Pienvesiin päästettävien hulevesien haitta-aineet ja laadun tarkkailu ympäristöluvallisilla laitoksilla
Sainio, Jukka (2023-06-20)
Sainio, Jukka
Hämeen ELY-keskus
20.06.2023
Tiivistelmä
Hulevesien sisältämille haitta-aineille annetun huomion määrä on kasvanut viime vuosikymmeninä huomattavasti. Todettujen ympäristön pilaantumistapausten lisäksi huoli hulevesien aiheuttamasta kuormituksesta vesistöihin on lisännyt hulevesien laadun seurantaa. Seurannan, raportoinnin ja vaikutusten arvioinnin prosessit eivät kuitenkaan ole vielä vakiintuneet ja normien kehitykselle on kysyntää. Tämän työn tavoitteena oli tarjota kehitysehdotuksia hulevesien laadun tarkkailun käytäntöihin ja raportointiin sekä viitearvoja tiettyjen haitta-aineiden pitoisuuksien vaikutusten arviointiin.
Hulevesien haitta-ainepitoisuuksien vaikutusten arviointia lähestyttiin tässä työssä ekotoksikologian kautta. Löydettyjen tulosten perusteella makealle vedelle muodostetut akuutin toksisuuden PNEC-arvot tarjoavat käyttökelpoisen vertailukohdan pienvesiin laskettavien hulevesien vaikutusten arviointiin. Vesistöjen kemiallisen tilan arvioinnissa käytössä olevat MAC-EQS -arvot perustuvat makean veden akuutin toksisuuden PNEC-arvoihin ja ne nähtiin parhaiksi kynnysarvoiksi hulevesien laadun valvonnassa.
Ehdotettujen kynnysarvojen lisäksi tässä työssä saatiin muodostettua useita kehitysehdotuksia hulevesien laadun tarkkailun ja valvonnan käytäntöihin. Kehitysehdotukset koskevat muun muassa näytteenottoa, näytteiden analysointia, raportointia ja käsittelyrakenteiden kunnossapitoa.

Kokoelmat
- Raportteja [1099]