|
||||||||||||||||||
Esko HäkliKansalliskirjasto elämäntehtävänäAina kansalliskirjasto Kohta alkajaisiksi on syytä todeta, että Helsingin yliopiston kirjasto on ollut maamme kansalliskirjasto aina ja viimeistäänkin Henrik Gabriel Porthanin päivistä lähtien, kun kirjasto vielä sijaitsi Turussa. Toiminta ei tarvinnut tuekseen muodollisia pykäliä, sillä toimintamuodot ja -tavoitteet saneli elävä elämä itse. Tarve vahvistaa kirjaston asema ja tehtävät kansalliskirjastona lakien ja asetusten avulla on myöhäsyntyinen. Aluksi säädösten tarve aiheutui siitä, ettei kirjaston kansalliskirjastoasemaa haluttu ilman muuta tunnustaa muissa yliopistokirjastoissa, varsinkin kun eräillä vapaakappalekirjastoilla oli omia kansalliskirjastokompleksejaan. Sittemmin, kun yliopistojen rahoitusrakenne muuttui, syntyi todellinen säädösten tarve. Helsingin yliopiston kirjasto oli aikaisemmin nykyistä kiinteämpi osa yliopiston kirjastolaitosta. Sitä pidettiin yliopiston pääkirjastona, vaikka yliopiston muut kirjastot olivatkin siitä riippumattomia. Itse toimin mm. pitkään yliopiston kirjastotoimikunnan puheenjohtajana. Myös yliopiston ensimmäinen kirjastostrategia oli suurelta osin käsialaani, vaikka siinä vaiheessa pidinkin osuuttani jo lähinnä ulkopuolisen asiantuntijan ja sihteerin työnä. Opetusministeriön tarkoituksena oli 1970-luvulla edistää yliopistojen kirjastolaitosten yhtenäisyyttä ja keskittää toiminta pääkirjastojen ympärille. Kun Ylioppilaskunnan kirjasto ja Tieteellisten seurain kirjastosta muodostettu Luonnontieteiden kirjasto 1970-luvun puolivälissä otettiin valtion haltuun ja liitettiin yliopistoon, niitä ei annettu tiedekuntien hallintaan, vaan sijoitettiin yliopiston kirjaston organisaatioon. Nämä yhtenäistämispyrkimykset eivät kuitenkaan, monista selvityksistä huolimatta, saaneet jatkoa, sillä yliopiston sisäiset rakenteet oli valettu betoniin. Muuan eurooppalainen yliopistopoliitikko totesikin aikanaan, että yliopiston rakenteiden muuttaminen on yhtä vaikeata kuin hautausmaan siirtäminen; kummankaan asukeista ei saa minkäänlaista apua. Myöhempi kehitys on kulkenut sittemmin kokonaan eri suuntaan. Edellä mainitut kaksi kirjastoa on erotettu yliopiston kirjastosta, ja yliopiston kirjastolaitoksen betonivalu on alkanut rapistua onneksi muutenkin. Vaikka opiskelijakirjaston erottaminen tapahtuikin tavalla, joka jätti jälkeensä ikävät muistot, lopputuloksena oli yliopiston kirjaston kansalliskirjastoprofiilin terävöityminen. Yliopistorönsyt karsittiin pois. Päättäessäni kirjastourani Helsingin yliopiston kirjasto oli erillinen yksikkö yliopistossa ja erossa yliopiston muusta kirjastotoiminnasta. Tehtäväkentältään Helsingin yliopiston kirjasto on yksi laaja-alaisimmista kansalliskirjastoista koko Euroopassa. Yliopistokirjastojen yhteistyö ja yhteinen kirjastoverkko, jonka kehittäjänä ja tukiyksikkönä kansalliskirjasto toimii, on myös kansainvälisessä katsannossa kehittynyt ainutlaatuisen pitkälle ja on kelvannut esikuvaksi muissakin maissa. Vielä viimeisen työkuukauteni aikana sain pariinkin otteeseen esitellä toimintaperiaatteitamme ja omia näkemyksiäni ulkomaisille kollegoilleni. Tilaisuuksista toinen, joka oli järjestetty Brysselissä, ajoittui peräti viimeiselle työviikolleni. Tyydyn tältä osin viittaamaan tekstikokoelmaani Off the Record 2 (2002), josta lienee vielä kappaleita jäljellä Helsingin yliopiston kirjastossa. Mikäli joku nyt sattuisi olemaan kiinnostunut näin kaukaisesta menneisyydestä. URN:NBN:fi-fe20031605 |
||||||||||||||||||
