I Puheita ja lausuntoja

19. Tasavallan Presidentin puhe YYA-sopimuksen 25-vuotisjuhlassa 4.4.1973

Speech by the President of the Republic at the 25th anniversary festival of the Treaty of Friendship, Cooperation and Mutual Assistance, on April 4, 1973

Suomen ja Neuvostoliiton välillä 25 vuotta sitten solmittua sopimusta ystävyydestä, yhteistyöstä ja keskinäisestä avunannosta on juhlavuoden aikana käsitelty varsin laajasti, mikä on luonnollista, tarpeellista ja oikein. Suomessa on erityisesti korostettu sopimuksen suurta merkitystä ja arvoa Suomelle ja Suomen ulkopolitiikalle näiden 25 vuoden aikana ja tulevaisuudessa.

Aion poiketa yya-sopimuksen tavanomaisesta esittelystä sikäli, että käsittelen myös yya-sopimuksen esivaiheita. Tarkasteluni ulotan vuoteen 1937 saakka. Tarkoitukseni on osoittaa, kuinka suurella johdonmukaisuudella Neuvostoliitto, jonka turvallisuus oli Hitler-Saksan sotapolitiikan johdosta joutunut vakavasti uhatuksi, defensiivisen ulkopolitiikkansa mukaisesti pyrki suhteissaan Suomeen sopimusteitse aikaansaatavaan naapuruussuhteiden järjestelyyn.

Euroopan poliittinen tilanne oli 1930-luvulla Hitlerin valtaantulon jälkeen jatkuvasti kärjistynyt. Tämä on taustana sille mielipiteiden vaihdolle, joka tapahtui ulkoasiainministeri Holstin vieraillessa helmikuun alussa 1937 Moskovassa. Holsti oli vakuuttanut neuvostojohtajille Suomen haluavan elää rauhassa itäisen naapurinsa kanssa. Neuvostoliiton puolustusministeri Voroshilov oli vastannut, että tämä ei suinkaan vielä turvaa rauhan säilymistä Pohjois-Euroopassa, minkä vuoksi Neuvostoliiton tulisi saada ainakin jonkinlainen vakuutus siitä, mitä Suomi tekee, jos kolmas valta Suomelta lupaa kysymättä käyttää Suomen aluetta Neuvostoliittoa vastaan. Tähän tiedusteluun ei Holsti Moskovassa eikä Suomen hallitus myöhemmin antanut vastausta.

Tilanne Euroopassa kehittyi kiihtyvällä vauhdilla suurta kriisiä kohti. Hitlerin valloituspolitiikan ensimmäinen rajapaalu oli 12. maaliskuuta 1938 toteutettu Itävallan "Anschluss". Tämän jälkeen Hitlerillä oli tie vapaana Tshekkoslovakian itsenäisyyden tuhoamiseen.

Kun Suomen hallitus ei ollut antanut vastausta Voroshilovin tiedusteluun, otti Neuvostoliiton hallituksen asiamies 14.4.1938 yhteyden ulkoasiainministeri Holstiin. Asiamies tarjosi Suomelle kandenvälistä puolustussopimusta sen varalta, että Saksa hyökkäisi Suomen alueen kautta Neuvostoliittoa vastaan. Sopimuksen muodon hahmottaminen haluttiin kuitenkin jättää suomalaisten tehtäväksi. Keskustelut Suomen hallituksen johdon kanssa kestivät vuoden 1939 huhtikuulle. Viimeisissä keskustelukontakteissa esitettiin ulkoasiainministeri Erkolle, että Neuvostoliitolle on ensiluokkaisen tärkeää saada takeet Suomen todellisesta puolueettomuudesta. Silloin Neuvostoliitto antaa puolestaan takeet omista rauhanomaisista aikeistaan Suomea kohtaan ja varmistaa maan itsenäisyyden.

Keskusteluja, joihin Suomen puolelta ottivat osaa pääministeri Cajander sekä ministerit Holsti, Tanner ja Erkko, käytiin niin salaisesti, että hallituksen ulkoasiainvaliokunta ei niistä saanut tietoja. Keskustelut katkesivat Suomen osoittamaan mielenkiinnon puutteeseen.

