Suomi on jo palvelutalous
Honkatukia, Juha; Tamminen, Saara; Ahokas, Jussi (2014-04-08)
Honkatukia, Juha
Tamminen, Saara
Ahokas, Jussi
Valtion taloudellinen tutkimuskeskus
08.04.2014
Kuvaus
nonPeerReviewed
Tiivistelmä
Suomen talous on viime vuosina kokenut rajun rakennemuutoksen. Suurimman huomion on saanut teollisuuden murros: elektroniikkateollisuus on vähentänyt henkilöstöään, Nokian puhelintuotanto myytiin, meriteollisuus ja telakat ovat menettäneet liikevaihtoaan ja tilauksiaan, myös metalliteollisuuden tilauskirjat ovat tyhjillään, paperitehtaita on lopetettu ja yhteensä 1,3 miljoonaa suomalaista elää äkillisen rakennemuutoksen kokeneilla alueilla.
Keskustelu rakennemuutoksesta on keskittynyt pääasiassa teollisuuden toimialojen vaikeuksiin ja teollisuustyöpaikkojen katoamiseen. On epäilty, että talouskasvu tulee hidastumaan teollisuuden ongelmien ja talouden palveluvaltaistumisen myötä.2 Onkin totta, että viime vuosina esimerkiksi julkisten hyvinvointipalveluiden – joissa tuottavuuden kasvu on teollisuuden toimialoihin verrattuna hidasta – osuus talouden kokonaistuotannosta on kasvanut.
Suomen talouden palveluvaltaistuminen viimeisen neljän vuosikymmenen aikana ei kuitenkaan ole ollut poikkeuksellista muihin OECD-maihin verrattuna, vaikka siihen onkin liittynyt selviä murroskohtia. Koska 2000-luvun talouskasvukin nojasi vahvasti palveluihin ja palvelutyöhön, on vaikea tehdä johtopäätöstä, että tulevaisuudessa tuotannon palveluvaltaistuminen välttämättä hidastaisi talouskasvua pysyvästi.

Tutkimusteema
Yritystoiminnan sääntely ja kansainvälinen talous
Avainsanat
julkinen talous, kestävyysvaje, palveluiden kauppa, rakennemuutos, talouskasvu, talouspoltiikka, teollisuus
Kokoelmat
- VATT Policy Brief [26]