Olympiakisat Potemkinin kulissien suojassa.

Nyt ei päästä alkuun, jollei ensiksi selvitellä, mitä on kaukonäköisyys.

Paras määritelmä tavoitetaan Havukka-ahon ajattelijalta Konsta Pylkkäseltä. Kaukoviisaus - "se on sitä, että asiat harkitaan etukäteen ja kuvitellaan tapaus sikseenkin elävästi, että kun se kerran tapahtuu, on reitit selvät". Näin tuumi Konsta, ja jatkoi: "Mutta tässä lajissa on kaksi pahaa vikaa: asia jää huvikseen tapahtumatta tai se sattuu eri tavalla. Joka arvaa ottaa nämäkin huomioon, sille on maailmanranta kevyt kiertää."

Kansojenkin elämässä sattuu tavan takaa niin, että parhaatkin kaukoviisauden taitajat jäävät puolitiehen: he kyllä päättelevät tosiasioiden perusteella aivan oikein tulevien tapahtumien kulun, mutta sitten käy, että asia jää huvikseen tapahtumatta tai sattuu eri tavalla.

Ottakaamme nyt vaikka Tshekkoslovakian vuosi 1968.

Maata pidettiin lähes kahden vuosikymmenen ajan Bulgarian ohella luotettavimpana kommunistileirin jäsenenä ja uskollisena Neuvostoliiton satelliittina - kuten ajan sanonta kuului. Tähän oli yhtenä syynä se, että toisen maailmansodan jälkeen pidetyissä ensimmäisissä valtiollisissa vaaleissa vuonna 1946 kommunistit saivat 38 % äänistä (Esim. Unkarin vaaleissa vuotta myöhemmin oli kommunistien osuus vain 22 %). Kaikki näytti viittaavan siihen, että Tshekkoslovakia tulisi kuuliaisena seuraamaan Neuvostoliiton linjaa. Se oli lisäksi slaavilainen maa ja sen talouselämä oli täydellisesti riippuvainen yhteistyöstä Neuvostoliiton kanssa. Ikäänkuin kaikkia loogisia päätelmiä ivaten juuri Tshekkoslovakia sitten osoittautui itäblokin heikoksi renkaaksi, niin kai on edellytettävä, koska Neuvostoliitto ja neljä muuta Varsovan liiton maata lähettivät joukkonsa sinne. Konstaa lainaten Tshekkoslovakiassa joko asia jäi huvikseen tapahtumatta tai se sattui eri tavalla. Tätä eivät Neuvostoliitossa olleet osanneet ottaa huomioon, minkä vuoksi maalimanranta on synkentynyt. Ei vain idässä vaan muuallakin.

Sitten pulahdamme kevyesti Atlantin valtamereen ja nousemme maihin Meksikossa. Siellä olympiakaupungin ylioppilaat ovat parin kuukauden ajan harjoitelleet vallankumousta. Ilmeisesti aivan tosissaan.

Kenellekään ei voisi olla yllätys, jos latinalaisessa Amerikassa tehtäisiin 1960-luvulla todellisia yhteiskunnallisia vallankumouksia, niin surkeissa oloissa kansat näissä maissa elävät. Mutta Meksikoa ei hevin olisi voinut ajatella vallankumousten kärkivaltioksi, sillä se on tämän alueen taloudellisesti kehittynein maa, jonka olosuhteet poikkeavat edukseen muista latinalaisen Amerikan maista. Meksiko on läpikäynyt voimakkaan teollistumisvaiheen, jonka ansiosta reaalipalkat maassa ovat kolminkertaistuneet 30 vuoden aikana.

Perussyy Meksikon nousuun on 1910-luvulla toimeenpantu vallankumous, jonka perintöä hoitamassa on yksinvaltias Institutionaalinen Vallankumouspuolue. Maassa on voimassa vuonna 1917 hyväksytty perustuslaki, jonka poikkeuksellisesta radikaalisuudesta on todistuksena mm. sen maanomistusta koskeva artikla. Sen mukaan omistusoikeus kaikkeen maahan kuuluu alunperin kansakunnalle ja sen mukaan valtiolla on täysi oikeus asettaa yksityiselle omistusoikeudelle rajoituksia, joita yleinen etu vaatii omaisuuksien tasaisen jakaantumisen edistämiseksi. On varmaa, että tähän valtiosääntöön ja sen henkeen nojaten Meksiko saattoi edistysmielisten presidenttiensä ansiosta suorittaa 1920- ja 1930-luvuilla monia tärkeitä yhteiskunnallisia uudistuksia mm. ulkomaisten turistien vallan rajoittamiseksi.

