Artefactum 3
Paula Mäkelä
Kaavin kirkon vanha taulumaalaus:
Uusi attribuointi Mikael Toppeliuksen Ristiinnaulittujen sarjaan
Tekijän tunnistaminen ja taideteoksen ajoitus ovat esinetutkimuksen keskeisimpiä tavoitteita. Artikkelissa pyritään osoittamaan Kaavin kirkon Ristiinnaulittu-teos kirkkomaalari Mikael Toppeliuksen (1734–1821) tekemäksi taideteoksen sisältämien yksityiskohtien ja tekotavan perusteella. Toppeliuksen käyttämät omat persoonalliset piirteet tuodaan esille teosvertailun ja esikuvatutkimuksen kautta. Taideteoksen ajoittaminen hankalasti tulkittavien ruotsinkielisten arkistolähteiden valossa lisää tutkimustyön haasteellisuutta.
Kaavin kirkon vanha taulumaalaus
Kaavin nykyisessä (rak. 1982) ja järjestykseltään neljännessä kirkossa on nähtävillä vanha maalaus, jonka alkuperä on jäänyt hämärän peittoon. Ristiinnaulittu (95 x 65 cm) on maalattu öljyvärein kankaalle, jossa ei näy signeerausta eikä vuosilukua (kuva 1). Teos löytyi Kaavin kolmannesta kirkosta (rak. 1815) 1930-luvulla suoritettujen korjaustöiden yhteydessä.[1] Maalausta säilytettiin sittemmin rullalle käärittynä kirkkoherranvirastossa. Näin se välttyi kirkkoa vuonna 1980 kohdanneelta tuhoisalta tulipalolta (liite 1).[2]
Varsin taidokkaasti toteutetun maalauksen on oletettu olleen Kaavin toisen kirkon (rak. 1749–51, purettu 1815) alttaritauluna.[3] Pahoin rapistunut maalaus (kuva 2) konservoitiin Valamon konservointilaitoksella vuonna 1986, jolloin teos puhdistettiin ja siirrettiin uudelle kankaalle. Konservoinnin yhteydessä maalauksesta jouduttiin poistamaan alkuperäisen värin päällä ollut valkoinen ja hopeanvärinen maalisively. Restaurointimaalaus suoritettiin siten, että alkuperäisen kankaan kuluneet kohdat sävytettiin ottamalla värimalli luonnollisesti patinoituneista kohdista. Tekijästä tai tarkasta maalausajankohdasta ei saatu selvyyttä, mutta taulun arveltiin kuitenkin olevan 1700-luvun tuotos.[4] Myöhemmässä yhteydessä kirkkotaiteeseen perehtynyt taidehistorioitsija Pekka Vähäkangas on varovasti epäillyt teosta Mikael Toppeliuksen maalaamaksi.[5]
Maalaus esittää perinteistä kalvaarioryhmää, jossa ristin vasemmalla puolella on Neitsyt Maria ja oikealla opetuslapsi Johannes. Ristiinnaulittu Vapahtaja on kuvattu rauhallisena. Hänet on naulittu ristiin yhteensä neljällä naulalla. Kasvojen kohta on vaurioitunut niin, ettei yksittäisiä piirteitä enää erota. Hieman alaspäin taipuneen pään taustalla on kuitenkin vielä nähtävissä sädekehä. Ristin yläosassa on tekstikyltti, johon on merkitty initiaalit INRI (Iesus Nazarenus Rex Iudaeorum). Vapahtaja on jo menettänyt henkensä, sillä hänen vasempaan kylkeensä on tehty haava. Haavasta pulppuava veri valuu jalkaa pitkin alas sääreen saakka. Myös naulojen rei’istä valuu runsaasti verta. Valkoisesta lannevaatteesta erottuvat selvästi enää vasemmalla puolella olevat solmukohdan laskokset. Risti on isketty maahan viistosti siten, että se on kääntyneenä oikealle. Se on tuettu kahdella vinotuella, joiden asennossa on perspektiivivirhe: etumaisen vinotuen tulisi kohota ristin oikealta puolen ja taaemman takaa vasemmalta. Ristin juurella oikealla on enää heikosti erottuva pääkallo sääriluineen.[6]
Paljasjalkainen Neitsyt Maria seisoo kalliota muistuttavalla maaperällä. Hänet on puettu kristillisen perinteen mukaisesti valkoiseen huiviin, siniseen päällysvaippaan ja punaiseen hameeseen. Hän on nostanut kätensä rinnalleen. Huivin ja päällysvaipan laskokset on kuvattu taidokkaasti. Opetuslapsi Johannes on esitetty tradition mukaisesti parrattomana. Hänellä on pitkät, kihartuvat hiukset, jotka laskeutuvat hartioille saakka. Yllään hänellä on vihertävänruskea kaapu ja punainen päällysvaippa. Johanneksen jalkojen asennosta voidaan nähdä ainoastaan hänen oikean jalkansa kantapää.
Maalauksen taustalle on kuvattu vihertävää niittyä. Taivaalla on tummia pilvimuodostelmia. Ristiinnaulitun vasemman kyynärpään alapuolelta pilkistää sirppimäinen, kuuta muistuttava taivaankappale. Sen on kuitenkin tulkittava esittävän auringonpimennystä.[7] Kokonaisuutena maalauksen tunnelma on rauhallinen ja hillitty.
Maalarit toteuttivat teoksensa yleensä jonkin esikuvan pohjalta. Uskonnollisaiheisia mallikuvia haettiin Raamattujen ja hartauskirjallisuuden kuvituksista sekä yksittäisgrafiikasta. Merkittävä kuvalähde oli esimerkiksi vuoden 1642 Raamattu, jonka puupiirroksia hyödynnettiin suomalaisessa kirkkomaalauksessa koko 1700-luvun ajan. Kuparipiirrosten ja painokuvien yleistyttyä nousi suosioon etenkin alankomainen grafiikka, josta tärkeimmiksi esikuviksi kohosivat erityisesti Peter Paul Rubensin (1577–1640) maalausten mukaan tehdyt kuparipiirrokset. Kaavin maalausten kaltaisten yksittäisten taideteosten taustalla vaikuttaneiden esikuvien tarkempi määrittely on kuitenkin hankalaa, sillä maalarit hyödynsivät mallikuvia melko vapaasti. He käyttivät esikuviaan valikoiden ja saattoivat yhdistellä keskenään useita kuvia luoden niiden avulla aivan uusia kompositioita. Joskus ideoita saatettiin ammentaa suoraan myös muiden kirkkomaalareiden teoksista.[8]
Kaavin öljyväriteoksen esikuvana näyttäisi olevan alankomainen grafiikka ja erityisesti hollantilaisen Crispin de Passen (1564–1637) sekä flaamilaisen Pieter de Joden (1604–1674) 1600-luvulla tekemät kuparikaiverrukset. Kaavin maalauksen Marian ja Johanneksen käsien asennoissa on yhteneväisyyksiä etenkin de Joden kolmiosaiseen Ristiinnaulittuun (kuvat 3 ja 4). Myös Vapahtajan alaspäin painunut päänasento, kädet sekä hulmuamaton lannevaate viittaisivat de Jodeen esikuvana. Crispin de Passen Ristiinnaulitussa Maria on puolestaan liittänyt kätensä yhteen ja Johanneksen kädet on kuvattu de Jodeen verrattuna hieman lennokkaammin (kuva 5). Kaavin teoksen Vapahtajan yläruumis, Marian hameen suoralinjainen esitystapa sekä Johanneksen kuvaaminen sivuprofiilissa (kuva 6) näyttäisivät kuitenkin pohjautuvan enemmän de Passen kuparikaiverrukseen. Myöskään Marian peukaloton oikea käsi Kaavin maalauksessa ei vaikuta de Passeen verrattuna kovin vieraalta (kuva 7). Johanneksen punainen päällysvaippa on lisäksi kuvattu de Passen Marian viittaa imitoiden (vrt. kuvat 2 ja 5). Molemmissa kuparipiirroksessa Vapahtajan jalat on naulittu ristiin ainoastaan yhdellä naulalla.
Kaavin maalaukseen on otettu esikuvista mukaan vain oleellisin. Kuparipiirroksiin on kuvattu lisäksi ristin juurelle polvistunut Maria Magdaleena sekä taustalle Jerusalemin kaupunki. de Passen kaiverrukseen on mahdutettu mukaan vielä ryövärit, kun he de Joden kolmiosaisessa teoksessa sijoittuvat erilleen keskusaiheen molemmin puolin. de Passen teoksessa vasemmalla puolella olevassa ryövärin ristinpuussa on vinotuet, jotka Kaavin maalauksessa toistuvat erilaisesta ristinpuusta johtuen aiemmin mainittuna perspektiivivirheenä (kuva 8). Pääkallo on sijoitettu molemmissa kaiverruksissa Maria Magdaleenan figuurin vuoksi ristin taakse vasemmalle. Kuparipiirroksissa on myös vasempaan yläkulmaan kuvattu aurinko.
Vuosina 1749–1751 rakennetun kirkon esineistö säilyneen arkistomateriaalin valossa
Kaavin seurakunnan kirkon- ja pitäjänkokousten pöytäkirjat[9], piispan- ja rovastintarkastuspöytäkirjat[10] sekä tilikirjat[11] vaikenevat öljyvärimaalauksen hankinnasta. Mikäli maalaus on hankittu kirkonvaroilla, olisi sen täytynyt tapahtua esimerkiksi pöytä- ja tilikirjojen ulkopuolella järjestetyn keräyksen tuotoilla. Asiakirjoissa ei kuitenkaan ole mainintoja järjestetyistä erilliskeräyksistä. Ensisijaisten hankintatietojen puuttuminen saattaisikin viitata siihen, että teos on lahjoitus yksityishenkilöltä tai -henkilöiltä.
