Kustannusvastaavuus ja tasapainoiset vaikuttamismahdollisuudet tärkeitä sähkönsiirrossa

Abstract

Sähkön jakeluverkkoliiketoiminnan tuottotasoa valvotaan ns. valvontamallilla, jota käytetään määritettäessä toiminnalle kohtuullinen tuotto. Käytännössä malli yhdessä muun valvonnan kanssa määrittelee korkeimman sallitun sähkön siirtohinnan jakeluverkossa yhtiökohtaisesti. Sähkön siirron hinta on osa sähkön käytön kokonaishintaa, joka on viime vuosina noussut voimakkaasti. Myös sähkön siirtohinta on noussut viime vuosina huomattavasti.

Sähköverkkotoimintaa riippumattomasti valvova viranomainen Suomessa on Energiavirasto, jonka vastuulle kuuluu muun muassa valvonnassa käytettävien mallien rakentaminen ja käyttäminen. Valvonta toteutetaan nykyisellään neljän vuoden jaksoissa ja käytettäviä menetelmiä muutetaan tyypillisesti valvontajakson vaihtuessa. Muutokset voivat koskea mallin rakennetta ja siinä käytettyjen parametrien arvoja.

Viimeisimmän valvontajakson valvontamalli on sallinut jakeluverkkoyhtiöille korkean sijoitetun pääoman tuottotason. Monopoliasemassa olevien jakeluverkkoyhtiöiden keskimääräinen tuottotaso on ollut osittain jopa korkeampi kuin eurooppalaisten vapailla, kilpailluilla (osin myös globaaleilla) ja merkittäviä liiketoimintariskejä sisältävillä markkinoilla toimivien yhtiöiden keskimääräiset tuottotasot. Tätä taustaa vasten tässä muistiossa nostetaan esille näkökulmia sähkönsiirron ja -jakelun hinnoittelun valvontamallin ja valvonnan kehittämiseen.

Sähköverkkojen hinnoittelun reunaehdot asetetaan Euroopan unionin (EU) lainsäädännössä. Vuonna 2019 voimaan tullut sähkömarkkina-asetus muun muassa edellyttää, että sähköverkkopalveluiden hinnoittelun on oltava kustannusvastaavaa. Yleisessä kielenkäytössä kustannusvastaavuus tarkoittaa sitä, että tuotteen hinta on sama kuin sen tuottamiseen käytetty kustannus tai lähellä tätä kustannusta.

Valvontamallin kustannusvastaavuutta voitaisiin kehittää muuttamalla käytettyä sähköverkkoyhtiöiden kohtuullisten tuottojen laskentamallia siten, että se käyttää sallitun kohtuullisen tuoton laskennan pohjana toteutuneita kustannuksia tai korkeintaan kohtuullisiksi katsottua määrää toteutuneista kustannuksista.

Lisäksi tuoton laskennan pohjana käytettyinä omaisuuserinä tulisi käyttää vain aidosti toimintaan sijoitettua omaisuutta vastaavia eriä, eikä kirjanpidollisin toimenpitein tai muuten laskennallisesti arvioituja eriä. Erityisesti niin sanottu tasauserän luokittelu omaan pääomaan kuluvaksi eräksi tulisi lopettaa. Energiaviraston toimivalta ja virastoa sitovat EU-oikeudelliset vaatimukset mahdollistaisivat näiden muutosten tekemisen ilman lainsäädännön muuttamista.

Sähköverkkojen valvontaa ja hinnoittelun kohtuullisuutta voitaisiin kehittää myös lainsäädäntömuutoksin. Valvonnan legitimiteetin näkökulmasta on ongelmallista, että kuluttajien ja verkon loppukäyttäjien rooli ja vaikuttamismahdollisuudet ovat merkittävästi verkonhaltijoiden roolia ja vaikuttamismahdollisuuksia vaatimattomammat. Olisi tärkeää, että sekä valvottaville (jakeluverkkoyhtiöt), että verkon loppukäyttäjille eli sähkönkäyttäjille luotaisiin yhdenvertaiset ja symmetriset mahdollisuudet vaikuttaa valvontamallin sisältöön. Tällaiset muutokset olisivat osin Energiaviraston toteutettavissa ja osin edellyttäisivät lainsäädännön kehittämistä.

Suomalaisen sääntelymallin perusongelma on, että toiminnan liikevaihto ja siten asiakkaan kohtaama hinta on liialti monopoliyhtiön vallassa. Taloustieteellisen tutkimuksen valossa mallin korjaaminen olisi perusteltua siten, että kustannusperusteisen sääntelyn ohella liikevaihtoa säädeltäisiin suoraan osana prosessia, jossa toiminnan suunnitelma hyväksytään.

Käytännössä tämä tarkoittaisi muun muassa kansallisten kehittämissuunnitelmien roolin, avoimuuden ja velvoittavuuden kasvattamista. Viimeisimmässä lakimuutoksessa on korostettu kehittämissuunnitelmien roolia, mutta ilman investointien ennakollista hyväksyntää ja sisällyttämistä tuloraamiin, muutos ei korjaa perusongelmaa, johon liikevaihdon suoralla säätelyllä pyritään.