Kuvaavaa on, mitä pääministerin silloinen sihteeri maisteri Arvo Inkilä on kertonut Neuvostoliiton edustajan ja pääministerin tapaamisesta. Salaisten valmistelujen jälkeen edustaja saapui pääministerin virkahuoneeseen ja aloitti keskustelun, kuten oli sovittu, sanoilla: "Pääministeri on minut kutsunut", mihin Cajander vastasi: "En minä ole kutsua antanut." Edustaja puolestaan sanoi: "Ei minulla sitten ole täällä mitään tekemistä" ja poistui. Kun edustaja vielä myöhemmin oli pyrkinyt pääministerin puheille, ei Cajander ollut suostunut tapaamiseen, vaan kehoittanut Neuvostoliiton edustajaa kertomaan asiansa hänen sihteerilleen.

Näiden keskustelujen aikana Hitler oli jatkanut höykkäävää politiikkaansa. Lokakuussa 1938 Tshekkoslovakia joutui luovuttamaan sudeettialueet Saksalle. Maaliskuun 15. päivänä 1939 vyöryivät saksalaiset panssarit Tshekkoslovakiaan. Maa miehitettiin. Syyskuun alussa 1939 Saksa hyökkäsi Puolaan. Toinen maailmansota oli syttynyt.

Lokakuun 5. päivänä 1939 Neuvostoliiton hallitus ehdotti Suomelle "sodan aiheuttaman kansainvälisen tilanteen muututtua" neuvotteluja "konkreettisista poliittisista kysymyksistä". Neuvottelut alkoivat lokakuun 12. päivänä Moskovassa.

J. K. Paasikivi, joka johti suomalaista valtuuskuntaa, on muistelmissaan selostanut neuvottelujen kulkua. Kun Suomessa kevättalvella 1948 valmistauduttiin yya-sopimusneuvotteluja varten, pyydettiin entisiltä yleisesikunnan päälliköiltä kenraali Oscar Enckelliltä ja kenraali A. E. Heinrichsiltä yhteinen lausunto ehdotetusta sopimuksesta. Tässä 3.3.1948 päivätyssä lausunnossa kuvataan keskitetymmin kuin missään toisessa asiakirjassa, jonka olen lukenut, lokakuun 1939 neuvottelujen keskeisintä sisältöä. Lausunto kuului tältä osalta seuraavasti:

"Suomen valtuuskunnan saavuttua lokakuussa 1939 Moskovaan, oli Stalin tiedustellut siltä, oliko se valmis keskustelemaan mahdollisesta puolustusliittosopimuksesta Neuvostoliiton ja Suomen kesken. Kun valtuuskuntamme taholta ilmoitettiin, että Suomen hallitus, joka etukäteen oli pohtinut tällaisenkin aloitteen mahdollista esiintuloa Moskovassa, ei ollut valtuuttanut valtuuskuntaamme neuvottelemaan tällaisesta, niin totesi Stalin, että Neuvostoliiton tässä tapauksessa oli pakko ehdottaa eräitä aluevaihtoja, lähinnä Leningradin sotilaallista turvallisuutta silmälläpitäen. Puolustusliittoajatus esiintyi täten ensi kerran Neuvostoliiton ja Suomen välisissä neuvotteluissa ja ne tuotiin jälleen esille nimenomaan alternatiivina muussa tapauksessa vaadittaville alueellisille myönnytyksille.

Kuten tunnettua syksyn 1939 neuvotteluissa ei Suomen ja Neuvostoliiton kesken päästy yksimielisyyteen. Seurauksena oli talvisota.

Ajatus Suomen ja Neuvostoliiton välisestä sopimuksesta tuli sotien jälkeen esille syksyllä 1944 muutamia kuukausia välirauhan jälkeen. Valvontakomission puheenjohtaja kenraalieversti Zhdanov tiedusteli silloisen Tasavallan presidentin Mannerheimin mielipidettä samantapaisen yhteistoimintasopimuksen solmimisesta, mikä oli tehty Tshekkoslovakian kanssa vuonna 1943. Myöhemmin, vuoden 1945 toukokuussa kenraalieversti Zhdanov otti kysymyksen puheeksi silloisen pääministeri Paasikiven kanssa.