Kirkkoon aikojen saatossa hankitut ja lahjoitetut esineet merkittiin ylös kirkon inventaareihin eli kalustoluetteloihin. Kaavin kirkon varhaisin säilynyt kalustoluettelo on laadittu vuoden 1752 kesäkuussa pidetyn pitäjänkokouksen yhteydessä (liite 2).[12] Uusi kirkko oli juuri valmistunut ja kokouksen tarkoituksena oli tehdä rovastintarkastuksessa saadun kehotuksen mukaisesti ajantasainen selvitys kirkon esineistöstä.[13] Kalustoluettelon aukkokohtia on sittemmin täydennetty ja siihen on tehty lisäyksiä aina vuoteen 1774 saakka siten, että luettelon esitystapa ei ole kronologinen. Ilmoitettujen vuosilukujen perusteella voidaan kuitenkin olettaa, että ainakin luettelon kaksi ensimmäistä sivua on laadittu vuoden 1752 kokouksen yhteydessä.
Kalustoluettelo alkaa lyhyellä maininnalla itse kirkkorakennuksesta (kuva 9). Kirkko oli rakennettu rakennusmestari Augustus Sorsan johdolla vuosina 1749–1751 ja siinä oli sakaristo, maalattu saarnatuoli ja kolme lehteriä. Kirkon tornia käytettiin kellotapulina. Vanha, vuonna 1727 rakennettu erillinen kellotapuli oli vielä pystyssä. Kello oli hankittu seurakunnan varoilla jo vuonna 1722.
Kalustoluettelon etenemistavasta voi päätellä, että kirkon ja kellotapulin luetteloinnin jälkeen inventoijat siirtyivät kirkon sakaristoon, jossa listattiin siellä säilytettävä esineistö kuten ehtoollisvälineet, liturgiset vaatteet ja kirkkotekstiilit. Tämän jälkeen siirryttiin varsinaiseen kirkkotilaan, jonka inventointi aloitettiin kuorista. Ensimmäisenä mainitaan palttinasta valmistettu alttariliina, jonka oli lahjoittanut kirkkoherran puoliso Possenius Liperistä vuonna 1752.[14] Seuraavaksi on listattu rakennusmestari Sorsan puolison lahjoittama rahahaavi vuodelta 1749. Se lienee lahjoitettu uuden kirkon rakennustöiden aloittamisen kunniaksi ja kiitokseksi Sorsan kanssa laaditusta rakennussopimuksesta.
Rouva Sorsan tekemän lahjoituksen jälkeen mainitaan pieni, kehystetty alttaritaulu, joka oli peräisin vanhasta kirkosta. Toinen luetteloitu taulu oli myös pienikokoinen, mutta kehyksetön. Kolmas pieni taulu oli seinällä (på väggen) ilman kehyksiä. Sen oli lahjoittanut Maarianvaaran kylästä kotoisin ollut talonpoika Ivar Savolainen vuonna 1747 (kuva 10).[15]
Kalustoluettelon seuraavalla sivulla merkinnät eivät enää ole aikajärjestyksessä. Sivulle [3] on listattu esineitä neljältä eri vuosikymmeneltä. Sivulta [4] alkaen esineitä aletaan taas luetteloida lähinnä hankintajärjestyksessä eikä niitä ole tarkemmin ryhmitelty. Tutkimuksen kannalta on kuitenkin oleellista huomioida sivulla [5] olevat merkinnät kahdesta kirkkoon lahjoitetusta kuparipiirroksesta (kuva 11). Ensimmäiseksi luetteloidun kuparipiirroksen oli lahjoittanut Kaavin Varislahden kylästä kotoisin ollut talonpoika Anders Pennainen vuonna 1767.[16] Kehystetty teos oli maalattu palttinalle (målad på lärft). Pienemmän, paperille tehdyn (painetun) kuparipiirroksen oli puolestaan lahjoittanut Adam Henrichsson.[17] Lahjoitusvuotta ei ole ilmoitettu, mutta se on todennäköisesti lahjoitettu samoihin aikoihin Pennaisen teoksen kanssa.[18]
Anders Pennaisen lahjoittama, palttinakankaalle maalattu kuparipiirros herättää ihmetystä. Kuparipiirros eli kuparikaiverrus valmistettiin nimittäin siten, että kuva kaiverrettiin ensin kuparilaatalle, josta se sitten painettiin paperille eikä suinkaan kankaalle. Voisiko olla niin, että Pennaisen lahjoittama kuparipiirros olikin itse asiassa kankaalle tehty maalaus, jonka mallina oli käytetty jotakin tunnettua, ehkä juuri Henrichssonin lahjoittamaa, paperille painettua kuparipiirrosta? Muutoin Pennaisen lahjoitusta olisi vaikea selittää.
Vuonna 1752 aloitettu kalustoluettelo luettiin ja tarkastettiin vuoden 1774 inventaariossa, jolloin luettelosta havaittiin puuttuvan ainoastaan kaksi asetuskokoelmaa.[19] Vuoden 1785 rovastintarkastuksessa huomautettiin, että kirkon esineistö oli lisääntynyt viime tarkastuksen jälkeen muutamalla pienellä esineellä (blifwit ökt med någon små persedlar), mutta ne puuttuivat luettelosta. Toinen näistä oli tinattu kuparimalja, joka pastori Kiljanderin mukaan oli hankittu edellisenä syksynä.[20] Toista esinettä ei mainita, mutta kyseessä tuskin lienee esimerkiksi uusi taulumaalaus.
Seuraavan kerran kirkon omaisuus tarkastettiin vuoden 1797 inventaariossa, jolloin vanha kalkkiliina, koinsyömä messupaita, vanha pellavainen alttariliina ja rikkonaiset ruumispaarit todettiin käyttökelvottomiksi. Takorautainen kirkonkello oli haljennut ja vasara varastettu. Lisäyksinä mainitaan uusi, vuonna 1780 rakennettu kellotapuli, muutama kirja, kaksiovinen kaappihylly, neljä lapiota, kirves, tervatynnyri, uudet ruumispaarit sekä 21 kyynärän pituinen kamlotti saarnatuolin ja alttarin verhoamista varten. Tämä luettelo tarkistettiin 28.5.1798 pidetyssä pitäjänkokouksessa, jolloin siihen ei ollut mitään huomautettavaa. Toukokuussa vuonna 1799 siihen lisättiin ainoastaan uusi, Turussa valettu kirkonkello.[21]
Kokonaan uusi kalustoluettelo laadittiin kirkkoherra Samuel Kiljanderin virkaanastujaisten yhteydessä kesäkuussa vuonna 1805 (liite 3). Luettelon ulkopuolelle jätettiin aiemmissa tarkastuksissa käyttökelvottomiksi luokitellut tai muutoin kadonneet esineet.[22] Luettelon mukaan kirkossa oli edelleen kolme taulua, joista varmuudella yksi oli edellisen eli ensimmäisen kirkon alttaritaulu (kuva 12). Kuparipiirroksista mainitaan enää vain toinen (kuva 13).
Vuoden 1805 luetteloa täydennettiin n. vuonna 1815, jolloin siihen lisättiin uusi kirkonkassan tilikirja, rautakanki, kellotapulin eteisen lukko sekä vuonna 1815 aloitettu rippikirja. Seuraavat tiedossa olevat irtaimistoluettelot ovat vuosilta 1832 ja 1844, mutta niissä ei enää esiinny tietoja tauluista tai kuparipiirroksesta.[23] Vuonna 1886 laaditussa irtaimistoluettelossa on esineistöstä mainittu ainoastaan kalkit, liturgiset tekstiilit ja kirjallisuus.[24] Seuraavan kerran tutkimuksen kohteena oleva taulu mainitaan vuonna 1927 aloitetussa kalustoluettelossa, jolloin sen kerrottiin löytyneen kirkonkorjauksen yhteydessä.[25]
Vuoden 1752 kalustoluettelossa mainittujen taulujen ajoitus
Ennen ryhtymistä teoksen attribuointiin on syytä esitellä läpikäydyn arkistomateriaalin perusteella saatu kokonaiskuva Kaavin kirkoissa eri aikoina olleista tauluista sekä niiden hankinta-ajoista.
Kaavin vuonna 1749–51 rakennetussa kirkossa oli vuoden 1752 kalustoluetteloon nojautuen vähintään kolme taulua, joista varmuudella ainakin yksi oli alttaritauluna (En liten altar tafla med ram af förra kyrkian). Tämä pienikokoinen taulu oli peräisin edeltäneestä, n. vuonna 1671 rakennetusta kirkosta, jossa se mitä ilmeisimmin oli ollut alttaritauluna, vaikkakaan kalustoluettelon maininta ei tarkalleen ottaen paljasta sen sijaintia vuoden 1671 kirkossa. Joka tapauksessa kyse oli kehystetystä taulumaalauksesta, joka vuoden 1749–51 kirkossa sijaitsi alttaripöydän yläpuolella. Alttaritaulu on voinut olla kiinnitettynä myös jonkinlaiseen alttarilaitteeseen. Huomionarvoista on, ettei hankintavuotta ole ilmoitettu.
Toinen tauluista on mainittu ainoastaan En dito -lyhenteen avulla. Käytetty ruotsinkielinen lyhenne tarkoittaa suomennettuna ’samoin kuin edellä’. Tämän mukaan toinenkin taulu oli pieni alttaritaulu, mutta edellisestä poiketen siinä ei ollut kehyksiä (utan ram). Mikäli käytetyn lyhenteen katsotaan kattavan myös af förra kyrkian -maininnan, viittaisi se siihen, että myös tämä maalaus oli peräisin ensimmäisestä kirkosta ja sijainnut siellä joko alttarilla tai ainakin kuoriseinällä (ks. kuva 10). Samanlainen En dito -merkintä kolmannen, talonpoika Ivar Savolaisen vuonna 1747 lahjoittaman taulun kohdalla mutta på väggen -lisämaininnalla varustettuna tarkoittaisi, että taulu oli nyt vuoden 1749–51 kirkossa sijoitettu jollekin muulle seinälle kuin kuoriseinälle. Tässäkään maalauksessa ei ollut kehyksiä.
