Vakaus- ja kasvusopimuksen ensimmäiset vuodet
Romppanen, Antti (2004-04-02)
Romppanen, Antti
Valtion taloudellinen tutkimuskeskus VATT
02.04.2004
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2018042619078
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2018042619078
Tiivistelmä
Euroopan unionin vakaus- ja kasvusopimus hyväksyttiin vuonna 1997. Sopimuksella pyrittiin vahvistamaan talouspolitiikan koordinointia ja takaamaan kurinalainen finanssipolitiikka euroalueella. Sopimuksen mukaan euromaiden julkisten talouksien on oltava keskipitkällä aikavälillä lähellä tasapainoa tai ylijäämäisiä, eikä julkisen talouden alijäämä saa ylittää 3 prosenttia bruttokansantuotteesta kuin poikkeusolosuhteissa.
Nopean talouskasvun aikana 1990-luvun lopulla euromaiden julkisten talouksien alijäämät pienenivät tai hävisivät kokonaan. Vuonna 2001 tuli kuitenkin jyrkkä suhdannekäänne. Talouden kasvu jäi lähes kaikissa EU-maissa huomattavasti pienemmäksi kuin ennakoitiin ja julkisen talouden vajeet alkoivat uudestaan kasvaa. Portugalissa, Ranskassa ja Saksassa julkisen talouden alijäämä on tämän jälkeen ylittänyt 3 prosentin rajan ainakin yhtenä vuotena. Tämä johtui osin siitä, että nämä maat eivät saaneet julkista taloutta riittävästi vakautettua 1990-luvun lopun suhdannenousun aikana.
Kun kolme kahdestatoista euromaasta ajautui liiallisiin alijäämiin jo ensimmäisen taantuman aikana, on kritiikki vakaussopimusta kohtaan kasvanut. Vakaussopimuksen ongelma on, ettei siinä ole vahvoja kannustimia julkisen talouden ylijäämiin nousukaudella. Sopimuksen 3 prosentin alijäämäraja on kuitenkin mitoitettu siten, että se sallii automaattisen sopeutumisen normaaliin suhdannetaantumaan, jos julkinen talous on tasapainossa tai ylijäämäinen taantuman edellä. Kun taantumaan on lähdetty alijäämäisestä tilanteesta, ei arvioitu turvallisuusmarginaali ole riittänyt. Kansallisen finanssipolitiikan sääntöjen tulisi tukea riittävien ylijäämien aikaansaamista noususuhdanteessa.
Nopean talouskasvun aikana 1990-luvun lopulla euromaiden julkisten talouksien alijäämät pienenivät tai hävisivät kokonaan. Vuonna 2001 tuli kuitenkin jyrkkä suhdannekäänne. Talouden kasvu jäi lähes kaikissa EU-maissa huomattavasti pienemmäksi kuin ennakoitiin ja julkisen talouden vajeet alkoivat uudestaan kasvaa. Portugalissa, Ranskassa ja Saksassa julkisen talouden alijäämä on tämän jälkeen ylittänyt 3 prosentin rajan ainakin yhtenä vuotena. Tämä johtui osin siitä, että nämä maat eivät saaneet julkista taloutta riittävästi vakautettua 1990-luvun lopun suhdannenousun aikana.
Kun kolme kahdestatoista euromaasta ajautui liiallisiin alijäämiin jo ensimmäisen taantuman aikana, on kritiikki vakaussopimusta kohtaan kasvanut. Vakaussopimuksen ongelma on, ettei siinä ole vahvoja kannustimia julkisen talouden ylijäämiin nousukaudella. Sopimuksen 3 prosentin alijäämäraja on kuitenkin mitoitettu siten, että se sallii automaattisen sopeutumisen normaaliin suhdannetaantumaan, jos julkinen talous on tasapainossa tai ylijäämäinen taantuman edellä. Kun taantumaan on lähdetty alijäämäisestä tilanteesta, ei arvioitu turvallisuusmarginaali ole riittänyt. Kansallisen finanssipolitiikan sääntöjen tulisi tukea riittävien ylijäämien aikaansaamista noususuhdanteessa.
Tutkimusteema
Economic growth, Taloudellinen kasvu, Macroeconomic policy, Talouspolitiikka, International comparisons, Kansainväliset vertailut, Taxation and Social Transfers, Julkisen talouden rahoitus ja tulonsiirrot
JEL
E600 - Macroeconomic Policy Formation; Macroeconomic Aspects of Public Finance; Macroeconomic Policy; General Outlook: General, F020 - International Economic Order; Noneconomic International Organizations; Economic Integration and Globalization: General, O190 - International Linkages to Development; Role of International Organizations (includes international assistance programs, trade and financial flows; IMF conditionality)
Avainsanat
Vakaus- ja kasvusopimus, liialliset alijäämät, finanssipolitiikan säännöt