Vaikka nämä alustavat tunnustelut päättyivät siihen, että Neuovstoliiton hallituksen piti käsitellä asiaa ja palata siihen, presidentti Paasikivi antoi Suomi-Neuvostoliitto-Seuran julkaisulle helmikuussa 1947, siis enemmän kuin vuosi ennen yya-sopimuksen solmimista, haastattelulausunnon, jolla on erittäin keskeinen merkitys yya-sopimuksen valmisteluvaiheissa. Lausunto kuului seuraavasti:

"Suomen kansa haluaa rakentaa tulevaisuutensa rauhansopimuksen luomalle perustalle ja välttää tulla sekotetuksi enempiin sotaisiin selkkauksiin. Suomen kansa tahtoo elää rauhassa kaikkien kanssa, eikä sillä ole vihollisia. Jos kuitenkin Suomea vastaan tai sen alueen kautta Neuvostoliittoa vastaan tehtäisiin sotilaallinen hyökkäys, Suomi tulee kaikin keinoin puolustautumaan. Elleivät sen voimat kuitenkaan tähän riittäisi, olisi apu haettava Neuvostoliitolta."

Presidentti Paasikiven lähtökohta oli realistinen ja selkeä. Se tulee erittäin selväpiirteisesti esille siinä Paasikiven itsensä kirjoittamassa selonteossa, joka hallituksen nimissä esitettiin 15.3.1948 eduskunnan ulkoasiainvaliokunnalle. Sen jälkeen kun haastattelulausuntoon oli viitattu, jatkuu selonteko seuraavasti: "Presidentti Paasikiven edellämainitun haastattelulausunnon tarkoituksena oli todeta 1) ettei Suomi vastaisuudessa tule koskaan taistelemaan Neuvostoliittoa vastaan, 2) että Suomi haluaa jäädä kaikkien mahdollisten riitaisuuksien ulkopuolelle, 3) että Suomi tulee puolustamaan aluettaan, jos hyökkäys tapahtuu Suomea vastaan tai Suomen kautta Neuvostoliittoa vastaan, ja 4) että jos Suomen puolustusvoima tällöin osoittautuisi riittämättömäksi, Neuvostoliitto osallistuisi puolustamiseen."

On luonnollista, että Paasikiven lausuntoon kiinnitettiin Moskovassa suurta huomiota. Se kävi selville suomalaisen hallitusvaltuuskunnan vierailun aikana Moskovassa marraskuussa 1947 sekä myöhemmin itse sopimusneuvottelujen aikana.

Neuvostoliitto palasi kysymykseen virallisesti vuoden 1948 helmikuun 22. päivänä, jolloin ministerineuvoston puheenjohtaja J.V. Stalin ehdotti neuvotteluja sopimuksen solmimiseksi.

Kun julkisuuteen saatettiin tieto Neuvostoliiton taholta tehdystä ehdotuksesta yya-sopimuksen solmimiseksi, niin suuri osa Suomen kansaa suhtautui aluksi epäluulolla ja pelolla neuvotteluihin. Tämä johtui ensi kädessä asian uutuudesta sekä siitä, että sota oli järkyttänyt mieliä. Presidentti Paasikivi tiedusteli kaikkien eduskuntaryhmiä mielipidettä Neuvostoliiton ehdotuksesta. Neuvottelujen aloittamiselle asettivat muut puolueet paitsi SKDL kovia ehtoja, monet olivat suorastaan neuvottelujen aloittamista vastaan. Tänä päivänäkin on vaikeaa sanoa, oliko eduskunnan enemmistö neuvottelujen aloittamisen puolella vai sitä vastaan. Sopimuksen vastustamisen voimaa kuvaa mm. se seikka, että kun valtioneuvostossa 3.4.1948 käsiteltiin viimeisiä ohjeita hallituksen asettamalle neuvotteluvaltuuskunnalle, presidentti Paasikivi antoi ohjeet vastoin valtioneuvoston enemmistön kantaa. Kun sopimus sitten suunnilleen näiden ohjeiden mukaisesti allekirjoitettiin 6.4.1948 ja hallitus antoi myöhemmin eduskunnalle esityksen sopimuksen ratifioimisesta, se tapahtui valtioneuvostossa yksimielisesti. Eduskunnassa ainoastaan 11 kansanedustajaa äänesti ratifiointia vastaan.