Koska kahden ensimmäisen taulun lahjoitus- tai hankintavuotta ei ole mainittu, voisi olettaa, että ne olivat jo varsin iäkkäitä ja hankittu ensimmäiseen kirkkoon viimeistään 1700-luvun alkuvuosikymmeninä. Mikäli ne olisi hankittu esimerkiksi 1740-luvulla, olisi taulujen lahjoittaja tai mahdollinen muu hankintatapa ollut suhteellisen helposti selvitettävissä ja kirjattavissa vuoden 1752 kalustoluetteloon. Huomionarvoista on, että kyseisessä luettelossa olevien muiden esineiden hintatietojen ja hankintavuosien selvittelyssä on selkeästi käytetty hyväksi vuonna 1720 aloitetun kirkonkassan tilikirjatietoja. Näin voidaan päätellä, että kaksi ensimmäistä maalausta, mikäli ne oli kustannettu kirkonvaroilla, hankittiin ensimmäiseen kirkkoon jo ennen kyseisen tilikirjan aloittamista.
Taulujen esittämiä aiheita ei valitettavasti ole ilmoitettu. Ehtoollinen ja Ristiinnaulittu olivat kuitenkin olleet luterilaiseen alttariin yleisesti liitettyjä aiheita jo uskonpuhdistuksen ajoista lähtien. Näistä etenkin koko luterilaisen opin ytimen kiteyttävä Ristiinnaulittu saavutti helppotajuisuudellaan suuren suosion ja vakiinnutti paikkansa alttarin luona.[26] Siten saattaa olla mahdollista, että Kaavin ensimmäisestä kirkosta peräisin ollut alttaritaulu esitti suosittua Ristiinnaulittua. Oivalliseksi pariksi sille olisi sopinut Ehtoollinen. Ylösnousemusta ja Getsemanea kuvanneet alttarimaalaukset yleistyivät vasta 1740- ja 1750 -luvuilla.[27] Ajankohtaan sopisi, että Savolaisen vuonna 1747 lahjoittama teos olisi kuvannut jompaakumpaa aihetta.
Kirkossa oli lisäksi Anders Pennaisen ja lukkari Adam Henrichssonin lahjoittamat teokset. Pennaisen vuonna 1767 lahjoittama, palttinakankaalle maalattu kuparipiirros oli mitä todennäköisimmin maalaus. Arvoitukseksi jää, oliko sen esikuvana ollut Hendrichssonin samoihin aikoihin lahjoittama, paperille painettu kuparipiirros.
Loppuasetelmaksi jää, että Kaavin vuosina 1749–51 rakennetussa kirkossa oli kolme edellisestä kirkosta peräisin ollutta taulumaalausta, joista kaksi oli hankittu n.1671–1720 välisenä aikana. Kolmas oli saatu yksityislahjoituksena vuonna 1747. Varsinaisena alttaritauluna oli ainakin toinen näistä vuosien 1671–1720 välillä hankituista teoksista. Vuonna 1767 kirkkoon oli lisäksi lahjoitettu kankaalle tehty maalaus, jonka esikuvana oli kaiketi käytetty kuparipiirrosta. Teosten esittämistä kuva-aiheista voitiin esittää vain arvailuja. Alttaritauluna mainittu ja vuosien 1671–1720 välillä hankittu teos on kuitenkin saattanut esittää Ristiinnaulittua.
Kankaalle maalattua kuparipiirrosta ei mainita enää vuoden 1805 kalustoluettelossa. Taulumaalaukset poistuivat nekin vuoden 1805 jälkeen tehdyistä uusista esineluetteloista. Hyvin todennäköistä on, ettei ilmeisesti jo kovin vanhoiksi ja rapistuneiksi koettuja teoksia siirretty enää lainkaan uuteen, vuonna 1815 rakennettuun kirkkoon. Taulun asemasta alttarilla on tällöin saattanut olla klassismin tyyli-ihanteiden mukaisesti vain pelkkä risti eli crux nuda. Tähän viittaisi se, että vielä vuoden 1882 sisämaalaushankkeen yhteydessä puhutaan tulevasta alttaritaulusta. Sanamuoto antaisi ymmärtää, ettei alttarilla ollut taulumaalausta ennen Adolf von Beckerin (1831–1909) vuonna 1884 maalaamaa Ristiinnaulittua.[28]
Lukuun ottamatta tutkimuksen kohteena olevaa maalausta ei taulujen myöhemmästä kohtalosta ole tietoja asiakirjoissa. Niitä ei ole lahjoitettu Muinaistieteelliselle toimikunnalle, jonka tehtävänä oli säilyttää esimerkiksi kirkoista löytynyttä vanhaa esineistöä.[29] Osa tauluista on voitu myydä joulukuussa vuonna 1815 järjestetyssä huutokaupassa, jossa vanhasta kirkosta ylijäänyt materiaali myytiin eniten tarjoavalle.[30] Huonokuntoisiksi ja arvottomiksi koetut maalaukset on yksinkertaisesti vain voitu hävittää muun rakennusjätteen kanssa.
Maalauksen tekijä
Kaavin öljyvärimaalauksen tarkasti kuvatut yksityiskohdat kuten esimerkiksi pukujen laskokset kertovat siitä, että maalarin on täytynyt olla koulutettu. Henkilöhahmojen varsin taitavasta esittämistavasta voi myös päätellä, ettei maalaus ole peräisin 1600-luvulta, sillä tuolloin figuurien kuvaamistapa ainakin kotimaisessa kirkkotaiteessa oli kömpelömpää. Esimerkiksi 1600-luvun lopulla ja 1700-luvun alussa lähinnä Pohjanmaan seudulla toimineen oululaisen kirkkomaalarin Lars Galleniuksen (1658–1753) kädenjälki on ratkaisevasti erilaista.[31] Kaavin maalauksen toteutustavan perusteella voisi ennemminkin olettaa, että taulu olisi maalattu aikaisintaan 1700-luvun puolivälin tienoilla. Näin ollen se ei voisi olla kumpikaan niistä vuoden 1752 kalustoluettelon mainitsemista tauluista, jotka oli hankittu kirkkoon n.1671–1720 välisenä aikana. Kalustoluettelon tarjoamista vaihtoehdoista olisi siten jäljellä enää Ivar Savolaisen vuonna 1747 sekä Anders Pennaisen vuonna 1767 lahjoittamat teokset.
Ajankohtaa ja ehkä myös esikuvaa ajatellen melko lähelle Kaavin maalausta tulee Pielaveden kirkkoon vuonna 1746 lahjoitettu Eric Westzynthius vanhemman (1711–1757) maalaama Ristiinnaulittu. Galleniukselta oppinsa saaneen Westzynthiuksen varsin primitiivisesti toteutetut henkilöhahmot poikkeavat kuitenkin opettajansa töiden tavoin huomattavalla tavalla Kaavin maalauksesta.[32] Myös muiden Itä-Suomessa satunnaisesti liikkuneiden maalareiden käyttämä muotokieli eroaa Kaavin maalauksen figuurien kuvaustavasta. Esimerkiksi Kuopiossa ja Pieksämäellä 1740-luvulla työskennelleellä tukholmalaisella maalari Petter Bergströmillä (k. 1749) oli oma persoonallinen tyylinsä, jota ei ole Kaavin teoksessa.[33] Pieksämäen ja Joroisten seuduilla 1760-luvun alussa maalanneen ruotsalaissyntyisen Daniel Hjulströmin (1703–1787) henkilöhahmot tunnetaan pääsääntöisesti melko vahvaraajaisina ja raskastekoisina, vaikka ne tietyissä yksityiskohdissa tulevat tyylillisesti astetta lähemmäksi Kaavin maalausta.[34] Joroisissa, Leppävirralla ja Kuopiossa 1800-luvun alkuvuosina maalanneella turkulaisella Samuel Elmgrenillä (1771–1834) oli myös erilainen tapansa kuvata figuureita.[35]
Mainitsematta on kuitenkin vielä yksi maalari, jonka tuotantoon Kaavin teos näyttäisi sopivan. Itäisessä Suomessa, erityisesti Pohjois-Savon alueella, liikkui nimittäin aikakautensa tuotteliain kirkkomaalari, oululainen Mikael Toppelius (1734–1821). Maalarin työskenteleminen Kuopion ympäristössä oli luonnollista, sillä alue kuului osittain Oulun kauppapiiriin.[36] Toppeliuksen pääasialliset työskentelyvuodet alueella osuisivat Kaavin maalausta ajatellen juuri sopivasti 1760-luvun molemmin puolin, jolloin hän toimi Pohjois-Savossa tehden saarnatuolien kuvakoristeluita. Kaavin teoksen toteutustapa ei myöskään vaikuttaisi Toppeliukselle kovin vieraalta.
Mikael Toppeliuksen 1760-luvulla suorittamat saarnatuolien koristelutyöt ovat myös Kaavin kirkon saarnatuolia ajatellen varsin mielenkiintoisia. Kaavin kirkon tilikirjan ainoa maalaustöihin viittaava maininta on vuodelta 1762, jolloin maksettiin saarnatuolin maalaukseen liittynyt 156 kuparitaalerin suuruinen palkkio.[37] Kyse on mitä todennäköisimmin saarnatuolin kuvakoristelusta (ks. myös liite 1).[38] Maalarin nimeä ei ole mainittu, mutta saarnatuolin maalariksi sopisi erinomaisesti juuri Toppelius, joka maalasi Kiuruveden (n. 1777), Leppävirran (n.1755–62), Kuopion (1760–61), Pielaveden (1764) ja Iisalmen (1764–65) saarnatuolit.[39] Myös Pieksämäen kirkon saarnatuoli- ja lehterikaidekaidemaalaukset ovat samoilta ajoilta (n. 1760 ja 1762). Ajankohdan ja alueella toteuttamiensa muiden samanlaisten hankkeiden puolesta Toppelius olisi siten voinut tehdä myös Kaavin saarnatuolin kuvakoristelun heti Kuopion jälkeen vuosina 1761–62.[40] Teoriaa tukisi lisäksi se, ettei alueella tuohon aikanaan liikkunut juuri muita saarnatuolien koristeluun erikoistuneita maalareita. Eräs potentiaalinen maalari saattaisi ehkä olla hieman etelämpänä Savossa työskennellyt Daniel Hjulström, joka tehtyään ensin yhteistyötä Toppeliuksen kanssa Pieksämäellä siirtyi koristelemaan Joroisten kirkon saarnatuolia.[41] Vaikka Kaavin saarnatuolimaalausten attribuointi Toppeliukselle vaikuttaisi silti luontevimmalta, jäänee saarnatuolimaalarin henkilöllisyys lopulta hämärän peittoon.
