Avustajat kehään

LIIMATAINEN

12/6 1970

Kukapa saattoi menneinä vuosikymmeninä kuvitella, että eduskunnassamme istuisi miehiä, jotka nuoren ikänsä vuoksi eivät olleet vielä suorittaneet asevelvollisuuttaan. Ja jos sellainen yksityistapaus tuli esille, edustaja siirtyi jakarandapenkiltänsä kantamaan kruunun harmaata sarkaa, paikalleen sinä vaalikautena palaamatta. Näin kävi aikoinaan Mauri Ryömälle.

  Mutta nykyisessä eduskunnassa on kolme nuorukaista, kaikki korkeakoulututkinnon läpäisseitä, joilla lykkäysten takia on edessään asevelvollisuuden suorittaminen. Asianomaisten ryhmien ja puhemiesneuvostojen puolesta esitettyjen vetoomusten vuoksi hallitus on valmistanut lakiehdotuksen, jonka mukaan pojat saavat palkatonta lomaa palvelusajakseen ja palaavat sitten yhtä kokemusta viisaampina takaisin valtiopäiville. Varamiehiä ei tilalle kutsuta, joten eduskunta toimii vajaalukuisena, ilmeisesti suurempia vahinkoja kuitenkaan kärsimättä.

  Kysymyksessä on siis ns. lex specialis, yksityistapausta varten laadittu laki, jonkalaisia oikeusoppineiden parissa yleensä on kautta vuosisatojen vastustettu. Ovatko juristimme nyt henkisesti rappeutuneet, kun protesteja ei kuulu?

  Sillä kuulua pitäisi, jos entiset ajat vähänkään olisivat vallalla. Eikä nyt laadittu lex specialis olekaan sopivin muoto asian hoitamiseksi. Olisi ollut käytännöllisintä ja koko parlamenttimme toiminnan kannalta parempi ratkaisu, että olisi suorastaan siirrytty varamiesjärjestelmään, hieman sidotumpaan vain kuin kunnallisvaltuustoissa.

  Voihan sattua, että valittu kansanedustaja saa muunkin pitempiaikaisen esteen kuin suorittamatta olevan asepalveluksen, jonka vuoksi hän ei voi ottaa osaa valtiopäivätyöhön. Miksi hänen tilalleen ei voida kutsua esteen ajaksi vaaleissa valittua varamiestä? Esimerkiksi Norjassa on tällainen järjestely voimassa ja se on siellä toiminut täydeksi tyydytykseksi. Mikä vähäinen syy tahansa ei varamiehen kutsumiseen oikeuta, esteen on yhtäjaksoisesti kestettävä kaiketi kaksi kuukautta. Mutta jos kansanedustaja joutuu esimerkiksi puoleksi vuodeksi tai vuodeksi vankilaan sanokaamme rattijuoppouden vuoksi - jollaista Norjassa ei tiettävästi ole tapahtunut - niin hän siirtyy suorittamaan viranomaisten hänelle uskomaa uutta tehtävää ja hänen tilalleen kutsutaan hänen varamiehensä huolehtimaan parlamentin työn normaalista kulusta. Ja kun vankeusrangaistus on sitten suoritettu, astuu mies ulos vapauteen, ottaen samalla paikkansa lainsäätäjäkunnassa. Varamies siirtyy siviiliin odottamaan mahdollista uutta kutsua, joskaan ei ehkä samasta syystä, valittujen joukkoon.

  Saattaa sattua, että kansanedustajaa kohtaa pitkäaikainen sairaus, jonka kuitenkin arvioidaan parantuvan. On asiallisesti katsoen oikein, että hän saa sairautensa aikana säilyttää edustajanpaikkansa, mutta parlamentin ja nimenomaan hänen puolueensa kannalta on taas tarkoituksenmukaista, että hänen tehtävänsä eduskunnassa siirtyvät hänen varamiehensä hoidettaviksi.