Näin oli Suomen ja Neuvostoliiton välillä solmittu sopimus ystävyydestä, yhteistyöstä ja keskinäisestä avunannosta.

Yli 11 vuotta oli silloin kulunut siitä, kun Neuvostoliiton taholta oli suomalaisille ensimmäistä kertaa esitetty ajatus kaksipuolisesta puolustussopimuksesta. Se äärimmilleen jännittynyt kansainvälinen tilanne, joka Euroopassa Hitlerin sotapolitiikan johdosta oli vallalla, antoi Neuvostoliitolle perustellun syyn sopimusta koskevalle ehdotukselle. Vuoden 1939 alkupuolelle saakka kestäneiden keskustelujen aikana oli Neuvostoliiton taholta esitetty useita eri vaihtoehtoja Suomelta toivottujen takeiden järjestämiseksi Saksan hyökkäyksen varalta Suomen alueen kautta Neuvostoliittoa vastaan. Kaikissa niissä oli punaisena lankana ollut rajoitettu puolustussopimus, jonka muoto jätettiin suomalaisten suunniteltavaksi ja ehdotettavaksi. Neuvostoliitto toivoi vakavia neuvotteluja ja oli valmis kuulemaan suomalaisten esityksiä ja vastaehdotuksia, joita kuitenkaan ei tullut.

Kun yya-sopimuksen valossa tarkastellaan huhtikuussa 1938 aloitettuja keskusteluja Suomen poliittisen johdon ja Neuvostoliiton valtuutetun välillä, voidaan todeta, että lähes kaikki nyt voimassa olevan yya-sopimuksen ainekset olivat muodossa tai toisessa esillä mainituissa keskusteluissa. Keskustelujen alkuvaiheessa eivät yhteiset turvallisuusjärjestelyt edellyttäneet alueluovutuksia; vuoden 1948 tilanteen taustalla oli kaksi sotaa ja niiden seurauksena syntyneet tosiasiat.

Historian tutkimuksen keskeisenä tehtävänä on etsiä motiivit, jotka ovat tietyn tapahtuman tai tapahtumasarjan takana. Yya-sopimuksen osalta voidaan kysyä, miksi se solmittiin ja miksi juuri vuonna 1948. Yksi vastaus on luettavissa yya-sopimuksen johtolauseessa, jossa mainitaan sopimuksen tarkoitukseksi ystävällisten suhteiden kehittäminen Suomen ja Neuvostoliiton välillä. Mutta tämä olisi varsin pinnallinen vastaus, kun kyseessä on historiallisesti käänteentekevä sopimus Suomen ja Neuvostoliiton välillä sekä erittäin merkittävä tapahtuma myös kansainvälisessä politiikassa. Käänteentekevä se on siinä suhteessa, että yya-sopimus merkitsee loppua epäluulon ja vihamielisyyden sävyttämille suhteille. Yya-sopimus on alullesaadun vilpittömän ja rehellisen ystävyyspolitiikan horjuttamaton kulmakivi. Näistä toteamuksista voidaan varsin selkeästi havaita, mitkä elämäntärkeät syyt ovat vaikuttaneet yya-sopimuksen syntyyn.