Kaavin maalaus Mikael Toppeliuksen Ristiinnaulittujen valossa
Saarnatuolien koristelutöiden lisäksi Mikael Toppelius maalasi Pohjois-Savon alueella myös varsinaisia taulumaalauksia. Ne ajoittuvat pääsääntöisesti 1770-luvulle, jolloin niitä saatiin kirkkoihin lähinnä varakkaampien pitäjäläisten tekeminä yksityislahjoituksina. Maalattujen taulujen määrä on suhteellisen suuri, sillä pelkästään esimerkiksi Maaningan kirkon yhdeksästä lahjoitetusta taulumaalauksesta kuusi voidaan suoraan attribuoida Mikael Toppeliuksen maalaamaksi.[42] Iisalmen kirkossa on peräti seitsemän Toppeliuksen maalaamaa teosta.[43] Kuopion kirkossa on saarnatuolimaalausten ohella varmuudella ainakin yksi Toppeliuksen taulumaalaus: Jeesus paholaisen edessä on maalattu teokseen tehdyn merkinnän mukaan jo vuonna 1756. Poissuljettua ei kuitenkaan ole, etteikö Toppelius olisi maalannut Kuopioon myös Jeesuksen ruoskintaa, Ylösnousemusta sekä Neitsyt Mariaa esittäneet, sittemmin kadoksiin joutuneet taulumaalaukset.[44] Aiheet olivat Toppeliukselle tuttuja, ja hän maalasi samanaiheisia tauluja esimerkiksi Maaningan kirkkoon.
Kaavin maalauksen attribuointia Mikael Toppeliukselle tukisivat edellä esitetyt tiedot tuotteliaan maalarin liikkumisesta alueella. Aihekaan ei olisi kirkkomaalarille vieras, sillä Toppelius maalasi pitkän uransa aikana useita Ristiinnaulittuja. Osa teoksista on seinämaalauksia, osa Kaavin teoksen tapaan kankaalle maalattuja pienehköjä taulumaalauksia. Vanhin säilynyt Toppeliuksen maalaama Ristiinnaulittu on Kiimingin kirkossa. Taulumaalaus on lahjoitettu kehyksiin tehdyn merkinnän perusteella vuonna 1769.[45] Viimeisen Ristiinnaulittunsa Toppelius maalasi Revonlahden kirkkoon vuonna 1821. Maalari oli tuolloin 87 vuoden ikäinen.
Toppeliuksen maalaama Kiimingin taulu on yleisilmeeltään Kaavin maalauksen hieman tarkemmin toteutettu peilikuva (kuva 14). Ristin oikealle puolelle kuvattu Neitsyt Maria on nyt laskenut kätensä alas. Vaikkakin Marian lomittain olevien sormien asennossa lienee jo Rubensin vaikutusta (kuva 15), on niiden pikkutarkka maalaustekniikka Kaaviin verrattuna hyvin pitkälle samankaltainen. Marian kasvojen ja puvun esittämistapa ei itse asiassa poikkea paljoakaan Kaavin taulussa esitetystä. Vaikka Kiimingin teos on huomattavasti tarkemmin ja viimeistellymmin tehty, on syytä muistaa, ettei Kaavin taulua (ks. kuva 2) konservoitaessa välttämättä pystytty palauttamaan sen hienoimpia yksityiskohtia. Konservoinnin seurauksena tapahtunut valkoisen ja hopeanvärisen värisivelyn poisto ei kuitenkaan näytä oleellisesti vaikuttaneen esimerkiksi laskosten tai muiden yksityiskohtien kuvaustapaan (vrt. kuvat 1 ja 2).
Kiimingin taulussa ristin vasemmalle puolelle kuvatun Johanneksen rinnalle nostama käsi on varsin samankaltainen kuin Kaavin Johanneksen esityksessä. Toinen käsi on peilikuvassa jouduttu esittämään suorana. Kaavin Marian ja Kiimingin Johanneksen päällysvaipan reunoja on korostettu yhteneväisellä tavalla. Vaikka Vapahtajan asento on Kaaviin nähden esitetty peilikuvana, kylkihaava on kuitenkin säilyttänyt anatomisesti oikean paikkansa. Ristiinnaulitun oikeanpuoleisen käden peukalo on kuvattu molemmissa teoksissa ikään kuin typistettynä. Kaavin maalauksessa vielä havaittavista pääkallon maalausfragmenteista päätellen kallo on saattanut olla samalla tavoin esitetty kuin Kiimingissä.
Huomionarvoista on, että Kiimingin ristin vinoissa tukirakenteissa on Kaavin teoksesta tuttu perspektiivivirhe. Kyseinen yksityiskohta nähdään myös Toppeliuksen maalaamissa Haukiputaan (n.1775) (kuva 16) ja Kiimingin (1778–1779) kirkon seinämaalauksissa (kuva 17) sekä Iisalmen (lahj. 1775) taulumaalauksessa (kuva 18). Viimeksi mainitussa teoksessa Vapahtajan jalkojen asento, naulat sekä naulanrei’istä ristinpuulle valuva veri ristinpuulle on kuvattu samalla tavalla kuin Kaavin teoksessa ja etenkin Toppeliuksen Rantsilan kirkon seinämaalauksessa (1788) (kuva 19). Iisalmen taulussa pääkallo on myös samoin kuin Kaavilla kuva-alan etureunassa.
Maaningan ja Kaavin maalaukset muistuttavat yleisilmeeltään pitkälti toisiaan. Samanlaisen sommittelun lisäksi taustat on jätetty molemmissa autioiksi. Maaningan teoksessa risti on kuitenkin isketty maahan siten, että se on nyt kääntyneenä vasemmalle kohti Mariaa. Vinotuet on esitetty oikeaoppisesti. Vapahtaja on kuvattu ristille rintakehä ja polvet vasemmalle kääntyneenä ja vaipuneemmassa asennossa. Jalat on naulittu Kaavin tapaan kahdella naulalla ja rei’istä valuu verta alas maahan saakka. Molemmat Mariat on kuvattu suppusuisina u-muotoisine kasvoineen. Vaikka Maaningan Maria on ristinyt kätensä, käsivarsien linja on sama kuin Kaavin maalauksessa (kuva 21). Myös Marian jalkojen asento on kuvattu molemmissa teoksissa samoin. Päällysvaipan reunojen korostamisessa on käytetty samanlaista maalaustekniikkaa. Johanneksen puku on toteutettu Kaavin maalauksen tapaan leveillä siveltimenvedoilla. Maaningan ja Kaavin teoksessa ei ole aurinkoa, mutta Toppelius on kuvannut sen Kempeleen (1785–86), Rantsilan (1788) ja Kuivaniemen (1800) Ristiinnaulittuihin (kuvat 22–24). Viimeksi mainittu teos osoittaa hyvin, kuinka tyylillisesti laajalla alueella Toppelius liikkui.
Lohtajan (1770) (kuva 25) ja Pulkkilan (1770) (kuva 26) maalaukset lukeutuvat Toppeliuksen taidokkaimpien teosten joukkoon. Lohtajan maalauksen ristin oikealla puolella seisovan Marian kädet tuovat mieleen Kaavin sekä myös Joden ja de Passen teosten Johanneksen kädet (kuva 27). Vapahtajan peukalo on molemmissa maalauksissa typistetty samoin kuin Kaavin ja Kiimingin teoksissa. Pulkkilan maalauksen kompositiossa on rubensilaisia vaikutteita, joita lienee haettu Georg Engelhard Schröderin (1684–1750) Tukholman Hedvig Eleonoran kirkkoon vuonna 1738 maalaamasta alttaritaulusta (kuva 28, vrt. kuva 15). Schröderin vaikutus näkyy erityisesti vielä Tohmajärven (1783) (kuva 29) sekä Jalasjärven (1805) (kuva 30) ja Revonlahden (1821) (kuva 31) alttaritauluissa. Myös Kiimingin taulumaalauksen (kuva 14) Mariassa näkyi jo Schröderin vaikutusta. Kiimingin Johannes muistuttaa kasvonpiirteiltään Schröderin teoksen Johannesta. Vapahtajan jalkojen naulaaminen kahdella naulalla aavistuksen verran eri tasoihin lienee sekin lainaa nimenomaan Schröderin Hedvig Eleonoran kirkon alttaritaulusta.[46] Toppelius on voinut tutustua maalaukseen opiskellessaan Tukholmassa hovimaalari Johan Paschin (1706–1769) johdolla vuosina 1751–53.[47] Toppeliuksen tuotannosta on syytä mainita vielä Siikajoen kirkon Ristiinnaulittu (kuva 32), jossa päähuomio kiinnittyy Vapahtajaa keihäällä kylkeen pistävään sotilaaseen. Naulat on esitetty samoin tavoin kuin Kaavin maalauksessa ja miltei jokaisessa Toppeliuksen Ristiinnaulitussa.
Maalauksen ajoitus
Kaavin maalauksen vertailu Toppeliuksen muihin Ristiinnaulittuihin osoitti, että Kaavin teoksessa on useita Toppeliuksen maalaustavalle tyypillisiä piirteitä. Yhteneväisyyksiä siihen on etenkin Kiimingin vuonna 1769 lahjoitetussa taulumaalauksessa sekä vuonna 1775 lahjoitetussa Maaningan Ristiinnaulitussa, joissa samanlaisen kolmifiguurisen sommittelun lisäksi myös henkilöhahmojen kuvaustavoissa on monia yhteisiä piirteitä. Vapahtajan asennossa on Kiimingin taulun lisäksi vastaavuuksia etenkin Iisalmen (1775) ja Rantsilan (1788) maalauksissa. Näillä perusteilla Kaavin kalustoluettelon tarjoamista vaihtoehdoista lahjoitusvuosi 1747 on todennäköisesti liian aikainen jo senkin vuoksi, että Toppelius olisi ollut taulun lahjoitusvuonna ainoastaan 13-vuotias. Toisaalta hän oli jo tuolloin varsin taitava maalari ja työskenteli vuonna 1748 Pohjois-Savossa Iisalmen kirkossa kuvamaalausten parissa.[48] Kaavin maalauksen mahdollista lahjoitusvuotta 1747 tukisi ehkä myös se, ettei teoksessa ole suoranaisia yhtymäkohtia esimerkiksi Schröderin teokseen, joka Toppeliuksen on useita muita teoksiaan maalatessa täytynyt jo tuntea. Toppeliuksen olisi siten täytynyt maalata Kaavin teos ennen Tukholmassa viettämiään opintovuosia. Selvittämättä tosin jäisi, miten Kaavin taulun lahjoittaja Ivar Savolainen onnistui hankkimaan tuolloin vielä tuntemattoman taiteilijanalun maalauksen.
