Niistä, jotka nyt ovat, ja vähän niistäkin, jotka äskettäin olivat.

Kun tällainen ikivanha civis, jollainen allekirjoittajakin on murheekseen huomannut jo olevansa, nykypäivinä saa kunnian astua tuon teoissa mainehikkaan Pohjois-Pohjalaisen Osakunnan vaikkapa vain tavalliseen viikkokokoukseen, niin tulee pakostakin mieleen erään hyvin tunnetun eteläsuomalaisen, nahkasuutari Topiaksen sanat: "niin muuttuu maailma, Eskoni". Mutta mieleen tulee samalla näitten viisaitten sanojen jatko: "silloin kuin nyljetty orava, nyt mahdut hädintuskin tähän samaan hännystakkiin". Sillä kun vielä muutama vuosi sitten, eikä edes vuottakaan, Pohjois-Pohjalaisen Osakunnan ylen tärkeistä asioista oli kokoontunut päättämään vajaa parikymmentä sielua, jotka tuppisuina sanomalehtiä lueskellen kuuntelivat, kun puheenjohtaja nuiji päätöksiä pöytään, niin nyt kokoushuone tahtoo pullistua osanottajien runsautta ja puheenvuoroja viljellään niin rankasti, että sihteerillä on aina kaksi phuksia kyniä vuolemassa. "Niin muuttuu maailma, Eskoni."

Vuosia muutama takaperin piti kerrankin valita osakunnalle v.t. kuraattori. Kokouksessa oli saapuvilla kymmenkunta sielua. Oli noin niinkuin etukäteen suunniteltu, että Pakaslahti valitaan v.t:ksi. Silloin ryöpsähtää alakerrasta joukko osakunnan täysivaltaisia jäseniä juuri ja juuri ehtiäkseen esittämään Lindstenin Källiä v.t. kuraattoriksi. Källi, vaikka kaikin puolin taitava lääkäri ja mukava mies, ei ollut varsinaiselle kuraattorille persona grata, jonka vuoksi tilanne vaaleissa näytti perin jännittävältä. Ja Källi siinä olisi voittanut, ellei Messmanin Iffu, verraton "prinssipuoliso", olisi viime hetkessä liittynyt Pakaslahden kannattajien riveihin. Niin saattoi silloin käydä, milloin hyvä Homeros oli sattunut uinahtamaan.

Tavat ovat muuttuneet, mutta ovatpa kokouksessa olijatkin muuttuneet. Inspehtorin nuorekas ja reipas olemus on säilynyt entisellään, pohjois-pohjalaisten inspehtoriin eivät adressit satu. Moniotteisen ja -vuotisen kuraattorin kotkan nenä + muuten jylseät piirteet ovat poistuneet pöydän takaa. Tilalle on tullut Helasen sankarillit, voimakas leuka ja voittoon kutsuva sankaribasso. Kaikesta voi päätellä, että Helanen viihtyy osakunnassa ja että osakunta on väkevästi tyytyväinen Helaseen. Uusi Pietari Brahe. - Kansakunnan sihteerinä näyttää olevan toinen rillipää, Aho (Ahot ovat kirjallisiin toimiin taipuvaisia Juhani Aho, Lauri Aho ja nyt tämä sihteeri Aho). Oravaisen tohtori, jonka viimeksi näimme skriivarin tehtäviä tyylikkäästi hoitavan, on vetäytynyt sivupenkille sivilimiesten joukkoon. Niin muuttuu maailma. Ja minä kun muistan ajan moisen, jolloin Anna-Esteri Jakkula hoiti asiantuntemuksella ja siroudella sihteerin virkaa. Ja muistan kauemmaskin.

Vakaa ja valistunut seurakunta on sekin etupäässä uutta kylvöä. Totta, että joukossa on ikäänkuin suolana, tekisi mieli sanoa, vanhempaa, joskaan ei vanhaa väkeä. Tuttuja naamoja näkee tämän tästä. Tuolla istuu asiallisesti ja laatuisasti tuumaileva Kemppaisen Jaska, joka olisi minkä kansakunnan tahansa kukka ja kaunistus, mies, jonka kanssa olen lujan ystävyydenliiton solminut. Ja hänen vierellään Ståhlbergin Juho, johon perehdyin kerran Vaasalaisessa Osakunnassa ja jonka olen sitten tavannut ainakin kaikissa urheilukilpailuissa. Kerran Tampereella, kerran Turussa, mestaruuskilpailuissa, joita tuo urheiluharrastaja vailla vertaa oli asioikseen matkustanut seuraamaan. On täällä Tervonen, jonka sedän (vielä komiampi mies kuin veljensä poika) Sotkamon Juholankylästä varsin vakavasti tunnen. Entäpä Takkinen, jonka ulkonäkö minua erikoisesti miellyttää, jotta terve vaan. Koivisto, jonka tapasin Oulun urheilukentällä ensi kerran, muilla urheilukentillä seuraavat kerrat, on nyt täysivaltainen kansakunnan jäsen. Entinen isäntä Kovero, jolla on isännän mieli ja kyvyt, istuu juristi Raunon vaiheella, hänkin mies, jonka käsiin kansakunnan maine huoletta voidaan jättää, ylä- ja alakerrassa. Penttilän Martin asiallinen naama ei jää minulta huomaamatta eikä uskollisen shakkihaijin Wichmannin tasapuolinen ja tyyni olemus. Osakunnan rehdit teologit istuvat parvessa, joka on kadottanut jo valmiiksiehtineen Säipän Laurin mukavine myhäilyineen.