  Ehkä on niin, että näitä nyt eduskunnassa olevia poikia odottavat sotaväen parturin sakset niin pian, että perusteellista lainsäädännön uudistamista varamiesjärjestelmän toteuttamiseksi ei ehditä saada kuntoon ja siksi on turvauduttu lex specialis -tiehen. Mutta on oletettava, että kokonaisuudistus voitaisiin saada alulle ja ehkä aikaankin mahdollisimman pian.

  Tämä kaikki on totista asiaa. Mutta totista asiaa on sekin, että on mitä suurimmalla syyllä aihetta epäillä, että eduskunta - tai tarkemmin sanottuna - istuvat kansanedustajat eivät tällaista reformia tule koskaan hyväksymään. Miksi, sehän vaikuttaa järkevältä, kysyy ajatteleva lukija. Onhan se vaikeuksitta toteutettu kunnallislaissakin.

  Jollei muisti pahasti petä, niin näillä palstoilla kirjoitettiin joskus, että vaalitaistelu seuraavia eduskuntavaaleja varten alkaa heti suoritettujen vaalien jälkeen. Se pitää paikkansa niin puolueiden kuin yksityisten kansanedustajienkin osalta. Viime vuosina kilpailu edustajanpaikasta on tullut niin armottoman kovaksi, että siinä joskus päätaistelu käydään oman puolueen saman vaalipiirin edustajaehdokkaiden välillä. Tietysti sivalletaan vastapuoltakin, mutta terävimmät pistot kohdistetaan oman puolueen kilpailijaan. Joskus nähdään vaiva verhota tuollainen hyökkäys niin että vain ne sen havaitsevat, joiden äänestämiskäyttäytymiseen sen toivotaan vaikuttavan. Useammin sitä vastoin roiskitaan omia vastaan täydeltä terältä.

  Ja nyt tullaankin varamiesjärjestelmään. Sehän saattaisi muodostua katalaksi keinoksi oman puolueen pahimman kilpailijan vaalimenestyksen edistämiseksi seuraavissa vaaleissa. Kun vaalit nykyisen järjestelmän mukaan on käyty, niin varamies on varamies ja pysyy pimennossa. Mutta jos asiat olisivat sillä mallilla, että pitkäaikaisen esteen sattuessa edustajan paikan ottaisi hänen varamiehensä, vaikkapa vain väliaikaisesti, voisi käydä niin, että hän osoittaisikin aivan poikkeuksellista tarmoa ja arvaamattomia kykyjä valtiopäivämiehenä. Tämähän on näet ainakin teoreettisesti mahdollista, vaikka vaaleissa aina parhaat tulevat valituiksi. Siinä olisi uhkaa aivan tarpeeksi seuraavia vaaleja silmälläpitäen. Kun systeemimme on lisäksi sellainen, että kaikilla vaalipiirin saman puolueen kansanedustajilla on yhteinen varamies, niin hänen kutsumisensa esteen saaneen tilalle on vaarana periaatteessa jokaiselle kansanedustajalle.

  Tässä kirjoituksessa on parhaan ymmärryksen mukaan pullotettu varamiessysteemiä. Näyttävätpä jotkin puoluelehdetkin kirjoittaneen varamiesten kutsumisen puolesta. Kuitenkin on alistunein mielin todettava, että ajatusta pitemmälle ei tämän hyvän idean toteuttamiseksi meillä päästäne.

  Nykyinen hallitus tosin, jossa ei ole yhtään kansanedustajaa, voisi esityksen varamiesjärjestelmän toteuttamisesta eduskunnalle antaa. Mutta melkoisella varmuudella voidaan päätellä, että eduskunta esityksen joko hylkää tai siirtää sen käsittelyn kaukaiseen tulevaisuuteen, siis vaalien yli. Suhtautuminen tähän uudistukseen on kaiketi sama jokaisessa puolueessa. Olisi vain mielenkiintoista nähdä, mikä ryhmä ovelimmin osaa perustella kielteisen kannanottonsa.