Kaavin maalauksen tyylillisten sekä maalausteknillisten samankaltaisuuksien nivoutuminen parhaiten juuri Kiimingin (1769), Maaningan (1775) ja Iisalmen (1775) taulumaalauksiin sekä esikuvallisesti ehkä osin vielä Lohtajankin (1770) maalaukseen vahvistavat kuitenkin olettamusta myöhäisemmästä lahjoitusajankohdasta. Näin ollen kalustoluettelon maininta Anders Pennaisen vuonna 1767 lahjoittamasta, kankaalle maalatusta teoksesta sekä kirkkoon samoihin aikoihin tulleesta kuparipiirroksesta on nähtävä erityisen merkittävinä kiinnekohtina selvitettäessä Kaavin maalauksen alkuperää.
Ajallisesti on mahdollista, että Toppelius olisi maalannut Kaavin teoksen vuonna 1767. Kokonaisuutena ajatellen tuntuisi varsin luontevalta, että Kaavin ja Kiimingin taulumaalausten välillä olisi vain parin vuoden ero. Selvittämättä silti jää, miten Pennainen hankki taulun itselleen. Hän olisi voinut lähestyä Toppeliusta jo 1760-luvun alkuvuosina, jolloin Toppelius maalasi Kuopion ja todennäköisesti ehkä myös Kaavin kirkon saarnatuolia. Hämärän peittoon jää silti vielä Adam Hendrichsonin lahjoittama kuparipiirros ja sen mahdollinen osuus maalausprojektissa. Motiivia Pennaisen ja Hendrichsonin tämänkaltaiselle yhteislahjoitukselle on vaikea osoittaa.
Vuonna 1747 maalattu teos sijoittuisi kylläkin vaivatta Kaavin ensimmäisen säilyneen kalustoluettelon (1752) tietoihin. Ongelmallisempaa on vuonna 1767 mahdollisesti lahjoitetun taulumaalauksen yhdistäminen kalustoluetteloihin, sillä palttinalle maalattu kuparipiirros -nimikettä kantanut teos puuttuu jo vuoden 1805 kalustoluettelosta.
Ongelmanratkaisu on puutteellisen lähdeaineiston vuoksi erittäin vaikeaa. Todennäköisintä kuitenkin on, että vuonna 1767 lahjoitettu taulumaalaus – joka siis mainittiin kalustoluettelossa varsin epämääräisesti kankaalle maalattuna kuparipiirroksena – syrjäytti heti lahjoitusvuonna yhden kolmesta kalustoluettelossa mainitusta taulusta. Poistettu taulu on saattanut olla jompikumpi jo ensimmäisessä kirkossa olleista vanhoista tauluista. Korvattiinko esimerkiksi Ristiinnaulittu uudella samanaiheisella teoksella? Muutaman vuosikymmenen kuluttua täysin uutta kalustoluetteloa laadittaessa ja kirkon irtaimistoa selvitettäessä on tätä vuonna 1767 lahjoitettua taulua pidetty virheellisesti yhtenä kolmesta edellisen kalustoluettelon mainitsemasta maalauksesta. Tällä tavoin selittyisi sekä vuoden 1752 kalustoluettelon erikoinen maininta että lahjoitetun teoksen puuttuminen luetteloista jo varsin pian lahjoituksen saamisen jälkeen.
Kaavin maalauksen vahvoista Kiiminki-vaikutteista johtuen tutkimuksen kohteena oleva taulu vaikuttaisi joka tapauksessa olevan aikaisintaan 1760-luvun tuotos. Hyvin todennäköistä on, että Pekka Vähäkankaan olettamus maalauksen tekijästä osui oikeaan, ja että kyseessä on kirkkomaalari Mikael Toppeliuksen varhaisin tiedossa oleva Ristiinnaulittu.
Julkaisemattomat lähteet
Joensuun maakunta-arkisto (JoMA).
Kaavin kirkonarkisto (KaaKa).
Kirkonkassan tilit 1720–1805. III Gla 1.
Kirkonkassan tilit 1806–1845. III Gla 2.
Pitäjän- ja kirkonkokousten pöytäkirjat 1862–1877. II Ca 3.
Pitäjän- ja kirkonkokousten pöytäkirjat 1877–1899. II Ca 4.
Jyväskylän maakunta-arkisto (JyMA).
Ruotsin arkistoista kopioitujen mikrofilmien arkisto (RA MF).
Savon ja Karjalan läänin maaherran kirjeet Kuninkaalliselle Majesteetille 1783–1789. RA MF FR 37.
Kansallisarkisto (KA).
Senaatin talousosasto (STO).
Kaavi KD 53/370 1813.
Kaavin kirkonarkisto, Kaavi (KaaKa).
Kirkonarkiston ja -kirjaston sekä muun omaisuuden luettelo 1829, 1832, 1872, 1881–1926. II Ba 1.
Kirkonarkiston ja -kirjaston sekä muun omaisuuden luettelo 1927–1978. II Ba 2.
Pitäjänkokouspöytäkirjoja 1745–1835. KA MF TK 1529.
Pitäjänkokouspöytäkirjat ym. 1836–62. KA MF TK 1530.
Tarkastuspöytäkirjat 1752–1844. KA MF TK 1530.
Kuopion kirkon arkisto (KuoKa).
Tilikirjat 1722–1848. KA MF TK 1718.
Museovirasto (MV).
Kulttuurihistorian osaston topografinen arkisto (MV:TOP).
Kirkkoja koskevat asiakirjat.
Julkaistut lähteet
Kotivuori, Yrjö 2005: Ylioppilasmatrikkeli 1640-1852 http://matrikkeli.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/
Suomen sukututkimusseura (SSS)
Historiakirjojen hakuohjelma (HisKi) http://hiski.genealogia.fi/hiski?fi
Kaavin kirkonarkisto (KaaKa).
Kastetut 1720–1845.
Vihityt 1720–1765.
Haudatut 1720–1867.
Suomen sukuhistoriallinen yhdistys (SSY).
Digitalisoidut kirkonkirjat (DiKi) http://www.digiarkisto.org/sshy/index.htm
Kaavin kirkonarkisto (KaaKa).
Kuolleet 1766–1800.
Rippikirja 1741–1752.
Rippikirja 1766–1789.
Suulliset tiedonannot
Riikka Köngäs, vt. johtava konservaattori, Valamon konservointilaitos. Uusi-Valamo.
Tutkimuskirjallisuus
Christie, Sigrid 1973: Den lutherske ikonografi i Norge inntil 1800. Bind I. Norske minnesmerker. Norges kirker. Utgitt av Riksantikvaren. Oslo.
Hall, James 1975: Dictionary of Subjects and Symbols in Art. London: Murray
Hanka, Heikki 1997: Kirkkomaalauksen traditio ja muutos 1720–1880: Carl Fredrik Blom murrosajan maalarina. Jyväskylä Studies in the Arts 54. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto.
Hanka, Heikki 2003: Sadan enkelin kirkko: Ilomantsin kuvakirkon kaksi vuosisataa. Jyväskylä: Minerva Kustannus Oy.
Hedman, Helge – Pensar, Lars 2008: ”300 år – eller 400?” S. 15–65. En spegling av himlen. Sankta Birgitta kyrka i Nykarleby, 300 år. Nykarleby: Nykarleby församling.
Kari, Risto – Ruotsalainen, Matti 1989: Kirkkomaalarit: Mikael Toppeliuksen ja Emanuel Granbergin taide. Helsinki: Otava.
Klemetti, Heikki 1936: Suomalaisia kirkonrakentajia 1800-luvulla. Porvoo: Werner Söderström osakeyhtiö.
Komulainen, Matti 1986: Pohjois-Savon vanhat kirkkomaalaukset: Kuopion vanhan emäseurakunnan alueen kirkkomaalaukset 1721–1809. Kuopion Isänmaallisen Seuran julkaisuja: Aarni 21. Kuopio: Kustannuskiila Oy.
Kydén, Tarja 1998: Suomen intendentinkonttorin kirkkoarkkitehtuuri 1810–1824: Kustavilainen perinne ja suuriruhtinaskunnan uusi rakennushallinto. Jyväskylä Studies in the Arts 64. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto.
Huttunen, Veikko 1961: ”Kirkko ja seurakunta.” S. 765–842. Pieksämäen seudun historia I: Pieksämäki, Jäppilä, Virtasalmi ja Pieksämäen kauppala. Pieksämäki.
Leskelä, Hilkka 1998: Kaskenviertäjien ja kivenraivaajien Kaavi: historiaa, perinnettä, nykypäivää.
Jyväskylä.
Lundmark, Efraim 1920: Hedvig Eleonora kyrka: Konsthistoriskt inventarium. Stockholms kyrkor.
Band III. Häft 2. Stockholm.
Manninen, Antero 1953: Kangasniemen historia I. Pieksämäki.
Mustonen, Eino 1991: Elettiinpä ennenkin. [Kaavi]. Luikonlahden perinnepiiri. Joensuu: Maakunta.
Mähönen, Reino 1975: Kirkkomaalari Mikael Toppelius. Suomen muinaismuistoyhdistyksen aikakauskirja – Finska fornminnesföreningens tidskrift 78. Helsinki.
Palho, Antero [1953]: Kaavin seurakunta 300-vuotias. Kuopio.
