Evaluating tax and benefit reforms in 1996-2001
Laine, Veli (2002-07-02)
Laine, Veli
Valtion taloudellinen tutkimuskeskus VATT
02.07.2002
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2018042619154

Tiivistelmä
Raportissa arvioidaan vuosina 1996?2001 tapahtuneita vero-,
sosiaaliturva- ja eläkejärjestelmän uudistuksia. Hallitus asetti vuonna 1995 ns. kannustinloukkutyöryhmän, jonka verotuksen ja sosiaaliturvan uudistusehdotuksia toteutettiin vuosina 1996?1998. Tämän jälkeen uudistuksia on tehty lähinnä tuloverojärjestelmässä. Myös suomalaisten varhainen eläköityminen on ollut 1990-luvulla huolen aiheena. Uudistuksia toteutettiin etenkin ikääntyvän väestön aiheuttaman eläkerasituksen vähentämiseksi. Suurimmalla osalla vero- ja sosiaaliturvajärjestelmän uudistuksista oli positiivinen vaikutus työn tarjontaan. Eläkejärjestelmän uudistuksilla näyttäisi olleen positiivinen vaikutus. Osaaikaeläkeläisten määrä on kuitenkin samaan aikaan noussut voimakkaasti. Myös työttömyyseläkkeellä olevien määrä on noussut, mutta työkyvyttömyyseläkeläisten määrä on kuitenkin vähentynyt.

Tutkimusteema
Labour market, Työmarkkinat, Public services, Julkiset palvelut, Social security, Sosiaaliturva, Taxation, Verotus, Effectiveness of public services, Julkisten palvelujen vaikuttavuus
JEL
H240 - Personal Income and Other Nonbusiness Taxes and Subsidies; includes inheritance and gift taxes, H550 - Social Security and Public Pensions, J220 - Time Allocation and Labor Supply (hours of work, part-time employment, temporary workers, work sharing, absenteeism, quits, work-life balance), J260 - Retirement; Retirement Policies
Avainsanat
Labour supply, work incentives, income taxation, social insurance, pensions