Yhden kierroksen ehdokasasettelu

LIIMATAINEN

26/11 1971

"Vaalitaisteluun valmistautuva eduskunta on kuitenkin kevytmielisesti jättänyt maksutaseen käytännöllisesti katsoen oman onnensa nojaan."

  Näin väkevästi arvosteli äskettäin tasavaltansa eduskuntaa korkea valtion virkamies, valtiovarainministeriön kansantalousosaston ylijohtaja Rolf Kuhlberg. Moinen menettely - julkisuudessa nimittäin - on meillä yleensä varsin harvinaista, mutta senkin vuoksi, että arvostelu oli varsin oikeaan osuvaa, niin sen suurempi kunnia Kuhlbergille.

  Tietysti oli arvattavissa, että uusien vaalien määräämisen jälkeen eduskuntatyö tulee vakavasti häiriytymään. Oli aivan oikein, että tulevan vuoden menoarvion käsitteleminen siirrettiin vasta vaalien jälkeen tapahtuvaksi, sillä huutokaupalla ja huutokaupalla on sentään suuri ero siitä riippuen, missä ne pidetään. Mutta vaikeaa oli sittenkin kuvitella, että monet tärkeät ja välttämättömät asiat joutuivat eduskunnassa vaalitaistelun vuoksi todella kevytmielisen kohtelun alaisiksi. Turhaa tässä on puhuakaan toimenpiteistä maksutasevajauksen hallitsemiseksi. Asian hoitaminen vaati päätöksiä, joiden taakse yksikään vaaleihin valmistautuva puolue ei rohjennut asettua. Jokainen puolue tosin tietää, että ensi vuonna on pakko tarttua sitä epämiellyttävämpiin toimiin kuta huolettomammin asioiden annetaan ajautua umpikujan partaalle nyt ennen vaaleja ja uuden hallituksen muodostamiseen saakka. Mutta kaipa uskotaan lujasti Yrjö-Koskisen tunnettuun lohdutukseen: Luoja ei olisi nähnyt Suomen kansasta niin suurta huolta, jos se nyt antaisi sen sortua. Paasikivi näyttää puheissaan joskus lainanneen tätä Yrjö-Koskisen toivontäyttä ajatelmaa, uskoi hän siihen tai ei.

  Tietysti ei eduskunnankaan niskoille saa sälyttää enemmän painoa kuin on sopivaa, mutta ehkä on paikallaan pelkästään opettavaisessa tarkoituksessa kertoa, millaiseen peliin vaalien aluskuukaudet saattavat edustajia johdattaa. Valmetin piti läheltä Helsinkiä saada uusi telakan paikka, sillä Katajanokka oli käynyt epätarkoituksenmukaiseksi - sen kaikki tunnustivat. Luonnonsuojelijat ovat luku sinänsä, heidän motiivinsa ovat kunnioitettavia. Mutta eräät edustajat vaativat nimenomaan taloudellisista syistä, että telakka on sijoitettava kehitysalueelle eikä Suomenlahden rannalle. Perämeren rannikko tai Ilomantsi (!) olivat ilmeisesti vetäviä vaaliehdotuksia. Nyt on kuitenkin niin, että Valmetin on varauduttava rakentamaan ja korjaamaan ainakin 50 000 tonnin aluksia. Pohjanlahden rannalla sellainen voidaan rakentaa, mutta sitä ei saada sieltä ainakaan vesiteitse pois. Ilomantsin laita on sikäli vielä pahempi, että siellä ei voi suorittaa edes laivan vesillelaskua. Ehdotukset olivat taloudellista hölynpölyä ja poliittista väärinpeluuta. Mihin tässä joudutaankaan, sillä vaaleihin on aikaa vielä toista kuukautta ja jokainen ehdokas tarvitsee oman kasapanoksensa.