Pettersson, Lars 1987: Templum saloense: Pohjalaisen tukipilarikirkon arvoitus. An early ostrobothnian block-pillar church and its background. Suomen muinaismuistoyhdistyksen aikakauskirja – Finska fornminnesföreningens tidskrift 90. Helsinki.
Pettersson, Lars 1953: ”Pieksämäen kirkko ja tapuli. Arkkitehtuurihistoriallinen selvittely.” S. 25–66. Pieksämäen kirkko 1753–1953. Pieksämäki.
Pettersson, Lars 1989: ”Kirkkojen rakentaminen 1800-luvun alkuvuosikymmenille”. S. 294–342. ARS Suomen taide 4. Helsinki: Otava.
Raamattu 2003: Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokouksen vuonna 1992 käyttöön
ottama suomennos. Porvoo: Werner Söderström Osakeyhtiö.
Tuomi, Marja-Liisa 1984: Suur-Liperin historia. Joensuu.
Vähäkangas, Pekka 1994: ”Kirkkotaide Pohjois-Savossa.” S. 11–44. Kirkkotaidetta Pohjois-Savossa: Church Art in North Savo. Toim. Huttunen, Marianna – Jaatinen, Aija – Riekki, Helena – Vähäkangas, Pekka. Kuopion kulttuurihistoriallinen seura – Kuopion taidemuseo. Kuopio.
Liite 1: Kaavin kirkot
Kaavin ensimmäinen kirkko rakennettiin vuonna 1671. Sen pohjakaavasta ei ole tietoa, mutta perusmuodoltaan se lienee ollut aikakaudelle tyypillinen pitkäkirkko. Maininta kirkon ”luhistuneista pilareista[49]” näyttäisi viittaavan siihen, että kyseessä oli ns. tukipilarikirkko, jota rakennettiin etenkin Pohjanmaalla 1600-luvun jälkipuoliskolla. Pohjalaisten rakennusmestareiden välityksellä kirkkotyyppi ja sen rakennustekninen idea levisi hajatapauksina muuallekin päin Suomea eikä ollut ilmeisesti Itä-Suomessakaan kovin harvinainen.[50]
Tyypillisimmillään pohjalainen tukipilarikirkko käsitti runkohuoneen, jonka pohjoispuolella lähellä kuoripäätyä oli sakaristo ja eteläpuolella lähellä länsipäätyä eteinen. Länsipäädyssä oli hyvin usein korkea, suippokattoinen torni, joka erityisesti Pohjanmaan rannikkoseuduilla toimi samalla tärkeänä merimerkkinä. Kaavin kirkossa kelloja soitettiin ainakin vuodesta 1727 lähtien erillisessä kellotapulissa.[51] Pahoin rapistunut kirkko purettiin viimeistään 1750-luvulla uuden kirkon valmistumisen aikoihin.
Kaavin toinen kirkko rakennettiin vuosina 1749–1751 rakennusmestari Augustus Sorsan (1710?–1764?) johdolla. Kesäkuussa vuonna 1752 laaditun kalustoluettelon mukaan uudessa kirkossa oli sakaristo, maalattu saarnatuoli, kolme lehteriä sekä torni, jota käytettiin kellotapulin sijasta. Penkit olivat seurakunnan jäsenet rakentaneet itse. Kirkko oli rakennettu osin kappelilaisten kustannuksilla, osin kirkonvaroilla.[52]
Kaavin toisen kirkon pohjakaavamuoto ei ilmene asiakirjoista. Ennen Kaavin kirkkoa Sorsa oli johtanut Kangasniemen kirkon (1745–1748) rakennustöitä. Kangasniemen vuonna 1808 palaneen kirkon on puolestaan oletettu muistuttaneen muodoltaan nykyistä Pieksämäen kirkkoa, joka valmistui Sorsan johdolla vuonna 1752.[53] Se on pohjakaavamuodoltaan ristikirkko, jonka sakarat kapenevat ulospäin. On mahdollista, että myös Kaavin kirkko on ollut pitkälti Pieksämäen ja Kangasniemen kirkkojen kaltainen.
Saarnatuolin vaiheet osoittautuvat mielenkiintoisiksi. Koska sen hankkimisesta ei löydy merkintöjä eikä sen valmistamista lueta myöskään rakennusmestari Sorsan tehtäviin hänen kanssaan laaditussa rakennussopimuksessa, se oli kaiketi perua jo ensimmäisestä kirkosta ja tehty siten viimeistään vuoden 1720 tienoilla. Vuoden 1752 kalustoluettelon mukaan se oli maalattu (målad Predikstohl).[54] Kuvakoristelun saarnatuoli sai kuitenkin ilmeisesti vasta vuonna 1762, jolloin sen maalaamisesta maksettiin huomattavan suuri palkkio.[55]
Vanha saarnatuoli oli käytössä vielä Kaavin kolmannessa kirkossa.[56] Se oli saarnatuolina vuoteen 1820 saakka, jolloin se siirrettiin lukkarinpenkiksi. Uuden saarnatuolin veisti tuusniemeläinen nikkari Adam Forsman ja se valmistui loppuvuodesta 1819. Forsman oli ilmeisesti laatinut myös tarvittavat piirustukset.[57] Vanhan saarnatuolin mahdolliset kuvamaalaukset tuhoutuivat viimeistään vuoden 1882 sisämaalaustöiden yhteydessä, jolloin alttari, alttarinseinä, saarnatuoli, lukkarinpenkki ja lehterit maalattiin valkealla öljymaalilla ja osin kullattiin.[58] Arvokas saarnatuoli menetettiin lopullisesti vuoden 1980 tulipalossa.
Kolmannen kirkon suunnittelu alkoi 1800-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä. Piirustukset laati tuolloin Kuopion kivikirkkoa rakentamassa ollut arkkitehti Pehr Granstedt (1764–1828). Piirustukset ja kustannusarvio hyväksyttiin pienin muutoksin ja lupa uuden kirkon rakentamiseen saatiin huhtikuussa vuonna 1814.[59] Kirkko pystytettiin rakennusmestari Johan Karpin johdolla lähes kokonaan vuosien 1815–16 aikana.[60] Kirkon pohjakaavaksi tuli Granstedtin alkuperäisistä suunnitelmista poiketen ristikirkko, josta ainoastaan itäpääty oli viistetty. Alttaritauluksi hankittiin professori Adolf von Beckerin (1831–1909) vuonna 1884 maalama Ristiinnaulittu. Kirkko tuhoutui tulipalossa 11.5.1980.[61]
Kaavin neljäs ja nykyinen kirkko valmistui vuonna 1982. Vielä käytössä oleva kellotapuli rakennettiin jo toisen kirkon aikana vuonna 1780.[62] Se siirrettiin nykyiselle paikalleen kesällä 1840.[63]
Liite 2: vuoden 1752 kalustoluettelo
[sivu 1]
1749-luku
-1751
Uusi kirkko, sakariston kera, maalattu saarnatuoli, kolme kpl. lehtereitä sekä torni, jota käytetään kellotapulin sijasta. Rakentanut rakennusmestari Augustus Sorsa kappelilaisten omin kustannuksin, [mutta] johon käytettiin myös kirkonvaroja. Penkit ovat seurakunnan jäsenten itselleen rakentamat.
1727
Vanha kellotapuli, kappelilaisten rakentama, omilla kustannuksillaan.
1722
Malmikello, ostettu seurakunnan varoilla.
Pieni kalkki, messingistä, ei voi enää käyttää.
1726
Vanha kalkki, tinasta, ehtoollislautasen kera. [maksanut 10 kuparitaaleria]
1726
Puinen öylättirasia. [maksanut 3 äyriä]
1727
Punainen silkkiliina ehtoollislautaseen. [maksanut 5 kuparitaaleria]
[sivu 2]
1728
Messukasukka, punaista niinikuitua. [maksanut 18 kuparitaaleria]
1728
Risti [kasukassa], 7 luodin kultanauhakkeesta. [maksanut 21 kuparitaaleria]
1728
Messupaita, lahjoittanut herra kauppias Georg Kiljander.
Viisi kpl. vanhoja punaisia kankaita, joita käytettiin vanhassa kirkossa saarnatuolin, alttarin ja sen kaiteen ympärillä. Lahjoittanut herra arendaattori Hoppenstång Liperistä.
1735
Yksi pieni punainen suojaverho [Sparlakan], käytettiin vanhassa kirkossa saarnatuolin päällä. Lahjoittanut kamreeri Printz Liperistä.
1752
Alttariliina, palttinaa, lahjoittanut rouva kirkkoherratar Possenius Liperistä.
1749
Rahahaavi, lahjoittanut kirkonrakennusmestaritar Sorsa.
Pieni alttaritaulu raameineen edellisestä kirkosta.
Sama kuin edellä, ilman raameja.
1747
Sama kuin edellä, seinällä, ilman raameja, lahjoittanut talonpoika Ivar Savolainen Maarianvaarasta.
[sivu 3]
1730
Musta vaatekangas, 8 kyynärää, käytetään paareissa. [maksanut 40 kuparitaaleria]
1759
Kullattu hopeakalkki, ehtoollislautasen kera, ostettu kirkonvaroilla. [maksanut 353 kuparitaaleria 2 äyriä]
1763
Tinattu kuparimalja, ostettu kirkonvaroilla. [maksanut 18 kuparitaaleria]
1763
Öylättirasia, peltiä, ostettu kirkonvaroilla. [maksanut 9 kuparitaaleria]
1753
Vanha valkoinen silkkiliina ehtoollislautaseen, lahjoittanut lukkarin vaimo Ilomantsista.
1729
Messinkinen kynttilänjalka, seinään kiinnitettävä, lahjoittanut kappalaisen leski Brita Dannenberg Nurmeksesta.
[?[64]]
Sama kuin edellä, lahjoittanut talonpoika Pehr Grekinen Siikajärveltä.
[?[65]]
Sama kuin edellä, lahjoittanut talonpoika Olof Savolainen Maarianvaarasta.
[?[66]]
Sama kuin edellä, lahjoittanut viimeksi mainittu talonpoika.