Kun etsimme vastausta kysymykseen, miksi sopimus tehtiin vuonna 1948, olisi houkutuksena vastata - eikä siihen sisälly jälkiviisautta - että sopimus oli tarpeen tehdä vuonna 1948, koska sitä ei ollut tehty Suomelle otollisemmissa olosuhteissa hyvissä ajoin ennen toista maailmansotaa. Mutta vuoden 1948 sopimuksella oli lisäksi oma lähitaustansa. Juuri silloin oli alkamassa suurpoliittinen jännitys, ns. kylmän sodan kausi. Yya-sopimuksen kansainvälinen tarkoitus oli estää sotapsykoosin leviäminen ja lujittaa molempien osapuolten eduksi rauhan edellytyksiä nimenomaan Pohjois-Euroopassa. Tätä tarkoitusta vahvisti osaltaan se, että yya-sopimus tehokkaasti torjui Suomen politiikkaan ulkomailla kohdistuvat mahdolliset spekulaatiot.

Olen edellä yya-sopimuksen esivaiheista puhuessani esittänyt näkökohtia, jotka saattavat, kun asioita käydään ennakkoluulottomasti, laajempia historiallisia yhteyksiä silmälläpitäen tutkimaan, muodostaa pohjan uudelle näkemykselle eräästä lähihistoriamme ratkaisevimmasta vaiheesta. Sellaisen etsimistä ja esittämistä ei ole torjuttava sen vuoksi, että se ei ole meillä tähän saakka vallinneiden käsitys- ja selitystapojen mukainen.

Oikea synteesi menneisyydestä ei ole kuitenkaan vain historian kirjoittamista varten. Se on tärkeä, hyödyllinen ja opettavainenkin nimenomaan sen vuoksi, että sen perusteella voidaan tehdä päätelmiä tulevaisuudesta. Pidän ilmeisenä, että mainitsemani uusi näkemys omalta osaltaan vahvistaa luottamustamme Suomen ja Neuvostoliiton välillä vallitsevan keskinäiselle ymmärtämykselle perustuvaan yhteistyöhön.

Maailma elää nyt toiveikasta kansainvälistä vastakohtaisuuksien tasoittumisen aikaa. Tästä kehityksestä ovat ilmauksena Helsingissä parhaillaan käytävät valmistavat neuvottelut Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökonferenssista. Samaan aikaan pyritään monella eri kaistalla luomaan parempia suhteita kansojen kesken. Lännen lehdistö näyttää käyttävän sanontaa: "oppia elämään yhdessä neuvostoliittolaisten kanssa". Kun Suomi solmi 1948 yya-sopimuksen ja on sen jälkeen laajentanut yhteistyötään Neuvostoliiton kanssa, se on saanut pitkän etumatkan tiellä, joka on kansainvälisen sovinnon politiikan tie. Me emme tarjoa vuoden 1948 sopimustamme malliksi muille kansoille, vaan me tarjoamme kaikille malliksi sen tuloksen: luottamuksellisen ja rakentavan yhteistyön valtioiden kesken, joilla on erilainen yhteiskuntajärjestys. Se on oikeaa "suomettumista". Siinä mielessä viljeltynä me jopa suosittelemme tätä vierailla veräjillä alunperin Suomen halventamiseksi keksastua uudissanaa yleiseen käyttöön.

Aktiivisen rauhantahtoisen, yya-sopimukseen perustuvan puolueettomuuspolitiikkamme ansiosta olemme todella voineet olla tietynlainen edelläkävijä eräissä tärkeissä asioissa. Mainitsen niistä yya-sopimuksen ohella Euroopan turvallisuuskonferenssia valmistavan kokouksen koollekutsumisen Helsinkiin ja Saksan Demokraattisen Tasavallan tunnustamisen ensimmäisenä ei-sosialistisena valtiona.

Näitä ovat myös tieteellis-teknillinen yhteistyösopimus vuodelta 1955, taloudellinen yhteistyösopimus vuodelta 1967, mitä täydentää huhtikuussa 1971 tehty "Sopimus taloudellisen, teknisen ja teollisen yhteistyön kehittämisestä". Mainitut sopimukset herättivät aikoinaan epäilyksiä lännessä ulkopolitiikkaamme kohtaan. Nyt ovat monet lännen valtiot tehneet samanlaisia sopimuksia Neuvostoliiton kanssa. Ja uusia on odotettavissa. Meidän "vikamme" jää tämän kehityksen valossa siihen, että me olimme ensimmäiset. Nyt olemme jälleen ensimmäisenä ottamassa uuden askelen tekemällä yhteistyösopimuksen Suomen ja Taloudellisen Keskinäisavun (SEV) välillä.

