterade self-efficacy som en resurs för att nå ett helt arbetsliv och att utforska sambandet mellan arbetsrelaterad self-efficacy till att nå ett helt arbetsliv, arbetsförmåga och arbetsmotivation. Metoder: I avhandlingen tillämpades en konvergent mixad metoddesign (mixed methods). Det kvantitativa och kvalitativa datamaterialet samlades in vid samma tillfälle år 2018 med hjälp av ett frågeformulär (n = 359). Det inkluderade urvalet av äldre arbetstagare, dvs. 45 år och äldre, bestod av hemvårdare och ingenjörer. Frågeformuläret omfattade de validerade och reliabla mätskalorna Arbetsförmågeindex, Occupational Self Efficacy Scale - Short Form och Utrecht Work Engagement Scale samt fyra öppna frågor om vad som inverkar positivt och negativt på arbetsrelaterad self-efficacy till att nå ett helt arbetsliv och på arbetsmotivation. Både det kvantitativa och kvalitativa datamaterialet var av lika stor betydelse och integrerades i syfte, dataanalys, resultat och diskussion. I studie I användes logistisk regressionsanalys för att undersöka sambandet mellan arbetsförmåga, arbetsrelaterad self-efficacy och arbetsengagemang. Studierna II och III hade en mixad metoddesign med ett kvalitativt till kvantitativt tillvägagångssätt. Initialt analyserades det kvalitativa datamaterialet separat för hemvårdare och ingenjörer samt för varje öppen fråga med hjälp av induktiv manifest innehållsanalys. De kvalitativa analyserna baserades på 1634 yttranden från deltagarna om vad som positivt och negativt påverkar deras arbetsrelaterade self-efficacy till att nå ett helt arbetsliv och 1937 yttranden om vad som positivt och negativt påverkar deras arbetsmotivation. Därefter integrerades resultaten genom att transformera de kvalitativa analysresultaten till kvantitativa data för att undersöka vilka aspekter som var de mest framträdande. De integrerade resultaten från hemvårdare och ingenjörer jämfördes ytterligare med varandra och sammanslogs slutligen till en ny helhet där resultaten från alla tre delstudier jämfördes för en slutlig tolkning. Resultat: Resultaten i studie I visade ett statistiskt signifikant samband mellan arbetsförmåga, arbetsrelaterad self-efficacy och arbetsengagemang. Högre arbetsrelaterad self-efficacy hade samband med bättre arbetsförmåga. Studierna II och III visade att de mest framträdande aspekterna för arbetsrelaterad selfefficacy till att nå ett helt arbetsliv var hälsa och arbetsförhållanden vilka småningom påverkar hälsan endera positivt eller negativt. Dessutom var meningsfullhet i arbetet, inre motivation och kompetens betydande aspekter. Mest framträdande för arbetsmotivation var likaså arbetsförhållanden, stimulerande och meningsfullt arbete samt kompetens. Försämrad hälsa och hög arbetsbelastning som hotar hälsan verkade minska arbetsmotivationen i högre grad än vad en god hälsa förbättrade den. Resultaten var överlag lika för både hemvårdarna och ingenjörerna trots skillnader i arbetsinnehåll, arbetskrav, arbetskontext, utbildning och kön. Integrationen visade att de huvudsakliga resultaten för arbetsrelaterad self-efficacy till att nå ett helt arbetsliv, arbetsmotivation och den modell för arbetsförmåga som användes i avhandlingen (Arbetsförmågehuset) var mestadels överensstämmande. Meningsfullhet i arbetet, privatekonomi och förestående pensionering utvidgar modellen Arbetsförmågehuset. Slutsatser: De huvudsakliga resultaten i denna avhandling understryker betydelsen av arbetsrelaterad self-efficacy som en viktig resurs för att äldre arbetstagare ska kunna arbeta ett helt arbetsliv. Hälsa och arbetsförhållanden som påverkar hälsan är de betydelsefullaste områdena för att förbättra arbetsrelaterad self-efficacy till att nå ett helt arbetsliv. Meningsfullhet i arbetet, inre motivation och kompetens är likaså av stor betydelse. Resultaten indikerar ett behov av att reflektera för individen betydelsefulla arbetsrelaterade hälsofrågor på djupare nivåer och arbetets meningsfullhet, samt vad som förstärker dem, för att stödja arbetstagaren att röra sig mot en bättre upplevd hälsa och arbetsförmåga för ett helt arbetsliv. Detta inbegriper att reflektera över och stödja de framkomna aspekterna för arbetsrelaterad self-efficacy till ett helt arbetsliv utifrån de fyra källor som enligt Banduras teori utvecklar self-efficacy (tidigare erfarenheter, observation av andra, verbal övertalning samt hantering av fysiska och psykiska reaktioner). I ett aktivt arbete för att främja långt arbetsliv bör såväl arbetstagaren själv som närmaste ledare, arbetsgivare samt personal inom företagshälsovård och HR företa dessa djupare reflektioner.