En kyrkiolag Book på Svenska Religions Stadgan. [maksanut 3 kuparitaaleria 28 äyriä]
1753
Doctor Lutheri Postilla på Svenska uti 2ne Band. [maksanut 42 kuparitaaleria]
förbandet. [maksanut 13 kuparitaaleria 12 äyriä]
Tabell Boken, för Bandet. [maksanut 5 kuparitaaleria [...]]
1756
handlingar om grundlagar. [...]]
1756
instruction för Cron Printzens Gouverneur. [...]]
Doctor Darelii Sokne apotek. [maksanut 6 kuparitaaleria [...]]
En kyrko Bibell på finska…af 1758 års edition. [...]]
1757
Rautakanki, käytetään haudankaivamiseen. [maksanut 9 kuparitaaleria [...]]
Kirves, samaan tarkoitukseen. [maksanut 3 kuparitaaleria [...]]
2 paarit. [...]]
4 kpl köysiä, käytetään kirkonkaton tervaukseen. [...]]
1 navari. [...]]
1 moukari naulojen junttaamiseen. [...]]
17[[69]]
Virsinumerot, nelikertaiset, lahjoittanut herra ruukintarkastaja Georg Taúler.
1764
Kirkonkello, rautamalmia. [maksanut 42 kuparitaaleria [...]]
1765
Psalmikirja, ruotsinkielinen, edellinen ja jälkimmäinen osa. [maksanut 12 kuparitaaleria […]]
[sivu 5]
Molempien sidonta. [maksanut 3 kuparitaaleria]
1766
Silkkinen kalkkiliina. [maksanut 24 kuparitaaleria]
Uusi historiakirja. [maksanut 27 kuparitaaleria]
Uusi rippikirja, painettu ja sidottu.
1767
Palttinalle maalattu kuparipiirros, raameineen, lahjoittanut talonpoika Anders Pennainen Varislahdelta.
Pieni samanlainen, paperille, lahjoittanut Adam Henrichsson.
1768
Kullattu tiimalasi saarnatuoliin. [Sisältää] neljä tiimalasia, jotka näyttävät yhtä kokonaista tuntia, puolta tuntia, ⅓ tuntia sekä ¼ tuntia. [maksanut 99 kuparitaaleria]
[176]9
Rautakalterit sakariston molempiin ikkunoihin. [maksanut 48 kuparitaaleria]
[?[70]]
Pata, jolla voi keittää tervaa. [maksanut 22 kuparitaaleria 24 äyriä]
[?[71]]
Puinen kynttiläkruunu, lahjoittanut lukkarinpoika Anders.
1770
Kaksi porontaljaa, käytetään alttarinlattialla ja saarnatuolissa. [maksanut 9 kuparitaaleria]
1773
Messukasukka, aitoa karmiininpunaista samettia, kultanauhakkeet ja ruusunpunainen
[sivu 6]
palttinavuori sekä messupaita nokkoskankaasta. [maksanut 1090 kuparitaaleria]
1774
Kuparipullo, tinattu sisältä, käytetään ehtoollisviinin esille kantamiseen. [maksanut 30 kuparitaaleria]
Pieni tinakalkki, kotelon kera, käytetään sairaskäyneillä. [maksanut 12 kuparitaaleria 12 äyriä]
Luettu ja tarkastettu 4.9.1774, jolloin luettelosta havaittiin puuttuvan ainoastaan kaksi asetuskokoelmaa.
Liite 3: vuoden 1805 kalustoluettelo
[sivu 1] [72]
Kirkko, sakariston kera, maalattu saarnatuoli ja kolme kappaletta lehtereitä.
Torni, jota käytetään kellotapulina.
Uusi kellotapuli.
Malmikello, ostettu seurakunnan varoilla.
Uusi samanlainen, suurempi, painaa yhden kippunnan, ostettu seurakunnan varoilla.
Puinen öylättirasia.
[sivu 2]
Uusi varrellinen rahahaavi, [varustettu] riippuvalla malmikellolla.
Pieni alttaritaulu raameineen edellisestä kirkosta.
Sama kuin edellä, ilman raameja.
Sama kuin edellä, seinällä ilman raameja.
Vanha musta paarivaate.
Kullattu hopeakalkki öylättilautasen kera, ostettu kirkonvaroilla.
Kaksi messinkistä kynttilänjalkaa.
Rautakanki.
Kirves.
Pora elikkä navari.
Neljä kappaletta vanhoja köysiä.
Yksi moukari naulojen junttaamiseen.
Nelikertaiset virsinumerot.
Takorautainen kirkonkello, haljennut.
Kuparipiirros.
Rautakalterit sakariston molempiin ikkunoihin.
Pata tervankeittoa varten.
Puinen kynttiläkruunu.
Porontalja, riekaleinen.
Messukasukka aidosta karmiininpunaisesta sametista, kultaneuleet ja ruusunpunainen palttinavuori
sekä messupaita nokkoskankaasta.
Sisältä tinattu kuparipullo, käytetään ehtoollisviinin esille kantamiseen.
Pieni tinakalkki, kotelon kera, käytetään sairaskäyneillä.
Kaksiovinen kaappihylly, kahdella lukolla.
Uusi lapio hautojen kaivamiseen.
Uusi lapio samaan tarkoitukseen.
21 kyynärän pituinen musta kamlotti saarnatuolin ja alttarin verhoamista varten [eri] tilaisuuksissa.
Astia tervaa varten.
Kaksi rautalapiota.
[1] Kalustoluettelo (= Kal) 1927–1978. Lisäys tehty 1930-luvulla. II Ba 2. KaaKa.
[2] Kal 1927–1978. II Ba 2. KaaKa; Vähäkangas 1994: 17; Mustonen 1991: 15; Leskelä 1998: 543.
[3] Vanha alttaritaulu, joka kuvaa Vapahtajaa ristillä, on säilynyt, joskin pahasti turmeltuneena. Palho [1953], 24; Toisen kirkon Vapahtajaa ristillä kuvannut alttaritaulu säilyi myöskin, joskin pahoin turmeltuneena. Tuomi 1984, 494; Teos oli alun perin mahdollisesti Kaavin toisen kirkon (1751–1815) alttaritauluna. Vähäkangas 1994: 53.
[4] Riikka Köngäs kirjoittajalle 12.3.2010. Konservointitodistus on päivätty 22.1.1987; Kaavin seurakuntaan lähetetyt konservointitiedot kuvineen ovat hävinneet.
[5] Vähäkangas 1994: 17 ja 53.
[6] Paikka, jossa Jeesus ristiinnaulittiin, oli Golgata, joka tarkoittaa suomeksi ”Pääkallon paikkaa”. Pääkallo on viittaus Aatamiin, jonka haudan on kerrottu sijainneen samalla paikalla. Hall 1975: 81; He veivät Jeesuksen paikkaan, jonka nimi on Golgata, käännettynä Pääkallonpaikka. Mark. 15:22. Raamattu 2003.
[7] Kristillisessä taiteessa oli Ristiinnaulituissa joskus tapana kuvata ristin vasemmalle puolelle aurinko ja oikealle puolelle kuu, jolloin niiden nähtiin symboloivan Vanhaa ja Uutta testamenttia: Vanha testamentti (kuu) oli ristillä tapahtuneen lunastuksen vuoksi nähtävä nyt Uuden testamentin (aurinko) valossa. Koska Kaavin maalauksesta puuttuu kuitenkin toinen taivaankappaleista, kuvannee maalauksessa esitetty kohtaus hetkeä, jolloin kuudennen tunnin aikaan alkanut auringonpimennys on jo vähitellen hellittämässä. Näin aurinko olisi ikonografisestikin tarkasteltuna oikealla paikallaan. Hall 1975, 85–86; Mutta keskipäivällä, kuudennen tunnin aikaan, tuli pimeys koko maan ylle, ja sitä kesti yhdeksänteen tuntiin saakka. Mat. 28:45. Raamattu 2003.
[8] Esikuvista, esikuvalähteistä ja niiden käytöstä tarkemmin, ks. Hanka 1996: 115–130.
[9] Pöytäkirjat (= ptkt) 1745–1835. KA MF TK 1529; Ptkt ym. 1836–62. KA MF TK 1530. KaaKa; Ptkt 1862–1877. II Ca 3 sekä Ptkt 1877–1899. II Ca 4. KaaKa. JoMA; Pöytäkirjoissa on aukko vuosien 1749–1760 välillä. 1760-luvulta on säilynyt muutama pöytäkirja. 1770-, 1780- sekä 1790 -luvuilta pöytäkirjoja on säilynyt hieman enemmän.
[10] Tarkastuspöytäkirjat 1752–1844. KA MF TK 1530. KaaKa.
[11] Tilit 1720–1805. III Gla 1 sekä Tilit 1806–1845. III Gla 2. KaaKa. JoMA.
[12] Förteckning öfwer Kyrkans Egendom i Cavi Capell, författad wid Soknestämman år 1752 den 19 Junii. Asiakirjassa Kirkonkassan tilikirjat 1720–1805. III Gla 1. KaaKa. JoMA; Käytän tästä asiakirjasta seuraavaksi lyhennettä Kal 1752.
[13] Rovastintark.ptk 12.3.1752 § 7. KA MF TK 1530. KaaKa.
[14] Lahjoittaja on Liperin kirkkoherra Petter Posseniuksen (1727–1764) vaimo Elisabet Possenius (k.1776), jonka isä Clemens Fabritius (1698–1719) oli toiminut Kaavin kappalaisena. Kotivuori, Yrjö, Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852: __Petter Possenius__. Verkkojulkaisu 2005 <http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=5568>. Luettu 5.4.2010.
[15] Kyseessä on ilmeisesti n. vuoden 1705 tienoilla syntynyt Ivar Savolainen, joka vihittiin Margareetta Tuppuraisen kanssa Kaavin Maarianvaaran kylässä toukokuussa 1733. Avioliitosta syntyivät ainakin lapset Anna (1735), Olof (1738), Thomas (1740) sekä Margareetta (1749). Ivar kuoli 45-vuotiaana elokuussa vuonna 1750. Asiakirjoista ei voi päätellä lahjoituksen motiivia. KaaKa. HisKi. SSS; Maarianvaaran kylässä asui myös toinen Ivar Savolainen. Hän avioitui tammikuussa vuonna 1740 Anna Tiilikaisen kanssa, mutta kuoli 27-vuotiaana jo seuraavana vuonna (18.1.1741). Hän ei siten voi olla teoksen lahjoittanut henkilö. KaaKa. HisKi. SSS.