Tämä kaikki näyttää hyvältä ja voidaan kysyä, miksi ylioppilaat juuri tällaisessa edistyksellisessä maassa, jossa vallankumouksellisuus kuuluu perinteellisesti politiikkaan ja kansanluonteeseen, ovat ryhtyneet mellakoimaan.

Syynä on se, että Meksikossa ero kirjoitetun valtiosäännön ja vallitsevien olosuhteiden, vallankumouksellisen ulkokuoren ja konservatiivisen todellisuuden välillä on huikea. Presidentti Cardenasin jälkeen (1940) reformipolitiikka on ollut täysin lamassa ja hallitsevasta "vallankumouspuolueesta" on tullut hallitsevan yläluokan käsissä oleva voimatekijä yhteiskunnallisten epäkohtien ylläpitämiseksi. Todellinen asiaintila Meksikossa on tänä päivänä sellainen, että yhden prosentin vähemmistö nauttii lähes kaksi kertaa niin suuria kokonaistuloja kuin loput 99 prosenttia yhteensä. Maassa on rikkautta ja ylellisyyttä harvojen etuoikeutena sekä sanomatonta kurjuutta maaseudulla ja kaupunkeja ympäröivissä slummeissa. Enemmän kuin kolmasosa yli 15 vuotta täyttäneistä on luku- ja kirjoitustaidottomia.

Kuten edellä on sanottu, muissa latinalaisen Amerikan maissa taloudelliset ja sosiaaliset vastakohdat ovat vielä suuremmat. Esim. Guatemalassa 516 suurinta maatilaa eli 0,15 % tilayksiköistä käsittää 41 prosentia viljellystä pinta-alasta ja tilanne Ecuadorissa, Venezuelassa ja muualla on suunnilleen sama. Sellaisessakin jättiläismaassa kuin Brasiliassa puolet viljellystä maa-alueesta kuuluu 1,6 prosentille maanomistajia. Olettaisi, että juuri näissä maissa vallankumoukselle on vielä parempi maaperä kuin Meksikossa. Mutta asianlaita on niin, että köyhyyden ja kurjuuden keskeltä ei nouse vallankumous, niin syvälle latinalaisen Amerikan maaseudun ja slummien asukkaat ovat vajonneet. Tarvitaan sivistyneistöä ja keskiluokkaa, joka voi murtaa tilanomistajien, militaristien ja kirkon muodostaman diktatuurin.

Vapaaehtoisesti tämä kolmiyhteys ei luovu vallastaan. Armeijan johto on tiukasti suurtilanomistajien käsissä ja Etelä-Amerikan 650 piispaa pitävät huolen, että papisto kaitsee seurakuntaansa niin, että keisarille annetaan mikä keisarin on. Tietenkin kirkon piirissä on valistuneita ihmisiä, jotka näkevät, että näin ei voi jatkua. He saivat arvovaltaista tukea paavi Paavali VI:lta, joka ennen elokuista Etelä-Amerikan matkaansa sanoi haluavansa tavata köyhiä ja muistuttaa rikkaita heidän velvollisuuksistaan. Mutta hallitukset varasivat hänelle niin sankan poliisisuojan, että hän ei voinut tavata köyhiä. Ne hyväuskoiset, jotka yrittivät lähetä hänen pyhyyttään adresseitse, vangittiin kumouksellisesta toiminnasta syytettyinä.

Ylioppilaat Meksikossa ovat aloittaneet vallankumouksellisen liikehdinnän yhteiskunnan demokratisoimiseksi. Kuten monessa muussa maassa poliisien raakuus suhteellisen rauhallisia mielenosoituksia hajotettaessa johti mielialan jyrkkenemiseen ja väkivaltaisuuksiin. Ajan mukana ovat kiteytyneet ohjelmalliset vaatimukset, jotka nousevat taloudellisen ja sosiaalisen kaksijakoisuuden synnyttämien vastakohtaisuuksien pohjalta: toisaalla harvojen ylenmääräinen rikkaus, toisaalla valtavan enemmistön nälkä ja kurjuus. Ei ole ennen olympiakisoja pidetty tällaisten olosuhteiden ympäröimänä. Kulissit ovat upeat. Kulissien takana vallitsee suuri hätä.

Tämä on Meksikon ylioppilaskapinoiden taustaa.