Tausta: Ammatillisella minäpystyvyydellä tarkoitetaan työntekijöiden luottamusta omiin kykyihinsä suoriutua onnistuneesti heidän ammattialaansa liittyvistä työtehtävistä. Minäpystyvyys selittää, miten ihmiset toimivat erilaisissa tilanteissa ja kestävät esteiden edessä. Ikääntyvien työntekijöiden pitämisestä mukana työelämässä pidempään on tullut suuri huolenaihe nykyisessä jatkuvasti muuttuvassa työelämässä, jossa henkilöstöpula lisääntyy. Työkyky on tärkeää ikääntyville työntekijöille, koska se ennustaa pidempää työuraa. Ikääntyvien työntekijöiden työkyvyn heikkeneminen johtuu usein vaikeuksista mukauttaa työhön liittyviä muutoksia yksilön voimavarojen muutoksiin. Jotta työura pitenisi, työntekijän on myös oltava motivoitunut työskentelemään. Ammatillinen minäpystyvyys on tärkeää työelämän muutoksiin sopeutumisessa, työn vaatimuksiin vastaamisessa ja positiivisessa yhteydessä työmotivaatioon. Ammatillista minäpystyvyyttä on kuitenkin tutkittu suhteellisen vähän ikääntyvien työntekijöiden keskuudessa. Tavoitteet: Tämän väitöstutkimuksen yleisenä tavoitteena on tutkia ja syventää ymmärrystä ammatillisesta minäpystyvyydestä täyden työuran voimavarana ikääntyvien työntekijöiden kontekstissa. Lisäksi tavoitteena on tutkia täyden työuran ammatillisen minäpystyvyyden, työkyvyn ja -motivaation välisiä suhteita. Menetelmät: Tässä väitöstutkimuksessa käytettiin konvergenttia monimenetelmätutkimusta (convergent mixed methods). Kvantitatiivinen ja kvalitatiivinen aineisto kerättiin samanaikaisesti vuonna 2018 poikkileikkaustutkimuksella (n =359). Mukana olleiden ikääntyvien työntekijöiden, eli 45-vuotiaiden ja sitä vanhempien työntekijöiden, otokset koostuivat kotihoidon työntekijöistä ja insinööreistä. Kyselylomakkeeseen sisältyivät validoidut ja luotettavat arviointimenetelmät Työkykyindeksi, Occupational Self- Efficacy Scale - Short Form ja Utrecht Work Engagement Scale sekä neljä avointa kysymystä, jotka koskivat sitä, mikä vaikuttaa myönteisesti tai kielteisesti ammatilliseen minäpystyvyyteen täyden työuran ja työmotivaation kannalta. Kvantitatiiviset ja kvalitatiiviset tiedot olivat yhtä tärkeitä, ja ne yhdistettiin tavoitteessa, tietojen analysoinnissa, tuloksissa ja keskustelussa. Tutkimuksessa I suoritettiin binäärinen logistinen regressioanalyysi työkyvyn, ammatillisen minäpystyvyyden ja työn imun välisen suhteen tutkimiseksi. Tutkimuksissa II ja III suoritettiin erikseen monimenetelmätutkimus, jossa käytettiin kvalitatiivista ja kvantitatiivista lähestymistapaa kotihoidon työntekijöiden ja insinöörien tulosten analysoimiseksi. Ensin kunkin avoimen kysymyksen laadullinen aineisto analysoitiin erikseen kotihoitajille ja insinöörille manuaalisesti kvalitatiivisen induktiivisen manifestinen sisällönanalyysin avulla. Laadulliset analyysit perustuivat 1634 ilmaisuun siitä, mikä vaikuttaa myönteisesti tai kielteisesti heidän ammatilliseen minäpystyvyyteensä täyteen työuraan, ja 