[16] Kyseessä on mitä todennäköisimmin Kaavin Varsilahden kylässä vuonna 1724 syntynyt talonpoika ja lautamies Anders Pennainen. Hänet vihittiin vuonna 1745 Elin (Helena) Mustosen kanssa. Avioliitosta syntyi useita lapsia. Pennainen kuoli tammikuussa vuonna 1783 pudottuaan saunanlauteilta. Asiakirjoista ei voi päätellä lahjoituksen motiivia. HisKi. SSS; Kuolleet 1783. DiKi. SSY.
[17] Kyseessä lienee Kaavin lukkari Adam Henrichsson (myös Hendricius, Hendrisius) (1700–1769). Hän oli naimisissa Kaavin kappalaisena toimineen Anders Kiljanderin (k. 1743) tyttären Juliana Kiljanderin kanssa. KaaKa. HisKi. SSS; Rippikirjat 1741–1752 ja 1766–1789 sekä Kuolleet 1769. KaaKa. DiKi. SSY.
[18] Lukkari Adam Henrichsson hoiti tointaan ilmeisesti juuri vuoteen 1767 saakka, jonka jälkeen pesti siirtyi hänen pojalleen Andersille. Voisi ajatella, että hän lahjoitti kuparipiirroksen kirkolle muistoksi. Tuomi 1984: 523.
[19] Ilmenee asiakirjasta Kal 1752. Inventaario suoritettiin 4.9.1774. III Gla 1. KaaKa. JoMA.
[20] Rovastintark.ptk 29.–30.1.1785 § 2. KA MF TK 1530. KaaKa.
[21] Irtaimiston tarkastus 24.6.1797, 28.5.1798 ja 13.5.1799. Kal 1752. III Gla 1. KaaKa. JoMA.
[22] Förtekning på Kaavi Kyrkas Ägendom och Skrud sådan som den befants vid Herr Kyrkoherden Samuel Kiljanders Installation den 16 Junii 1805 med utlemnande af de persedlar som förslitits och förkommit sedan besigtningen den 4: September 1774, den 24 Junii 1797 och den 13 Maji 1799. Asiakirjassa Kirkonkassan tilikirjat 1720–1805. III Gla 1. KaaKa. JoMA. Käytän tästä asiakirjasta seuraavaksi lyhennettä Kal 16.6.1805.
[23] Kal 23.9.1832 sekä Kal 31.8.1844. Asiakirjasarjassa Tarkastuspöytäkirjat 1752–1844. KA MF TK 1530. KaaKa; Vuonna 1829 laadittu luettelo käsittää ainoastaan asiakirja- ja kirjallisuusluettelot. II Ba 1. KaaKa.
[24] Kal 30.11.1886. Kaavi. MV:TOP. MV.
[25] Kal 1927–1978. Lisäys tehty 1930-luvulla. II Ba 2. KaaKa.
[26] Hanka 1997: 103.
[27] Hanka 1997: 102 ja taulukko 4 Alttaritaulujen yleisimmät aiheet 1720–1880.
[28] Alttaritaulun hankinnasta, ks. ptkt 11.6.1882 § 2, 23.7.1882 § 5, 17.9.1882 § 2 ja 27.5.1883 § 4. II Ca 4. KaaKa. JoMA.
[29] Kaavi. MV:TOP. MV.
[30] Ptk 3.12.1815. KA MF TK 1529. KaaKa.
[31] Hanka 1997: 444 (kuva 20).
[32] Komulainen 1986: 142 (kuva 58).
[33] Komulainen 1986: 36 (kuva 1).
[34] Hedman – Pensar 2008: 21 (kuva).
[35] Hanka 2003: 28 (kuvat 36–37) ja 49 (kuva 71).
[36] Hanka 1997: 66.
[37] För Predikstolens målning, bet. 156;-. Tilit 1762. III Gla 1. KaaKa. JoMA.
[38] Maininta maalatusta saarnatuolista on jo vuoden 1752 kalustoluettelossa. Tällä tarkoitetaan kuitenkin ilmeisesti sitä, että saarnatuoli oli tuolloin ainoastaan pohjamaalattu, eikä siinä vielä ollut kuvamaalauksia.
[39] Komulainen 1986: 42–52, 151, 161–162 ja 172; Vähäkangas 1994: 13.
[40] Vertailun vuoksi mainittakoon, että Toppeliukselle maksettiin Kuopion saarnatuolin maalauksesta 200 kuparitaalerin palkkio. Suhteellisen pitkällä porraskaiteella varustettu saarnatuoli on nykyisin Enon kirkossa ja käsittää neljä koriosan sekä neljä porraskaiteen peileihin maalattua kuvaa. Lisäksi Toppelius maalasi saarnatuolin kaikukatoksen auringon ja kyyhkysen. 44 kuparitaalerin hintaero Kaaviin voisi selittyä sillä, että Kuopion saarnatuolissa oli ehkä muutama peilimaalaus enemmän.
[41] Hanka 1997: 66.
[42] Teoksista neljä lahjoitettiin vuoden 1775 tienoilla, yksi 1780-luvulla ja yksi vuonna 1803. Komulainen 1986: 63–73; Myös Ehtoollista, Nuorta Tobiasta sekä Kristuksen hautausta esittäneet teokset saattoivat olla Toppeliuksen maalaamia. Maalaukset ovat kadoksissa.
[43] Komulainen 1986: 110, 115–121 ja 129–132.
[44] Kahden ensiksi mainitun taulun maalariksi sopisi myös Petter Bergström (k. 1749). Neitsyt Mariaa ja Jeesus-lasta esittänyt maalaus lahjoitettiin vuonna 1780. Komulainen 1986: 33–35, 40 ja 54.
[45] Kehyksen lahjoitusteksti: Lahjoitettu Johan Escolalta ja hänen waimons Elsa Olofhin Tyttäreldä. Wuona 1769.
[46] Schröder on maalannut lähes identtisen teoksen myös Drottningholmenin linnan lähistöllä sijaitsevaan Lovön kirkkoon. Siinä Ristiinnaulitun hahmo on kuitenkin erilainen. Ks. tässä yhteydessä Hanka 2003: 30 ja viite 15; Hedvig Eleonoran alttaritaulusta, ks. Lundmark 1920: 235–238.
[47] Tukholman vuosista tarkemmin, ks. Mähönen 1975: 68–74.
[48] Toppeliuksen vaelluslista. Mähönen 1975: 65.
[49] Tuomi 1984: 493.
[50] Asiakirjoista ilmenee, että myös Joroisten vuonna 1686 rakennettu kirkko oli tukipilarikirkko. Mh KM:lle liittyen Joroisten kirkon rakentamiseen. RA MF FR 37. JyMA.
[51] Vuonna 1727 valmistunut kellotapuli oli rakennettu kappelilaisten kustannuksilla. Kal 1752. III Gla 1. KaaKa. JoMA; Pohjalaisista tukipilarikirkoista tarkemmin: Pettersson, Lars, 1987. Templum saloense. Pohjalaisen tukipilarikirkon arvoitus.
[52] Förteckning öfwer Kyrkans Egendom i Cavi Capell, författad wid Soknestämman år 1752 den 19 Junii. Asiakirjassa Kirkonkassan tilikirjat 1720–1805. III Gla 1. KaaKa. JoMA; Käytän tästä asiakirjasta seuraavaksi lyhennettä Kal 1752; Rakennussopimus 21.2.1748. KA MF TK 1529. KaaKa; Rakennusmestari Sorsan tuotannosta tarkemmin, ks. Pettersson 1989: 299–300.
[53] Manninen 1953: 279; Huttunen 1961: 765.
[54] Kal 1752. III Gla 1. KaaKa. JoMA.
[55] För Predikstolens målning, bet. 156;-. Tilit 1762. III Gla 1. KaaKa. JoMA.
[56] ...men som predikostolen ännu härstädes brister och man härtils betient sig af den ifrån gamla kyrkan hit flyttade.... Ptk 8.2.1882. KA MF TK 1529. KaaKa.
[57] Ptkt 14.11.1819 § 1–3 ja 12.11.1820. KA MF TK 1529. KaaKa; Tuomi 1984: 494.
[58] Kal 1881. II Ba 1. KaaKa.
[59] Ptkt 2.8.1812, 21.11.1813, 3.4.1814 ja 4.6.1815. KA MF TK 1529. KaaKa; Kaavi KD 53/370 1813. STO. KA; Kydén 1998: 75–76; Pehr Granstedtin piirustukset, ks. Klemetti 1936: 95.
[60] Ptkt 4.6.1815 (rakennussopimus) ja 16.6.1816. KA MF TK 1529. KaaKa.
[61] Esim. Mustonen 1991: 15; Leskelä 1998, 543; Vähäkangas 1994: 53.
[62] Irtaimiston tarkastus 24.6.1797. Kal 1752. III Gla 1. KaaKa. JoMA.
[63] Ptkt 25.11.1838, 13.10.1839 ja 6.12.1840. KA MF TK 1530. KaaKa; Aiemmin mainittu siirtovuosi 1815 perustunee vuoden 1881 kalustoluettelossa ilmoitettuun virheelliseen tietoon. Kal 1881. II Ba 1. KaaKa.
[64] Vuosiluku piilossa sidoksen alla.
[65] Vuosiluku piilossa sidoksen alla.
[66] Vuosiluku piilossa sidoksen alla.
[67] Suorat lainaukset kursiivilla.
[68] Tällä sivulla kaikki [mahdolliset] hankintahinnat ja/tai äyriluvut ovat piilossa sidoksen alla.
[69] Epäselvä vuosiluku.
[70] Mahdollinen hankintavuosi piilossa sidoksen alla.
[71] Mahdollinen hankintavuosi piilossa sidoksen alla.
[72] Tästä suomennoksesta puuttuu kokonaisuudessaan kalustoluettelon sivu [3], johon on listattu kirkossa oleva kirjallisuus sekä asiakirjat.