Entäpä kajaanilaiset, joita luonnollisesti katselen kuin omia poikiani. "He on poissa, he piilohon taasen käy", tekisi mieli huudahtaa runoruhtinaan sanoilla. Vain pari heistä on saapuvilla, toinen nimeltään Ipatti, Vikke. Tämä Ipatti ansaitsee erikoisen käsittelyn. Tutustuin häneen Kajaanin suurkaupungissa monta vuotta sitten, aikana, jolloin minä jo olin ylväs yläluokkalainen. Kajaanissa, yläkaupungilla, tarkemmin sanoen Mustosen mäessä, heitti minua kerran kivellä koipeen pieni, terhakka pojannaskali, jolla oli kaulassa liina ja siihen koreasti punaisella tekstattu sanat: *äidin kulta*. Tämä kullanmuru oli Ipatin Vikke. Ensi tapaamisen jälkeen olimme erossa pitkät vuodet, kunnes viime kesänä uudelleen tutustuimme toisiimme Unkariin menomatkalla junassa heti Tallinnasta lähdettyä. Ipatti osoittautui silloin avokatseiseksi ja avuliaaksi hyvin nuoreksi mieheksi, joka ei osakuntaansa vastakaan häpiään saata. Nyt hän on osakunnassa toimelias phuksi. Kuka vielä sanoo, ettei ihminen kehity?

Tietysti osakunnassa on näpsän näköisiä neitosiakin, mutta heistä kirjoittamaan pitää saada parempi kynä kuin tässä nyt on heilumassa.

Koko se toveripiiri, jossa yhteisesti jaettiin ilot ja surut, on hävinnyt näyttämöltä, kuten tuleekin. Rannan Sake, viisaasti tuumaileva musikantti, on lehtorina Raumalla, hänen eroamaton ystävänsä Anders Napoleon Salmela on myöskin poissa, ja heidän kanssaan ovat Oopeeltä kaikonneet näyttelijät ja maalarit y.m. Jänneksen Paavosta Tigerin Kalleen asti. Heiskalan Benjamini, joka joskus heilutteli lihakirvestä keittiössä ja vakuutteli hymysyin olevansa "läpipirullinen mies", on nimismiehenä Pudasjärvellä, ja samaan virkaan Kolarissa on painunut Näsin Jammu, joka jätti "rautaisen annoksensa" kotiinsa vain yhtenä historiallisena hetkenä. Nimismiehen virka on vienyt "Oopeen voudin" Säippä-Paavon, joka oli mies sormenpäitään myöten ja loistava edustaja polyteekin vuosijuhlassa. Virkku-Paavo, joka kirjoitti prof. Chydeniuksen tarkastamassa sivilioikeudellisessa tutkielmassaan m.m. tähän tapaan: "prof. Chydeniuksen esittämä mielipide tuntuu suorastaan naurettavalta", on myös nimismiehen toimessa, samoinkuin Lagerlöfin Tuksu ja Koskimaa. Vaasan Hovissa ovat korkeina fiskaaleina Nylanderin Olli ja Ilja Alatalo, molemmat mainehikkaita miehiä, joista Nylkky muistanee Virkku-Paavon mahtavat syntymäpäivät. Messmanin Iffu jakaa lakia pohjoisessa ja Seppä-Napukka ajelee touhulla ihmisten asioita, johon työhön on antautunut eroamaton ystäväni ja poksikaverini Hillilän Kallekin, mies, jolla paloi ja palaa innostuksen pyhä tuli rinnassaan. Metsien hoitoon on omistautunut Poro-Rekke, jonka kanssa ynnä ystävien söimme yhteisen innostavan valmistumisillallisen. "Herra" Nousiainen, jonka aktiviteetti ei aikoinaan jättänyt ketään kylmäksi, voittamaton piimänjuoja, nauttii aviollisesta onnesta Oulussa. Ja monet muut takavuosien kiinteän toveripiirin jäsenet ovat kukin omalla suunnallaan ja eipä taideta monastikaan yhtehen yhtyä.

Mutta vuosien varrella kiinteäksi tullut osakunnallinen veljeys ja rehti toveruus ei lakkaa mieltä lämmittämästä osakunta-aikoja muistellessa.