1937 ilmaisuun siitä, mikä vaikuttaa myönteisesti tai kielteisesti heidän työmotivaatioonsa. Seuraavaksi tulokset integroitiin muuttamalla laadullinen aineisto määrälliseksi aineistoksi, jotta voitiin tutkia, mitkä esiin tulleista näkökohdista olivat merkittävimpiä. Kotihoidon työntekijöiden ja insinöörien integroituja tuloksia verrattiin sen jälkeen toisiinsa, ja lopuksi ne yhdistettiin ja vertailtiin yhdistetyssä taulukossa lopullista tulkintaa varten. Tulokset: Tutkimuksen I tulokset osoittivat tilastollisesti merkittävän yhteyden työkyvyn, ammatillisen minäpystyvyyden ja työn imun välillä. Korkeampi ammatillinen minäpystyvyys oli useammin yhteydessä korkeampaan työkykyyn. Tutkimusten II ja III mukaan täyden työuran kannalta ammatillisen minäpystyvyyden merkityksellisimmät tekijät olivat terveys ja työolot, jotka lopulta vaikuttavat terveyteen joko myönteisesti tai kielteisesti. Lisäksi työn mielekkyys, sisäinen motivaatio ja pätevyys olivat tärkeitä näkökohtia. Vastaavasti työmotivaation merkittävimmät tekijät olivat työolot, innostava ja mielekäs työ sekä pätevyys. Terveyden heikkeneminen ja terveyttä uhkaava suuri työmäärä näyttivät vähentävän työmotivaatiota enemmän kuin hyvä terveys sitä paransi. Tulokset olivat enimmäkseen samankaltaisia sekä kotihoidon työntekijöiden että insinöörien kohdalla, vaikka työn sisältö, työn haasteet, työympäristö, koulutus ja sukupuoli erosivat toisistaan. Suurin osa kaikkien tutkimusten keskeisistä havainnoista on yhteneväisiä ja perustavanlaatuisia näkökohtia sekä täyteen työuraan liittyvän ammatilliseen minäpystyvyyteen, työmotivaatioon että valittuun työkykymalliin liittyen. Työn mielekkyys, yksityistalous ja tuleva eläkkeelle siirtyminen laajentavat olemassa olevaa Työkykytalon mallia. Johtopäätökset: Tämän tutkielman tärkeimmät tulokset korostavat ammatillista minäpystyvyyttä ikääntyvien työntekijöiden täyden työuran voimavarana. Tärkeimmät alueet, jotka on otettava huomioon ammatillisen minäpystyvyyden parantamiseksi täyttä työuraa varten, ovat ennen kaikkea terveys ja siihen vaikuttavat työolot, työn mielekkyys, sisäinen motivaatio ja pätevyys. Tulokset osoittavat, että on tarpeen pohtia yksilöllisiä olennaisia työhön liittyviä terveysasioita syvemmällä tasolla sekä työn mielekkyyttä, ja sitä, mikä niitä parantaa, jotta voidaan tukea kulkua kohti koettua parempaa terveyttä ja työkykyä. Tähän kuuluu myös ammatillisen minäpystyvyyden esiin tulleiden näkökohtien pohtiminen ja tukeminen täysipainoisen työelämän kannalta suhteessa Banduran teorian neljään lähteeseen, jotka kehittävät minäpystyvyyttä (aiemmat kokemukset, mallioppiminen, verbaalinen suostuttelu sekä fyysisten ja psykologisten reaktioiden hallinta). Työntekijöiden itsensä, lähiesihenkilöiden, työnantajien sekä työterveyshuollon- ja henkilöstöhallinnon ammattilaisten olisi aktiivisesti ryhdyttävä näihin syvällisempiin pohdintoihin pitkien työurien edistämiseksi.