  Ranskan suuri vallankumous oli kansanedustuslaitoksen kannalta katsottuna vaihtelevaa ja värikästä aikaa. Säätyjen jälkeen tuli kansalliskokous, sitten perustuslakia säätävä kansalliskokous, jota seurasi lakia säätävä kansalliskokous, sen jälkeen kansalliskonventti ja vihdoin direktorio. Jotakin tähän tapaan. Mutta kun valitsijat huomasivat, että heidän edustajansa turmeltuivat tai muuten rätsähtivät toimikauden aikana, päätettiin ainakin pari kertaa, että uuteen kansalliskokoukseen tai konventtiin ei saanut valita yhtäkään edellisen kokouksen tai konventin jäsentä. Varmaankin sisäiset ristiriidat kansanedustuslaitoksessa olivat olleet niin suuret, että oli katsottu parhaaksi poistaa kaikki vanhat jäsenet, vanha hapatus, ja ryhtyä maan asioita hoitamaan "uusien kasvojen" avulla. Tietenkin tällaisessa ylimalkaisessa menettelyssä käy aina niin, että pahimpien rähjääjien mukana poistetaan myös paremmat työntekijät, eli, kuten niin raa`asti sanotaan, lapsi heitetään ulommaiseen pimeyteen pesuveden mukana.

  Ei tätä ranskalaista esimerkkiä ole esitetty suinkaan sen vuoksi, että meillä Suomessa pitäisi menetellä samalla tavoin. Tietenkin tuntuisi houkuttelevalta ajatella, minkälainen meteli nousisi, jos joku vakavissaan alkaisi meillä ajaa tätä ranskalaista reformia. Varmana voi kuitenkin pitää, että ainakin ne, jotka ovat pitäneet oikeana, että tasavallan presidenttiä ei saa valita kuin yhden toimikauden ajaksi, kyllä kävisivät puolustamaan tasa-arvoisuuden nimessä sitä, että kansanedustajankin toimikausi pitää rajoittaa yhteen kierrokseen eli tulemiseen.

  Mutta jos ensi tammikuun vaaleihin valmistaudutaan samalla "kevytmielisyydellä", mistä ylijohtaja Kuhlberg on puhunut, niin kansan parissa voi tosiaan herätä ajatus, että entisille kansanedustajille riittää se, että ovat saaneet yhden kerran ottaa kilpailuihin osaa. Vaalit on tosin määrätty pidettäväksi tammikuun 2. ja 3. päivänä, mutta aina löytyy lainoppineita, jotka voivat osoittaa tuon ajankohdan oikeudelliselta kannalta liian aikaiseksi. Ja jos vaalit saadaan siirretyiksi, niin ehditään laatia lakikin, joka kieltää valtiomiestä asettumasta toista kertaa ehdokkaaksi. Jo tuollaisen teoreettisen mahdollisuuden olemassaolo voi johtaa siihen, että vaalikuumeen vaivaamat edustajat kutsumustyötään vaalien alla suorittaessaan havahtuisivat kuulemaan vaalilupauksista kiusaantuneiden valitsijoiden tempoilemien hätäkellojen kailotusta.

  Kun Veikko Huovinen kirjoitti Adolf Hitlerin erikoislaatuisen elämäkerran nimeltä "Veitikka" teos on synnyttänyt kaksi koulukuntaa. Toinen niistä ottaa kirjan vakavasti tarkoitettuna, joskin hieman varoittavana kertomuksena kaltoin kasvaneesta nuorukaisesta, jolla oli leikkisä alku ja hyvä tarkoitus ynnä hiton paha ynnä osittain ansaittu loppu. Toinen koulukunta taas pitää kirjaa alusta loppuun piruiluna, johon Huovinen on muka kerännyt ainehistoa ja kuvitusta mutta lähdekirjat ja haastattelut, joihin humoristi viittaa, ovat hänen mielikuvituksensa tuotteita, ynnä kuvat monteerattuja.

  Samaa jakoa voidaan soveltaa tähän artikkeliin, jonka otsikoksi piirretään sanat: yhden ainoan kierroksen ehdokasasettelu. Se on joko totta tai piruilua.