Kun tarkastelemme yya-sopimuksen voimassaoloaikana tapahtunutta kehitystä niin me suomalaiset voimme samalla kuin neuvostoliittolaisetkin todeta, että sopimuksesta on ollut meille suurta molemminpuolista hyötyä. Sopimuksen täytäntöönpanossa ja tulkinnassa ei ole esiintynyt vaikeuksia. Valtiolliset suhteet ovat parantuneet, Suomessa on opittu antamaan arvoa Neuvostoliiton rauhaan tähtäävälle ulkopolitiikalle. Kansalaisten välinen vuorovaikutus on lisääntynyt ja myönteinen kehitys on havaittavana itse asiassa kaikilla yhteistyön aloilla. Usein viitataan Suomessa Porkkalan palauttamiseen yya-sopimuksen ansiosta.

Mutta meillä ei ole mitään aihetta jättäytyä kohtalon varaan, vaan yhteistyötä on uupumatta edistettävä. Yhdyn mielihyvin siihen, mitä NKP:n pääsihteeri L.I. Brezhnev lausui heinäkuussa 1970: "Tämän sopimuksen mahdollisuudet neuvostoliittolais-suomalaisen ystävyyden lujittamisessa ja kehittämisessä eivät suinkaan ole ehtyneet, vaan niitä ei ole läheskään täydellisesti vielä käytetty. - Meidän nähdäksemme on olemassa melkoisia mahdollisuuksia kehittää ja syventää edelleen valtioidemme välistä yhteistyötä maailmannäyttämöllä niin oman maanosamme kypsiä ongelmia ratkaistaessa kuin taistelussa kaikkien kansojen oikeuksien vahvistamiseksi vapaaseen ja itsenäiseen kehitykseen kestävän rauhan vallitessa."

Haluan mainita yhden erittäin suurimerkityksisen yhteistoiminnan alan, jolla on verrattoman suotuisat mahdollisuudet yhteistyön laajentamiseen maittemme välillä. Tarkoitan Suomen ja Neuvostoliiton välistä kaupankäyntiä. Maittemme kauppavaihto on vuodesta 1951 lähtien tosin määrällisesti kasvanut noin 12,7 % vuosivauhtia. Mutta Neuvostoliiton kaupan osuus alkuperämaa mukaan laskettuna Suomen ulkomaankaupassa on aivan viime vuosina selvästi pienentynyt. Vuonna 1954 Neuvostoliiton osuus Suomen ulkomaankaupasta oli 17,5 %, nyt se on 11-12 % paikkeilla.

Tähän epätyydyttävään kehitykseen on saatava muutos. Se on meidän etumme, siksi muutos on saatava aikaan ensi sijassa meidän toimestamme. Halutessaan edistää kaupankäyntiään ulkomaiden kanssa yleensä ja pyrkiessään siihen, että kansojen väliseen taloudelliseen kanssakäymiseen vielä liittyvistä syrjintäaineksista mahdollisimman täydellisesti ja pikaisesti luovutaan, Suomi erittäin huolellisesti tutkii, miten se on uusissa olosuhteissa kykenevä turvaamaan sille tärkeän Neuvostoliiton kaupan kasvun ja siihen liittyvän SEV-maiden kaupan lisäämisen.

Hyvät kuulijat,

Yya-sopimus on nyt siis ollut voimassa neljännesvuosisadan. Alkuepäilykset, joita oli Suomen kansan parissa, ovat asiallisesti katsoen täydellisesti häipyneet. Suhtautuminen yya-sopimukseen on myönteinen kaikissa kansalaispiireissä. Erityisen tärkeä on yya-sopimuksen arvo meille suomalaisille rauhantahtoisen puolueettomuuspolitiikkamme perusasiakirjana.